Eteenpäin

”Oletko kunnossa?” kuulin ystäväni äänen jossain kaukana yläpuolellani. Nostin katseeni ylös ja näin epämääräiset kasvot kaukana ylhäällä rotkon reunalla.

”Joo, olen... Kai”, huusin takaisin.

”Etsit kuulemma s-kirjainta.” ”Joo!” vastasin hämilläni.

”Odotas vähän”, ystävä sanoi, ennen kuin katosi jonnekin. Odottelin jonkun aikaa ja mietin, mistä kummasta on kysymys.

Näin ystäväni kasvojen ilmestyvän uudestaan näkyviin.

”Tässä, ota kiinni!”

”Auts!” Minulta pääsi parkaisu, kun jotain kovaa kolahti otsaani. Hämmästellen pyörittelin käsissäni mutkaista metallin palaa toisessa kädessäni, kun toinen käteni hieroi tulevaa kipeää kuhmua otsallani.

”Ai, tämähän on s-kirjain”, tuumin. ”Kiitos!” huusin ylös, mutta ystäväni oli jo kadonnut teille tietymättömille.

Aikani tutkin esinettä, joka oli juuri äskettäin minulle nakattu. ”Mitä ihmettä minä tällä teen?” kysyin itseltäni ja hieroin edelleen kipeää kuhmua otsallani.

Katsoin vuoron perään mutkaista kirjainta ja rotkon tummia seinämiä. Aika kului rattoisasti.

”Hhmmm... Tämähän on työkalu!” oivalsin, kun lamppu syttyi pääni sisällä.

Aloin hakata kirjaimella rotkon seinää. Sain hyvän kokoisen kolon aikaiseksi. Jatkoin hiukan ylemmäs ja ylemmäs. Lähdin kiipeämään rotkon seinää pitkin kohti reunaa, apunani s-kirjain, jolla hakkasin jaloilleni kolot. Ahersin tuntikausia. Hiki valui kasvoillani, mutta en antanut periksi.

Kaikki se uusi oppi, jonka olen viime kuukausina oppinut, auttoi minua pääsemään ylöspäin.

Säästäväisyys, periksiantamattomuus ja usko! Näillä minä sain itseni korkealle. Silti maali tuntui olevan vielä himputin kaukana.

Ilokseni löysin rotkonseinämästä kielekkeen. Raahasin itseni kielekkeelle lepuuttamaan väsyneitä käsiäni. Katsoin alas. Olin päässyt nousumaan aika pitkän matkaa. Varoin tiputtamasta tärkeää työkaluani rotkon pohjaan. ”Olisi se vain surkea juttu palata takaisin tuonne”, mietin.

”Janohan tässä tulee”. Vilkaisin ylös. Rotkon reuna ja sininen taivas näkyivät olevan yllättävän lähellä.