Valmistautuminen uusiin haasteisiin

Kuinka astun varovaisesti uuteen vuoteen 2017? Muistelen mielessäni lämmintä alkukesää. Aurinko paistaa ja seison laiturilla veden äärellä. Kastelen varpaani varovaisesti veteen. Hui! Kuinka kylmää! Vedän varpaat hyvin nopeasti pois vedestä ja mietin muutaman sadasosasekunnin uskallanko vai enko uskalla? Jos minun pitäisi uskaltaa niin miten? Ennen kuin olen kysymykseeni ehtinyt vastata, olen jo ottanut vauhtia laiturilta ja hypännyt rohkeasti kylmän veden syliin. Kylmyydestä välittämättä, rohkeasti eteenpäin. Uuteen vuoteen mennään joka tapauksessa, en voi jäädä laiturille miettimään. Oli kiva leikkiä tällä mielikuvalla hetken, koska toivon, että tämä uusi vuosi tulee olemaan huomattavasti parempi kuin aikaisemmat vuoteni.

Noin 30 vuotta sitten, kun astuin aikuiselämään, sain työpaikan ja oman kodin, minusta tuli oikea kitupiikki. Joka kuukaudelta, kun sain tilinauhan käteeni, tein laskusuorituksen. Ynnäsin kaikki laskuni, mitä tiesin sinä kuukautena tulevan minulle ja vähensin summan saamastani tilistä. Varmuuden vuoksi vähensin vielä yhden sata markkaa, jos tulisi yllättävä lasku. Silloin ei harmittaisi niin paljon, kun olin tämän ottanut huomioon. Loppusumman jaoin neljällä, joskus viidellä. Tulos, jonka sain laskusuorituksestani, oli se summa, jonka sain käyttää ruokaan ym. huviin viikon ajan. Jos ylitin summan jollakin viikolla, minun piti korvata se seuraavalla viikolla.

Alussa oli tietenkin tiukkaakin tiukempaa. Sen aikainen poikakaverini tuumasi kerran ruokapöydässä, että voisiko hän laittaa lemmikkikanini heinät omalle lautaselleen lisukkeeksi. Ai kamala, kun kehtasikin, mokoma!

Tekemällä nämä kurinalaiset laskusuoritukset, sain mukavasti pesämunaa ja rahaa säästöön. Se oli todella yksinkertaista, ja jaksoin tehdä sitä neljä vuotta taukoamatta. Säästötilini oli muhkean iso, niin kauan, kun tuli elämänmuutos ja ostin auton käteisellä. Työpaikka muuttui ja samalla paikkakunta. Jälkeenpäin olen yrittänyt kovasti löytää saman tatsin tuohon säästämiseen, mutta se oli sen verran yliveto ja paras kaikista, että myöhemmät yritykset ovat kaatuneet sen sileän tien.

Itseni tuntien, minun pitää ensin harjoitella. Minun pitää treenata säästämisestä ja järjestyksen pitoa. Välillä palaan alkuun ja taas hiljalleen ryhdistäydyn. Aikoinaan en ollut itselleni armollinen, vaan lopetin kaikki hyvät tavat laiskottelemisen jälkeen, koska olin sitä mieltä, että epäonnistuin. Tämän vuoden aikana olen oppinut olemaan itselleni armollisempi. Mitä sitten jos repsahdan? Ei elämä siihen lopu. Tiukkapipoisuus vie kaikki mehut yrittämisestä. Opin sen, kun kirjoittelin ylös kauppakuittejani. Se uuvutti minut, ja huomasin, ettei siitä ollut muuta hyötyä, kuin että se avasi silmäni, kuinka pienet viattomalta tuntuvat ostokset voivat kasvaa suureksi summaksi, kun ne laskee yhteen.

Luottamukseni elämään on kasvanut. Kaikella on tapana järjestyä. Tämän tunnen jo sisälläni, ihan soluissa asti. En panikoi pikkuasioista enää, niin kuin muutama vuosi takaperin. Tottakai tämä on kokemuksenkin ansiota, mutta minun ajatustapani on muuttunut yhdessä vuodessa hurjasti.

Ensi vuonna 2017 lupaan itselleni jatkaa tästä eteenpäin. Säästän enemmän. Pidän huolen, että aina on jossain hätävara. Se antaa myös vaurauden tunteen. Tiukennan ostojani ja olen valmis elämään vaatimattomammin. Keskityn myös hoitamaan itseäni. Astun uuteen vuoteen varovaisesti, mutta paljon päättäväisemmin kuin viime vuonna. Pyrin ratkaisemaan ongelman, miten saan epäsäännölliset tuloni ja menoni laskettua etukäteen. Jokatapauksessa säästäminen auttaa minua pysymään tiellä kohti vaurautta. Olenhan sen ansiosta saanut tänä vuonna hankkittua paljon sellaista, joista vain haaveilin aikaisemmin.

Uusi vuosi alkaa vanha jää taakse

Niin on vuosi taas kulunut ja parin viikon päästä astumme uuteen vuoteen 2017. Välillä tuntuu, että olisi ihanaa, jos olisi olemassa jokin aikavipu, jota kääntämällä saisi ajan kulumaan hiukan hitaammin. Minun stressini kasvaa koko ajan sitä mukaa, kun itse hidastun tekemisissäni, enkä pysy ajan vauhdissa. Kuin roikkuisin jossain narun päässä ja poukkoilisin pitkin tietä ylös alas samalla, kun aika laukkaa hurjaa kyytiä eteen päin, aivan kuten jossain lännen filmissä. Aika on rahaa, on sopinut minun tilanteeseeni kuin nappi silmään. Minulla on ollut rahaa yhtä vähän kuin aikaakin.

Mitä olen oppinnut tämän vuoden aikana? Nyt minun on aika vilkaista taakseni. Hyvillä mielin voin taputella itseäni ollalle. Hyvä, hyvä!

Tasan vuosi sitten olin olosuhteiden uhri. Kun minulla oli tiukkaa, en voinut asialle mitään. Ruokaa oli ostettava ja paljon, vaikka palkka oli pieni. Oli väärin, että sain paiskia töitä ilman kunnollista lepotaukoa ja silti tili näytti melkein nollaa. Tämä ajatusmalli vallitsi koko aikuisikäni. Aina oli puute jostain. Koskaan en ollut tyytyväinen. Nousuhetkiä oli, mutta ne olivat yhtä lyhyitä kuin kananlennot.

Oli onni, että vuosi sitten olin aika uupunut oravanpyörääni. Ilman uupumustani en olisi löytänyt netissä Tiian kirjaa: Sinullakin on oikeus vaurauteen. Heti ensi vilkaisulta huomasin virheelliset ajatusmallini. Minun oli itse tehtävä työ, jotta saisin taloudellisen tilanteen tasapainoon. Ei sitä pelastusta tipahda taivaalta, jos ei tee asian eteen yhtään mitään. Ihmettä olin odottanut jo liian kauan.

Vaikka tiesin olevani tuhlari, niin oli silti shokki huomata todellinen tilanne. Kaikkein paras oppini tältä vuodelta on yksinkertaisesti: pienistä puroista kasvaa isompi joki. Kun ynnäsin pienet ostokset yhteen viikon aikana, oli summa kasvanut kymmenkertaiseksi. Ällistyin, kuinka helppoa oli saada esim. holtiton makeanhimo kuriin asettamalla yksinkertaiset säännöt itselleni. Aluksi luulin, että minulle tulee olemaan äärimmäisen vaikeata olla ostamatta suklaata silloin kun tekee mieli. Nyt, uuden vuoden kunniaksi tiukennan lisää ostolupiani. Tässä on hyvä tuntea itsensä, jottei tiukenna liikaa sääntöjä. Silloin on vaara epäonnistua. Tämän oppini lisäksi olen iloinen myös siitä, että painan nyt paljon vähemmän. Sain bonuksena terveyttä ja hyvinvointia.

Blogikirjoitukset eivät menneet ihan niin kuin aluksi suunnittelin. Ehkä tein virheen verratessani itseäni muihin kirjoittajiin, jotka ovat jo ammattilaiskirjoittajia. Minusta ei vielä tullut ammattilaisbloggaajaa, mutta kaikella on tarkoituksensa. Blogin kirjoittamisesta minulle on ollut kuitenkin suuri hyöty. Jos blogikirjoittamiseni olisi lopahtanut, olisi hyvin alkanut säästäminen myös loppunut. Kirjoittaminen on auttanut minua pysymään valitsemallani tiellä vaivattomasti sekä antanut uusia ja ihania oivalluksia. En aseta itselleni vielä vaatimusta, että blogini olisivat ammattilaisen käsialaa. Tämä on ihana harrastus, joka vie minua eteenpäin.

Jotta saisin menetys-sanasta menestyksen, yritän naputella s-kirjainta e:n ja t:n väliin. Vaikeita aikoja on ehkä edessä, mutta ilman tämän vuoden oppejani minulla olisi vielä vaikeampaa. Tiedän, että tulen selviämään isoista laskuista periksiantamattomuudellani, sinnikkyydelläni ja taloustaidoillani, joita kehitän koko ajan.

Jos sinäkin haluat lähteä tälle matkalle, vielä ehdit jonkun aikaa tilata itsellesi Tiialta kirjan:

https://holvi.com/shop/vauraus-kauppa/product/cbc5326f639c50431468cc13499b789d/

Itse tilasin kirjan painettuna ja lahjoitan sen jälkeläisilleni. Toivon, että kirja auttaisi heitä olemaan minua viisaampia.

Haluan toivottaa teille, lukijani, onnea ja menestystä vuodelle 2017!

Jouluhysteriaa

Varoitus: Tämä on kirjoitettu huumorinpilke silmäkulmassa.

Joulu lähestyy, voi ei! Se tulee aina yllättäen. Tänä vuonna päätin ottaa irtioton jouluhysteriasta. En stressaa siitä. Minulla on jo aikuiset lapset, jotka eivät odota enää lahjoja samalla tavalla kuin lapsena. Siinä säästyy jo pitkä penni.

Yritän suojautua mahdollisimman hyvin, ettei jouluhysteria tartu minuun. Sen tarttuminen on tuskallista. Onneksi minulla on nyt paljon kokemusta, miten turvata itseni tältä pahalta virukselta.

Kun joku kysyy minulta: ”Oletko jo laittanut joulua?” vaihdan ovelasti puheenaihetta ja alan puhua säästä. Kaikki joulukoristeet ehdin laittaa myöhemminkin, ja joulusiivoaminen on ihan tavallinen viikkosiivous. Isot marketit, ne minun kannattaa välttää. Sinne ei ole hyvä mennä ainakaan ruuhka-aikana, koska se on vaarallisin hetki saada jouluhysteriatartunta.

Telvisiota katsellessani olen opetellut itsehypnoosia. Käytän sitä mainosten aikana. Kun ohjelman välissä tulee houkuttelevia mainoksia, mikä varmasti alentaa vastustuskykyäni, vaivutan itseni horrokseen, jotta en innostu jostain lahjaideasta. Tiedän myös sen, että mitä lähemmäksi jouluaatto tulee, sitä suurempi riski on saada jouluhysteria.

Tällä kertaa vietän aivan erilaisen joulun. Mahdollisimman rauhallisen, ilman huolta siitä, onko kaikki nyt muistettu, esim. jouluruuat ja lahjat. Lahjoista puheen ollen: kunpa aikaisemmin olisikin riittänyt yksi lahja jokaiselle. Joka joulu piti ostaa useampi lahja varmuuden vuoksi, jotta lahjansaaja pitäisi edes yhdestä ostamastani lahjasta. Kun ostin lahjat eri aikaan, se ei tuntunut kalliilta.

Kunpa ei kävisi niin joulunaatonaattona töistä lähtiessäni, että tämä iljettävä otus, jouluhysteriavirus, vaanisi minua työpaikan ulko-ovella jossain piilossa ja hyökkäisi kimppuuni heti minun astuessani ulos. Sen puremaa ei huomaa laisinkaan. Se on vain pienen pieni nipistys ja sitten sitä mentiin!

Pää hiestä märkänä kiidän kaupan käytävillä ostoskärryt vinkuen. ”Tuota ja tuota tarvitaan!” Hoen itsekseni. ”Naapurin kissallekin pitää tietenkin ostaa joku lahja,” mietin. Eihän sitä muuten kehtaa katsoa naapuria silmiin, jos lahja jää ostamatta. Jättisuurten ostoskassien kanssa marssin tyytyväisenä kaupasta ulos. Kaikki on nyt hoidettu! Ostin tietenkin pelkästään tarpeellista ja tärkeää.

Painavia kasseja kantaessa, kylmässä ulkoviimassa, herään todellisuuteen. Eihän minulla ole autoa. Ei auta kuin tilata taksi. Onneksi joulu ei ole kuin yhden kerran vuodessa.

Hyvää joulua kaikille!

Luova tauko

Täällä ollaan edelleen. Aika kulkee hurjaa vauhtia, niin että hiukset hulmuaa. Ihan kuin vuoden viimeisimmät päivät olisivat ottaneet loppukirin.

Lokakuu laihdutti lompakkoani. Kuinkas ollakaan, kaikki mahdolliset ja mahdottomat laskut ja menot sattuivat samalle kuukaudelle. Oli isoja laskuja ja oli kursseja. Kaiken lisäksi kävin piipahtamassa vähän kauempana, kuitenkaan en ihan ulkomaille päässyt. Maiseman vaihdos teki sielulleni hyvää. Lupasin itselleni, että puolen vuoden päästä käydään taas Etelä-Suomessa. Olen jo alkanut säästää rahaa uutta reissua varten. Kamalan paljon menee rahaa matkoilla. Jotenkin sitä vaan ei halua stressata itseä, että raaskiiko vai eikö raaski tuhlata rahaa.

Matkallani tein löydön eräässä kirjakaupassa. Otin kirjan käteeni ja laitoin sen takaisin hyllylle. Kiersin kirjan ympärillä, samalla lailla kuin kissa kiertää kuumaa puuroa. Lähdin jopa kaupasta pois, mutta loppujen lopuksi minun oli pakko palata takaisin ostamaan kirja.

Nyt se odottaa minun hyllyssä lukemista. Aah! Kunpa olisi aikaa enemmän!

Olen pistänyt merkille, kuinka helppoa on tuhlata kotona. Ei tarvitse mennä minnekään. Istun vain koneella ja ostelen kaikenlaisia mielenkiintoisia kursseja ym. nettituotteita. Aikani ei riitä tähän kaikkeen ja silti haluan ostaa vaikka mitä, kun se on niin helppoa ja tilillä on rahaa aina sen verran, että riittää pieneen ostoon. Tänäänkään en ole ehtinyt tehdä juuri mitään kuin olla koneella ja miettiä, että missähän välissä ehdin lukea tuon tekstin, jonka olen ostanut aikoja sitten ja opiskella kaikkia kursseja joita olen tilannut. Kun lopettaa yhden tuhlauskohteen, tulee uusia.

Suklaan ja karkien ostamiset ovat edelleen pysyneet kurissa. Ostan makeaa vain luvallisina päivinä. Paino on tippunut hiukan jälleen. Mahtavaa! Siitä olen ylpeä itsessäni! Toisaalta huomasin sen, että kun pääsen autolla käymään asioilla, on ostoksia kertynyt niin paljon, että kotipihalla täytyy soittaa kännykällä sisälle kotiin ja pyytää kantoapua. Onneksi näitä tilaisuuksia on harvemmin.

Kuvassa näkyvät ostokset, kun pääsin autolla käymään kaupassa. Kaksi isoa kassillista ruokaa... Kröhöm -ja herkkuja.

Vielä on oppimista paljon tällä naisella rahan säästämisessä, mutta edistymistä on tapahtunut joka tapauksessa. Ilman viime maaliskuun niskaotettani, en olisi selvinnyt tästä lokakuusta. En edes uskalla laskea yhteen lokakuun menoja, sillä hiukseni nousisivat varmasti pystyyn (enkä saisi niitä kammattua enää alas). Silti voin väittää, ettei tunnu missään. Rahat olin säästänyt etukäteen, ja se oli niin sanottu hemmottelukuukausi.

Nyt jatketaan tiukempaa linjaa. Ainakin yritän. Luova tauko blogissa teki hyvää. On hyvä todeta, että muutos minussa on pysyvää.

Bonusten ja tarjousten huumaa

Viikko sitten sähköpostiini tuli viesti, jossa kerrottiin minun bonuskertymistäni. Minulla olisi mahdollisuus päästä seuraavaan tasoon noin 18 € ostoksilla, jos teen ostokset ennen kuin syyskuu vaihtuu lokakuuhun.

Mikä ihana uutinen! Alle 20 € ja saan enemmän bonusta! Wau! Kuumeisesti mietin, milloin ehtisin käydä tuhlaamassa 20 €. Kiirettä tuntui minulla olevan ja aikaa tehdä kyseiset ostokset ei ollut enää kuin viisi päivää.

Pakko minun on joku ilta ehtiä, sanoin itselleni. Olin vauhdilla menossa tuhlaamaan iloisena 20 €, kunnes kantapääni löivät sutia. Mitä mitä mitä!! Mitä minä olin oikein tekemässä?

Herätys nainen! Sinä olet menossa tuhlailemaan 20 € tuosta noin vain, jotta saisit lisää vain muutaman kymmenen senttiä bonusta! Haloo!

Ai kauheeta! Tunsinpa itseni typeräksi. En todellakaan enää halua olla markkinoiden sätkynukke.

Sinä iltana en mennyt kauppaan. No, ostinko 20 €:lla kyseisestä kaupasta viikon sisällä? Todellisuudessa ostokseni tekivät 23 €. Mitään turhaa en ostanut, tavallaan-ehkä... No, olisin joka tapauksessa ostanut nämä kyseiset ostokset ilman bonushysteriaa.

Joskus kanta-asiakaskortista on myös hyötyä. Olin tässä taannoin vaateostoksilla. Valitsin kolme puseroa, jotka olivat alennuksessa. Kassalla nieleskelin, kun katselin ostokseni euromäärää, kuinka summa vain kasvoi ja kasvoi. Sitten muistin, etten ollut vielä käyttänyt korttia. Silmäni rähvähtivät auki ja kivi tipahti sydämeltä. En ollut sittenkään laskenut väärin! Ostoksien summa putosi 50 %. Sama oli kahden ruokakirjan kanssa. Erittäin tärkeät ruokakirjat. Toinen kirja opasti kasvisruokien ihmemaailmaan, ja toinen neuvoi miten valmistetaan gluteenitonta ruokaa. Näillä ohjeilla saan itselleni valmistettua terveellisempää ruokaa. Nimittäin ruuanlaitossa minulta puuttuu täysin mielikuvitus. Sinne kirjahyllyyn laitoin rakkaat ja uudet ruokakirjani muiden reseptikirjojeni joukkoon. Mietin kyllä ennen ostopäätöstäni, tarvitsenko näitä kirjoja todella ja tulin siihen päätökseen, että tarvitsen. Joku päivä kuitenkin käytän näiden kirjojen ohjeita.

On hienoa huomata, että olen oppinut ajattelemaan. Heh! Tarjoukset ym. houkutukset eivät enää vetoa minuun, niin kuin vuosi sitten. Hurmiossa sinne ostoskoriin vain, humps! Minusta on tulossa ajatteleva ihminen. Jeah! En suostu olemaan enää robotti!

Menetys vai menestys jatkuu ja jatkuu

En tiedä vieläkään kummastako on kyse, menetyksestä vai menestyksestä.

Mitään ei tapahdu. Ei mitään mistä viitsisi kirjoittaa. Odotavan aika on pitkä, sen olen saanut kokea.

Uutisesta on jo kulunut useampi kuukausi, mutta mitään muutosta suuntaan tai toiseen ei ole tapahtunut. Ei ulkonaisesti.

Töissä on ollut välillä hiljaista, huolestuttavan hiljaista. Sitten on saanut painaa taas tukka putkella.

On ollut jännä huomata, että vaikka palkka on ollut pienehkö, kummasti laskujen maksaminen on ollut helpompaa kuin koskaan aikaisemmin. Johtuuko se siitä, että olen saanut useamman ison maksun päätökseen, vai onko rahaa tullut sittenkin jostain enemmän? En osaa sitä nyt arvioida. Kummasti raha riittää kuitenkin paremmin. Onhan sekin menestystä?

Autokuluja ei ole enää, ja sen myötä tulee harvemmin käytyä kaupassa. Kun pyörä on ainoa kulkuväline, ei voi ostaa säkkikaupalla ruokaa ym. Makeanhimo on pysynyt kurissa. Se on mahtavaa! Kuinka siitäkin taistelin itseni kanssa useamman vuoden! Niin helppoa oli vähentää ja voi olla, että makean syöminen vähenee entisestään.

Yhden unelman sain vähän aikaa sitten toteutettua. Järjestimme tapahtuman, joka oli minun haaveeni pitempään. Sopivan naisporukan kanssa ideoimme tapahtuman ja se onnistui yli odotusten. Hurjaa, kuinka reilun puolen vuoden aikana olen päässyt itseni kanssa eteenpäin. Tämä matkanteon aloittaminen kannatti todellakin. Kaikki tämä alkoi siitä, kun tilasin Tiian e-kirjan ja tutustuin häneen muutaman kurssin kautta.

Kaikkein parasta mitä tähän asti olen saavuttanut, on sisäinen rauha ja uskominen omaan itseeni. Se puuttui vielä alkuvuodesta täysin! Kun on kyse vain rahasta tai materiasta, se ei tunnu kovin isolta menetykseltä. Sen voi aina korvata jollain. Muistan, kun kaksikymmentä vuotta sitten katsoin tv:stä ohjelmaa, jossa Anita Hirvoselta kysyttiin, miten hän suhtautuu menetykseen, jonka hän koki maanjäristyksen takia. En muista menettikö hän kotinsa kokonaan, mutta jotain ikävää oli joka tapauksessa sattunut. ”Kaikki, mitä saa rahalla, on halpaa.” oli Anitan vastaus. Ällistyin vastauksesta. Miten noin voi vastata? Eihän noin voi kukaan ajatella? Tuo oli tyhmin vastaus, mitä olin koskaan kuullut!

Nyt, kun olen itse elämää kokeneempi, voin sanoa ihan saman asian kuin Anita Hirvonen. Se on todellakin halpaa, mitä rahalla saa. Enpä olisi uskonut, että jokin menneisyydessä kuulemani lause antaa minulle siivet selkään ja kannattelee minut yli elämän tyrskyjen. On ihanaa, kun ei tarvitse pelätä pahinta. Sitä vaan ei tule! Ei tule niin pahaa tapausta, ettenkö siitä selviäisi ehjin nahoin.

Syksy tuntuu nyt entistä ihanammalta! Olenkohan tullut vanhaksi?

Jatko-osa 3. sarjaan: Menetys vai menestys

Pinnistän ja pinnistän. Epätoivoisesti käteni yrittää venyä vielä pari senttiä pidemmäksi, jotta ylettyisin kunnolla rotkon reunaan. Vielä vähän matkaa ja sitten saan kunnon otteen ja pääsen takaisin maankamaralle. Vielä vähän...

Suuni on täynnä multaa. Kasvoni painautuvat rotkon pehmeään ja kosteaan seinämään. En saa happea! Apua! En pysty hengittämään! Näillä viimeisillä metreillä epätoivo valtaa mieleni. Tähänkö minä kuolen?

Kamala melu porautuu tajuntaani. Soiko pääni hapen puutteesta, vai mitä tapahtuu?

Nostan pääni ja tartun herätyskelloon. Mitä? Oliko tämä pelkkää painajaista?

Ei, tämä ei ollut painajaista. Tämä oli viihdettä teille lukijoille. Edelleen roikun kuvaannollisesti rotkon reunalla ja mietin miten saan itseni vedettyä takaisin tasaiselle maalle.

Uusi vaihe elämässä on edessäni. Olen valmistautunut entistä tiukempaan ja vaatimattomampaan elämään. Pala palalta aion alkaa kokoamaan uutta elämääni, uutta minääni. Kuinka paljon ihminen voi muuttua puolen vuoden aikana? Peilistäkin katsoo nainen, jolla on erilainen ilme, kuin mihin olen tottunut. Aika ja tapahtumat ovat huristelleet ohi sellaisella vauhdilla, että perässä pysyminen on ottanut koville.

Kaikkein upeinta on kaiken kaaoksen keskellä kokea, miten osaankin olla niin tyyni. Tämä on mahtava tunne! Luottamus elämään on kasvanut, vaikka olen taloudellisesti menettänyt. Ulkoinen menetys on sisäinen menestys! Kaikki turha on riisuttu pois. Kuinka materialistinen olenkaan ollut aikaisemmin! Suhtaudun asioihin aivan erilailla kuin ennen. Tätä syvää pohdintaa en olisi voinut käydä läpi ilman menetystäni. Olen siitä onnellinen!

Laskujen maksaminen on aikaisemmin ollut ikävää puuhaa. Nyt merkitsen kalenteriin tussilla laskujen eräpäivät ja pyrin toteuttamaan järjestelmällisyyttä enemmän kuin aikaisemmin. Ainakin vielä tämä on toiminut. Kysymys kuuluu: miksi en ole aikaisemmin tuota keksinyt? Nyt on hyvä seurata missä mennään, kun merkitsen tapahtumat valmiiksi kalenteriini.

Myös turhaa krääsää olen hävittänyt pois. Puhdas tila tekee hyvää silmälle ja mielelle. Pienin askelin etenen uudessa elämäntilanteessani. Vihdoinkin olen oppinut kärsivällisyyttä ja rauhallisuutta. Pelon voittaminen tekee vahvaksi.

Varautta on omistaa ystäviä, jotka tarjoavat auttavan kätensä, vaurautta on olla tyytyväinen siihen mitä on, mutta ennen kaikkea vaurautta on luottamus elämään!

Eteenpäin

”Oletko kunnossa?” kuulin ystäväni äänen jossain kaukana yläpuolellani. Nostin katseeni ylös ja näin epämääräiset kasvot kaukana ylhäällä rotkon reunalla.

”Joo, olen... Kai”, huusin takaisin.

”Etsit kuulemma s-kirjainta.” ”Joo!” vastasin hämilläni.

”Odotas vähän”, ystävä sanoi, ennen kuin katosi jonnekin. Odottelin jonkun aikaa ja mietin, mistä kummasta on kysymys.

Näin ystäväni kasvojen ilmestyvän uudestaan näkyviin.

”Tässä, ota kiinni!”

”Auts!” Minulta pääsi parkaisu, kun jotain kovaa kolahti otsaani. Hämmästellen pyörittelin käsissäni mutkaista metallin palaa toisessa kädessäni, kun toinen käteni hieroi tulevaa kipeää kuhmua otsallani.

”Ai, tämähän on s-kirjain”, tuumin. ”Kiitos!” huusin ylös, mutta ystäväni oli jo kadonnut teille tietymättömille.

Aikani tutkin esinettä, joka oli juuri äskettäin minulle nakattu. ”Mitä ihmettä minä tällä teen?” kysyin itseltäni ja hieroin edelleen kipeää kuhmua otsallani.

Katsoin vuoron perään mutkaista kirjainta ja rotkon tummia seinämiä. Aika kului rattoisasti.

”Hhmmm... Tämähän on työkalu!” oivalsin, kun lamppu syttyi pääni sisällä.

Aloin hakata kirjaimella rotkon seinää. Sain hyvän kokoisen kolon aikaiseksi. Jatkoin hiukan ylemmäs ja ylemmäs. Lähdin kiipeämään rotkon seinää pitkin kohti reunaa, apunani s-kirjain, jolla hakkasin jaloilleni kolot. Ahersin tuntikausia. Hiki valui kasvoillani, mutta en antanut periksi.

Kaikki se uusi oppi, jonka olen viime kuukausina oppinut, auttoi minua pääsemään ylöspäin.

Säästäväisyys, periksiantamattomuus ja usko! Näillä minä sain itseni korkealle. Silti maali tuntui olevan vielä himputin kaukana.

Ilokseni löysin rotkonseinämästä kielekkeen. Raahasin itseni kielekkeelle lepuuttamaan väsyneitä käsiäni. Katsoin alas. Olin päässyt nousumaan aika pitkän matkaa. Varoin tiputtamasta tärkeää työkaluani rotkon pohjaan. ”Olisi se vain surkea juttu palata takaisin tuonne”, mietin.

”Janohan tässä tulee”. Vilkaisin ylös. Rotkon reuna ja sininen taivas näkyivät olevan yllättävän lähellä.

Menetys vai  menestys

Tämä on minun kymmenes kirjoitukseni tässä Matkalla kohti vaurautta -blogissani. Nyt on siis juhlan paikka. Kippis!

Kaksi erilaista sanaa, mutta pieni ero erottaa ne toisistaan ja silti ne merkitsevät toistensa ääripäitä.

Menetys ja menestys, näitä kahta sanaa erottaa vain yksi kirjain, nimittäin s-kirjain. Toisesta se puuttuu ja toisessa se on. Kuinka yksinkertaista!

Huomasin tämän eron, kun jouduin siristelemään kerran pientä tekstiä lukiessani, kumpi sana oli kyseisessä tekstissä. En ollut tullut tätä aikaisemmin edes ajatelleeksi. Silti sanojen merkityksen ero on valtavan suuri. Toinen kuvaa ehkä pahimpia pelkojamme ja toinen sitä, mitä jokainen meistä toivoo joskus saavuttavansa.

Tämä aihe on muhinut viime päivinä ajatuksissani niin, että korvistani on välillä tullut höyryä. Ainakin on tuntunut siltä.

Pohdin kovasti näitä kahta sanaa, silti pääsemättä puusta pitemmälle.

Miksi kirjoitan nyt tästä? Siksi, että maa vajosi jalkojeni alta muutama päivä sitten. Olen kohdannut suurimman pelkoni, menetyksen. Putosin syvään rotkoon. Tätä olin pelännyt ja nyt se sitten toteutui. Olen polvet multaa täynnä tuijotellut rotkon tummia seinämiä. Tiedän, että täällä olen nyt ja pysyn, ainakin jonkin aikaa. Ylös pääsy takaisin maanpinnalle tuntuu mahdottomalta. Mistä löytäisin menetys-sanaan sen puuttuvan s-kirjaimen?

Tämä tilanne oli väistämätön, mutta silti kielsin sen niin kauan, kunnes se toteutui. Täällä sitä kökötellään. Kuinkahan kauan?

Olen elämäni aikana kokenut paljon menetyksiä. Niitä ilon hetkiä ja juhlapäiviä on ollut vähän. Jokainen menetys on tuntunut todella pahalta. ”Kaikki on mennyttä! En jaksa enää!”

Silti jokaisen katastrofin jälkeen olen noussut pystyyn. Väsynyt olen taistelemaan taas, sen myönnän, mutta jospa etsisin sitä s-kirjainta täältä rotkon pohjasta. Voisiko se olla täällä?

Kun löydän tämän kadottamani kirjaimen, napsautan sen oikealle paikalle ja teen siitä sanan: menestys.

Vastoinkäymiset ovat opettaneet minua selviytymään. Kun muistelen mennyttä elämää ja sitä, kuinka olen joka kerta noussut yhä uudestaan ja uudestaan pystyyn, se on tehnyt minut vain vahvemmaksi. Ehkä tarvitsen voimaa loppurutistukseen.

Uskon, että menetyksen jälkeen menestys odottaa nurkan takana. Minun sinnikkyyttäni koetellaan.

Ovathan kuuluisat menestyjät kokeneet monen monta menetystä ennen kuin ovat saavuttaneet unelmansa. He myös ovat tarvinneet sitkeyttä ja periksiantamattomuutta.

Näitä piirteitäni minulta ei voi kukaan viedä, jos en luovuta niitä itse. Sitkeyteni vain kasvaa kasvamistaan.

Muutan siis menetyksen menestykseksi. Ilman menetyksiä en voi löytää omaa menestymistäni, lopputulosta, johon niin kaipaan päästä.

            

                    Kun ei ole enää mitään menetettävää, pelot poistuvat!

Onnistuminen

Jep, minä olen jo onnistunut!

1. Kolmas kuukausi menossa ja edelleen jatkan vaurauden opiskelua. En ole kyllästynyt, vaikka monessa asiassa lopetan kesken hyvin alkaneen muutoksen. Joko kyllästyn tai huomaan asian olevan minulle liian monimutkainen ja aikaavievä. Oikea motivaatio on usein puuttunut. Nyt, kun luon katseen tulevaisuuteen, haluan nähdä nautinnollisen tulevaisuuden. En sellaista tulevaisuutta, jossa joudun kituuttamaan pienellä summalla pitkän aikaa. Siinä on tarpeeksi motivaatiota.
2. Suklaanhimoni on pysynyt niissä rajoissa, jotka asetin 3 kuukautta sitten. Ainoa harmi asiassa on se, miksen moista ajatusta keksinyt aikaisemmin. Pah! Kunpa olisin tiennyt, kuinka helppoa se oli toteuttaa! No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Jos herkut ovat päässeet loppumaan, olen urheasti odottanut oikeaa ostopäivääni. Tosin ajatukseni ovat keksineet vaikka minkälaisia selityksiä, millä olisin voinut kiertää asettamani säännöt. Päättäväisesti olen tyrmännyt moiset ajatukset. Tiedän, kun yhdenkin kerran antaudun houkutuksille, säännöissä ei ole enää voimaa.
3. Säästäminen jatkuu.
4. Opiskelu jatkuu. Joka päivä pyrin jotain tekemään, hankkimaan tietoa lisää tai miettimään yleensä, miten saan taloudellisen puoleni tasapainoon.
5. Kaupassa käynnit ovat edelleen pysyneet entiseen aikaan verrattuna minimissä.
6. Mikä parasta, itsekurini kasvaa kasvamistaan.
7. Hallelujaa, olen oppinut ajattelemaan!

Minä olen siis onnistunut! Matkanteko kohti vaurautta sen kun jatkuu. En ole rikastunut, mutta olen tyytyväinen itseeni. Kesän aikana työtuntini ovat minimissään. Tämän vuoksi säästämiseni on ollut erittäin tärkeä juttu nyt. Ilman uusia oppejani olisin hukassa.

En ole koskaan ymmärtänyt rahastojen tai sijoituksien perään. Olen jopa tehnyt päätöksen, etten ikinä ala moiseen. Kuunelltuani ja luettuani lisää tietoa aiheesta, täytyy myöntää, että kiinnostukseni on hieman herännyt. Voisi sitä varovaisesti joskus kokeilla, kunhan tiedän enemmän mikä sopii minulle parhaiten ja kun on oikea aika.

”Raha pitää laittaa töihin!” Tällaisen lauseen kuulin vasta. Hmmm, tuollaista ajatusta ei ole minulle koskaan juolahtanut!

Tapahtuipa tässä joku aika sitten hauska juttu. Sain sähköpostia Tiialta. Otsikkona luki: ”Minun on valitettavasti pudotettava sinut...”

”Täh! Nytkö hän lemppaa minut ulos, kun en ole onnistunutkaan tarpeeksi hyvin ja tarpeeksi nopeasti?” Säikähdin aivan kamalasti. Heti mieleni valtasivat itsesyytökset laiskuudesta ym.

Kun aukaisin sähköpostini kunnolla, näin otsikon kokonaan: ”...pudotettava pilvilinnoista!”

Piuhf! Kivi tipahti sydämeltä! En ollutkaan epäonnistunut! Ooh!

Tämä ei ollutkaan henkilökohtainen viesti, vaan viikkokirje monelle tilaajalle.

Tämä sai minut ajattelemaan, kuinka olen nyt ymmärtänyt, miten paljon vaatii työtä ja aikaa päästä unelmatavoitteeseeni. Olen tyytyväinen, että pilvilinnani eivät ole enää niin hataria ja helposti hajoavia.

Vietän tänään ansaittua vapaapäivää. Oma aika on nyt kullanarvoista. Sitä ei voi rahassa mitata.

Olen monen kuukauden koneella viettämäni ajan jälkeen viihtynyt käytännöllisissä töissä. Siivoaminen tuntuu oikein mielekkäältä vaihtelulta. Uusia ideoita on syntynyt, jotka pitävät minut kiireisenä.

Jos vanhalta minältäni tiedusteltaisiin: ”Oletko onnistunut?”, hän huokaisisi raskaasti ja puistelisi päätään vaivautumatta edes vastaamaan. Kun nykyiselle minälleni toivotettiin onnea onnistumiselle, vastasin siihen: ”Minähän olen jo onnistunut!”.

Näillä kahdella minälläni on suuri ero. Toisella on ymmärrys kasvanut ja toinen näkee vain synkkiä harmaita pilviä ympärillään, odottaen koko ajan jonkun ulkopuolisen tuovan ratkaisun ongelmiinsa.

Kirjoitan ehkä paljon samantyyppisistä aiheista joka kuukausi, mutta tiedän, jos en tätä tee, en voi juhlia vuoden päästä saavutuksiani.

Kiitän itseäni, kun lähdin tälle matkalle. Niin paljon muutoksia on minussa on tapahtunut, etten kohta tunne itseäni. Voin jopa nähdä sieluni silmillä, kuinka parempi tulevaisuus minua odottaa nyt, kuin jos olisin jatkanut vanhaan malliin.

Olet jo onnistunut, kun olet päättänyt yrittää!

Unelmia vai pilvilinnoja

Mitä ovat unelmat? Ovatko ne niitä, joita katsellaan kaihoisin mielin, niin kuin poutapilviä sinisellä taivaalla, silti koskaan niitä saavuttamatta? Ne antavat hetkellistä nautintoa, mutta pudotus maan pinnalle voi olla masentava. Toiset ihmiset, joille on se onni suotu, saavuttavat unelmansa, mutta minulta yksinkertaisesti puuttuu taito saavuttaa unelmani. Uskomme, että unelmat ovat pumpulia, saippuakuplia, jotka hetken leijailtuaan silmiemme edessä poksahtavat taivaan tuuliin.

Aikoinaan haaveilin, että olisi mukava voittaa jostain miljoona. Sen jälkeen tuo summa tuntui liian isolta ja pienensin sen 200 000 euroon. Tämäkin summa tuntuu nyt liian isolta, aivan mahdottomalta saavuttaa. Onko niin, että minun unelmani ovat mahdottomia? Täytyykö niiden olla niin suuria, jotta voin kohottaa olkapäitäni todetakseni, ettei minulla ole mitään keinoja saavuttaa unelmaani?

Ei pelkästään rahaunelmissa, vaan myös muut unelmani ovat olleet minulle aivan liian suuria.

Ehkä kuuntelin lapsena liikaa satuja, joissa kerrottiin hyvän haltijattaren ilmestymisestä. Simsalapim, ja toiveesi toteutuu, kun hän taikasauvaansa hieman heilauttaa.

Myönnän, että olen ollut liian laiska tekemään mitään unelmani eteen. Toki olen joskus kiikuttanut lottokuponkeja veikkauspisteisiin, mutta vähitellen sekin on hiipunut.

Laiskuuteni on ollut suurin este. Se on jopa tuhonnut hyvin alkaneet unelmien rakennelmat. Tätä olen miettinyt jo aikaisemmissakin kirjoituksissani, mutta nyt hahmotan tämän asian paremmin. Olen ihaillut lasiseinän läpi ihania asioita, mutta en ole uskaltanut rikkoa lasia. Miksi? Siksikö, kun en ole arvostanut itseäni tarpeeksi?

Nyt arvostan ja olen nauttinut työstäni, mikä vie minua kohti useampaa unelmaa. On niin paljon tekemistä, että aika meinaa loppua kesken joka päivä.

Minusta on ihana tunne huomata, kuinka olen tempaissut itseni harhamaailmasta pois. Askel askeleelta kuljen unelmaani kohti. Ei ole niin väliksi, vaikka en pääse koskaan perille. Pääasia, että olen ollut ainakin matkalla sinne.

Mitkä sitten ovat ne minun oikeat unelmani? Onko se suuri rahasumma, jolloin voin heittäytyä huolettomalle elämäntyylille, loikoilla riippumatossa puolihorroksessa ja vain olla. Kuulostaa houkuttelevalta, mutta uskosin viikon riittävän tähän unelmaan. Minä tarvitsen elämääni haasteita!

Ilman haasteita en etene, vaan henkinen kasvuni tyssähtää siihen paikkaan. Toisaalta pieni breikki ei ole hullumpi ajatus ja siihen tarvitsen rahaa, jotta voin pysäyttää tulohanani hetkeksi. En saa tuloja tällä hetkellä muuta kuin tekemällä työtä.

Unelmoin tällä hetkellä vapaa-ajasta, jolloin ehtisin levätä ja unohtaa kiireet. Tämäkin kirjoitus on ollut työn alla pitkään, mutta en ole saanut tätä valmiiksi, koska muut kiireet ja väsymys ovat hallinneet ajankäyttöäni.

Esikoinen painoi hiuksilleen valkolakin joku aika sitten. Niin lipui ohi yksi merkittävä päivä. Hän saavutti tavoitteen ja nyt hänellä on edessään tuhat tavoitetta enemmän, joita lähteä toteuttamaan.

Kun pääset perille, huomaatkin olevasi vasta matkasi alussa!

Kuitteja, laskelmia ja tehokkuutta



Laskeskelin kuitit yhteen kolmen viikon ajalta. Ensimmäisellä viikolla ostoksia oli 81,50 €. Seuraavalla viikolla 105,70 €. Tähän kuuluivat apteekissa käynnit 47.50 € edestä. Kolmannella viikkolla ostokseni tekivät 88,80 €. Rehellisesti sanottuna olen ihmeissäni. Olenkohan varmasti ottanut kaikki kuitit talteen? Jos olen hukannut esim. 20 € edestä joitakin kuitteja, siltikään ostokseni eivät nouse liian korkeiksi.

Muistelen, ettei siitä ole kauankaan aikaa, kun tuskastelin sitä, ettei 150 €:lla viikossa saa mitään ostettua. Oli todella hankalaa pitää ostoshaluni kurissa. Nykyisin jopa unohdan mennä kauppaan. Olen saanut kuulla perheessäni mutinaa, kun joku ruoka on päässyt loppumaan, mutta onneksi se ei ole ollut sen vakampaa. Minun säästövimmani ymmärretään, vaikka se ei aina ole mieluista.
Tavoitteeni on nyt saavutettu! Olen nyt kuukaudessa säästänyt 200 €, jota pidin mahdollisena. Kuinka helppoa se oli! Suurin asia on ollut kääntää itsensä palkitseminen toisenlaiseen muotoon kuin herkuttelu. Herkuttelen vieläkin, mutta olen vähentänyt sitä reilusti. Mielihalut ovat pienentyneet. Palkinto on muuttunut herkuista lomailuun.

Olisikohan olalle taputuksien paikka?

Oli mukava kuulla, että moni on saanut hyviä vinkkejä itselleen kirjoituksistani. Aivan upeaa! Tämä kannustaa minua jatkamaan blogini kirjoittamista. Toinenkin tärkeä tavoite kirjoittamisellani on, että pysyn valitsemallani tiellä, lopullisesti.

Kuinka paljon ihania asioita on tullut elämääni tämän uuden oivalluksen myötä. Ahaa-elämys tarvitaan, jotta saadaan asenteen muutos, joka sitten johtaa uuteen alkuun. Olen muutenkin saanut paljon tietoa rahamaailmasta. Vaikka kaikki asiat, esim. rahastot, eivät ole koskaan aikaisemmin minua kiinnostaneet ollenkaan, silti tieto ja näiden asioiden ymmärtäminen lisää taitoa säästää rahaa omalla, mieleiselläni tavalla.

Myös uudet tulonlähteet ovat auenneet yksi toisensa jälkeen. Nopeasti yhteenlaskettu summa, jonka olen jo tienannut kuukaudessa, on reilu 70 €. Tämä raha tuli helposti, kuin itsestään. Lisää olisi tulossa, kunhan saisin hihat heilumaan ja ryhdyttyä tuumasta toimeen.Näin netissä hauskan lausahduksen: "Tuumasta toimeen on lyhin työmatka." Kuinka osuva tuo onkaan! Aikaisemmin en edes tiennyt, että minun on mahdollista saada lisäansiota muualtakin kuin päivätyöstäni. Nyt se on totisinta totta!

Toinen e-kirja: Näin puolitat sähköpostiin käyttämäsi ajan, vaikutti myös minun asenteisiini syvästi. Sovellan tämänkin kirjan ohjeita omaan elämääni. Tuhlasin paljon kallista aikaa moneen tyhjänpäiväiseen asiaan, vaikka minulla oli tärkeämpää tekemistä. Tehokkuus minussa on lisääntynyt huomattavasti. Tunnen, kuinka olen kuin juuri munasta kuoriutunut ankanpoikanen. Väsymys ja epätietoisuus ovat poistuneet. Tulevaisuus on tiukassa otteessa silmieni edessä, enkä anna katseeni herpaantua hetkeksikään.

Tilannekatsaus

Keskustelin ystäväni kanssa blogistani.

”Oletko sinä mennyt takapakkia?” ystäväni kysyi.

”Miten niin?” tein vastakysymyksen ihmeissäni.

”No kun, sinä kerrot siitä tuhlaamisesta aina vain uudestaan. Minä sain lukiessani sen käsityksen, että olet taas alkanut tuhlaamaan.”

Kuinka kiitolliseksi tulinkaan hänen palautteestaan. Huomasin, että hieman paikoillaan tässä astellaan. Muutos tuntuu minusta todella isolta asialta. Minusta on mukava vertailla entistä ja uutta minää yhä uudelleen ja uudelleen. Ehkä siksi palaan tähän samaan aiheeseen liian usein.

Olisi se ihana kertoa teille, että pankkitilille on tullut useampi tuhat euroa, ulkomaanmatka on varattuna ja uusi upea auto seisoo pihalla parkissa. Kuin vastaukseksi ajatuksiini postiluukusta tipahti samaan aikaan matkailun aikakauslehti. Yritetäänkö minulle vihjailla jotain jostain?

Nämä ovat vasta alkukilometrejäni matkalla vaurauteen. Matka on pitkä ja hidas, mutta päätös on tehty. Enää en palaa lähtöpisteeseen, eli siihen, etten kontrolloi rahakäyttäytymistäni.

Nyt olen tullut itselleni varsinaiseksi kitupiikiksi. Tosin en ole sitä läheislleni. Kun he tarvitsevat apua, pyrin auttamaan tilanteeni mukaan. Itse joudun käymään erilaiset kuulusteluasteet itseni kanssa, ennen kuin saan luvan ostaa jotain. Että osaankin olla tiukka halutessani!

Haasteeni on edelleen kaikkien ostosten muistiinkirjaaminen ja vielä eriteltynä. Tämä onkin kiintoisaa, jos pysähtyy miettimään miksi näin on. Olenko voimakkaasti tunneihminen? Johtuuko suunnitelmallisuuden vaikeus siitä, etten vain yksinkertaisesti osaa ajatella ruokaa yhdistämättä siihen tunteita? ”En voi syödä huomenna kalakeittoa. Ei maistu. Mieleni tekee nyt pizzaa.”

Säästöjä olen pistänyt ahkerasti eri paikkoihin, eri tileille ja säästöpossuihin. Summat kerrallaan ovat pieniä, jotta aina on mahdollista tiputtaa pieni roponen säästöön. Se on kuin musiikkia korville, näin mielikuviteltuna. Joka kerta, kun laitan pienen summan säästöön, kuvittelen mielessäni mitä iloa voin tästä myöhemmin saada.

Jatkossa olen päättänyt keskittyä siihen, miten lisään uusia tulonlähteitä. Olen aina haaveillut työstä, jossa voin jäädä kotiin näpyttelemään konettani, kahvikuppi vieressä, ja saada siitä työstä myös tuloa. Useampi tulonlähde on yksi tärkeistä asioista, jotta saan talouteni tasapainoon. Ajattelin osallistua Tiian verkkokurssille, jotta oppisin lisää tästä netin ihmeellisestä maailmasta.

Sain mielenkiintoisen e-kirjan luettavaksi. E-kirja kertoo miten puolitan aikaa sähköpostissani. Siellä onkin ollut aikamoinen kaaos. Sen voisi kuvaannollisesti rinnastaa tähän entiseen rahankäyttööni. Sain Minna Koiviston e-kirjasta paljon apua niin sähköpostini siivoamiseen kuin myös psykologisesti omaan elämääni. Suosittelen tätä e-kirjaa. >>

Matka jatkuu reippaammin askelin eteenpäin. >>

Aika on suhteellista

Jos rahan tuloa ei voi estää, niin ei voi laskujen tuloakaan. Välillä tuntui mahtavalta, kun työtunnit lisääntyivät huomattavasti alkuvuoden jälkeen, mutta sitä tarvitsinkin kipeästi.

Taloudenhallinta tuntuu olevan kuin nuoralla kävelyä. Tasapainon täytyy pysyä hallinnassa, jottei mätkähdä komeasti maahan. Välillä tuntuu, että onkohan tämä taloudenhallinta minulle liian vaikea laji.

Olen aivan varma siitä, että meillä useimmilla naisilla on sisäänrakennettu tuhlausgeeni. Kaupassa ostoskihelmöinti nousee huippuunsa ja vielä kassallakin on tunne, että minä tarvitsen tämän tuotteen. Vasta kotona tämä kihelmöinti on kadonnut, mutta kauppaan ei viitsi enää lähteä palauttamaan tuotetta, koska kotiaskareet odottavat. Siinä taas tuli ostettettua kaapintäytettä.

Tiian kommentti: ”Oikotietä onneen ei ole” tuntuu itsestäänselvyydeltä teoriassa, mutta ei käytännössä. Eteneminen tuntuu liian hitaalta.

Pysähdyn miettimään. Olen kärsimätön, tiedän sen. Haluan kaikkien toivomieni asioiden tapahtuvan nyt ja heti.

Yritin säästää, mutta todellisuudessa tuhlasin. Laiskuuteni saa minut tuntemaan itseni vanhaksi siivousrätiksi, joka saa vain enemmän sotkua aikaiseksi kuin siisteyttä.

Usein luin jostakin kirjasta, kuinka jollekin ihmisellä oli tapahtunut onnenpotku.

Miksi ei koskaan minulle? En ole kokenut koskaan onnenpotkua, mietin.

Kertomuksen luen muutamassa minuutissa. Sitä harvoin tulee ajatelleeksi, että ei se onnenpotkun kokeminen tapahtunut minuuteissa. Kertomuksen sankari oli tehnyt töitä tavoitteensa eteen jo kauan, ehkä vuosikymmeniä. Aika on suhteellista.

Yli 20 vuotta sitten haaveilin kirjoittamisesta. Luin siihen liittyvää kirjallisuutta ja yritin jopa muutaman tekstin tuhertaakin pöytälaatikkoon. Unelmoin, mutta se jäi pelkäksi unelmoinniksi. Sen lupasin, kun keksin itselleni taiteilijanimen, että jos minä jonain päivänä alan kirjoittaa jotain tekstiä, niin otan tämän nimen käyttööni.

Jos minulle olisi joku ennustajaeukko tullut sanomaan, että reilun 20 vuoden päästä alat kirjoittamaan, olisin vastannut siihen, että sehän on sama asia kuin ei koskaan. Se on aivan hirvittävän pitkä aika, 20 vuotta eteenpäin! Silti nyt olen onnellinen, kun olen voinut lunastaa itselleni yhden lupaamani asian.

Matkantekoa tämä on ollut koko ajan ja tulee olemaan, mutta enää en jahkaile, vaan olen määrätietoisempi ja päätän mitä kohti haluan kulkea. En tunne enää pikkukiviä kengissä, jotka aikaisemmin saivat minut pysähtymään ja voihkimaan matkan vaikeutta.

Mennyt on mennyttä. Tulevaisuus on aina kauakana. Olemme koko ajan tässä hetkessä.

Matkantekoni kohti vaurautta jatkuu. 

Tiian e-kirjaan pääset tutustumaan tästä >

Neljäs kirjoitus

Enpä olisi uskonut muutama viikko sitten, kuinka asenteeni rahan käyttöön tulee muuttumaan luettuani Tiian e-kirjaa vain muutaman sivun kirjan alusta. Olen edelleen aika alussa. Palaan joihinkin kohtiin uudestaan ja luen kerralla vain muutaman sivun. Makustelen sitä ja mietin, miten onnistun toteuttamaan ne asiat omassa elämässäni. Tiian e-kirja on minulle kuin kartta, jota palaan tarkastelemaan aika ajoin.

Olen muuttanut asennettani ehkä 15 % verran, ja se riittää siihen, että tulen saavuttamaan lähivuosina paremman tulevaisuuden, mikä ei olisi onnistunut ilman suunnanmuutosta.

Ostokseni ovat vähentyneet noin 10 - 30 € viikossa. Se on hieno alku. En kulje enää ruokakaupoissa silmälaput silmillä, kuten aikaisemmin kuljin. Tarjoukset 2 kpl sillä ja sillä hinnalla ovat saaneet minut innostumaan. ”Ou jee! Säästän kovasti, kun ostan kaksi tuotetta yhden sijasta.”

Nyt, kun laskutaitoni on parantunut ja jopa näen oikean hinnan siinä vieressä, huomaankin, että säästöni onkin vaivaiset 20 centtiä! Kyllä, toinen tuote jää tällä kertaa hyllyyn aivan varmasti, enkä mene enää halpaan!

Minun on ollut myös helppo pysyä säännöissä, jotka asetin makean ostamiseen. On jopa joskus käynyt niin, että makeaa on jäänyt ylikin. Kuinka minä itselleni jankutin puoli vuotta sitten, että minulla ei ole tarpeeksi tahdonlujuutta. Ei sitä tahdonlujuutta löydykään, jos ei ole tarpeeksi isoa motivaatiota ja tarkkoja rajoja, mitä pitää noudattaa.

Olen Tiian ohjeiden mukaan lisännyt säästötilin. Minulla on nyt useampi tili, mihin säästän eri asioihin rahaa. Esim. kun olen sitä mieltä, että nyt voin palkita itseäni, otan mielihalusäästöstäni rahat ostokseeni. Mielihaluostos ei tunnu niin pahalta, kun sen on ensin säästänyt. Tiia on siinä täysin oikeassa.

Vaikein ja haastavin asia on edelleen kirjata ostoskuitista kaikki ostokseni tekemääni kaavakkeeseen. Hammasta purren olen joutunut pakottamaan itseni tähän tehtävään, mutta olen suoriutunut haasteesta. Vanha minäni on joutunut nielemään katkeran tappionsa. Muistiin kirjoittamistani summista laskin, kuinka paljon vähemmän olen nyt ostoksia tehnyt, siitä asti, kun aloitin e-kirjan lukemisen. Kauppareissut ovat myös vähentyneet. Nykyisin mietin tarvitseeko minun tosiaan mennä kauppaan jonkun syyn takia. Olen tullut siihen tulokseen, ettei tarvitse. Aikaisemmin keksin keksimällä mitä minä juuri nyt tarvitsisin, jotta minulla olisi asiaa kauppaan. Aina löytyi joku syy, ja samalla tietenkin ohi mennen tuli ostettua suklaatakin. Suklaa oli se varsinainen syy mennä kauppaan.

Aurinko paistaa ja kevät tekee tuloaan. Voin olla edelleen ylpeä itsestäni.

Voit tutustua Tiia Konttisen e-kirjaan tästä >

Matka jatkuu

Uulalaa!

Painoni on kääntynyt laskuun! Pitkästä aikaa moneen vuoteen puntarini käänsi suuntaa alaspäin. Ei paljon, mutta tarpeeksi piristämään mieltäni. Miten minä en ole aikaisemmin onnistunut tässä? Onko tosiaan taloudellisilla syillä suurempi voima kuin terveydellisillä syillä saada minut pysymään päätöksessäni?

Suklaanhimoni on vähentynyt. Aivan mahtavaa! Pystyn nyt hallitsemaan paljon paremmin mielihalujani. Perjantain suklaalevyn aukaisin vasta sunnuntaina.

Minulla on ollut hauskoja keskusteluja itseni kanssa, kun alitajuntani on yrittänyt huijata minua noudattamaan vanhoja huonoja tapojani. Selvää on nyt, että nautin tästä tahdonlujuudestani. Pysyn päätöksessäni vähentää mielihaluihin perustuvien ostoksieni määrää.

Olen Tiian ohjeiden mukaan kirjoittanut kaikki ostoskuitistani muistiin. Erittäin työlästä ja vastenmielistä touhua, mutta toimii. Kun olen kaupassa kasannut ostoskärryni täyteen ruokia, alan miettimään ennen kassalle menoa, kuinka taas saan aikaa kulumaan kirjoittamalla ostokset laatimaani pikkutarkkaan kaavakkeeseen. Pikavauhtia alkaa ostoskärry tyhjentyä! Ja taas säästän vähintään 10 €. Todella tehokas toimenpide. Samalla voin seurata ostoskäyttäytymistäni, miten se tulee muuttumaan ajan kanssa.

Pahimman karikkoni, laiskuuteni, olen saanut selätettyä. Tulevaisuudessa edessäni siintää hieno palkinto. Ehkä se on lomareissu, josta olen haaveillut vuosia.

Aikaisemmin ostin mitä mieli teki. Halusin palkita itseäni ahkeruudestani. Täysiä ostokasseja saattoi olla useampi, ja heti seuraavana päivänä menin uudestaan kauppaan. Hui! En edes uskalla ajatellakaan, kuinka paljon rahaa silloin tuhlasin pelkästään ruokaan.

Nyt olen aloittanut kaappien ja pakastimen tyhjennyksen. Kas kummaa, sieltäkin löytyy jotain suuhun pantavaa.

Olen pitänyt itseäni säästäväisenä ihmisenä, kun en käy vaateostoksilla kuin tarvittaessa. En tupakoi, en käy ulkona syömässä kuin muutaman kerran vuodessa ym. Silti saan tuhlattua rahaa aivan liikaa tyhjänpäiväiseen.

Palkitsin itseni uudella puhelimella. Puhelin oli todella edullinen. Sain myös korotonta maksuaikaa. Tarkoitus on silti maksaa puhelin mahdollisimman nopeasti. Laskuvuori pitää saada matalammaksi.

Myyjä sai ensin minut ottamaan ylimääräisen liittymän, joka olisi käynyt vanhaan puhelimeeni. Ensin se kuulosti halvalta, mutta kun mietin yön yli, hiukseni nousivat pystyyn. Enhän minä näin voi saavuttaa ensimmäistä tavoitettani, vähentää ostoksiani 200 €/kk, jos minä näin helposti otan uusia kuluja itselleni. Puhelimen tarvitsin kipeästi, mutta en uutta liittymää. Huh, onneksi sain sen peruttua.

Tiia mainitsi e-kirjassaan ylimääräisistä tuloista, joita tulee vielä palkan lisäksi. Tajusin, että minullahan on erikseen tili tätä varten. Sinne voin laittaa ostoksista kertyvää bonusta sekä säästämäni kolikot. Tililleni oli tullut jo 112,84 € ylimääräistä. Ei huono summa, joka oli kertynyt pelkästään pienistä kolikoista ja bonuksista. Kun lasken mukaan veikkausvoitot toiselta tililtäni, summa nousee vielä enemmän. Näitä ei huomaisi lainkaan, jos ei välillä tarkistaisi ja laskisi yhteen.

Eihän tässä malta olla hymyilemättä. Matkan alku on sujunut hienosti.

Matkantekoa kohti vaurautta

Ensimmäinen viikko takana:


Olen keskittänyt ajatukseni nyt vaurauteen joka päivä. Rohkaisen itseäni, että rahani riittävät laskuihin. Parempi tulevaisuus pilkottaa jo näköpiirissä.
Olen tuntenut itseni energisämmäksi, sekä uusia ideoita vilisee päässäni yhtenään.

Yksi lapsuuden haaveistani on ollut kirjoittaminen, mutta minulla on ollut valkoisen paperin sydrooma. En ole yksinkertaisesti osannut siirtää ajatuksiani paperille. Nyt tämäkin este on hiljalleen poistumassa. Olen ainakin päässyt alkuun.
Kohtasin työssäni asiakkaan, joka paljasti olevansa kirjailija. Hän oli jo julkaissut monta kirjaa. Tiesin, että tässä on selvä merkki, että minun pitää alkaa kirjoittamaan. Ei sitä joka päivä kirjailijoihin törmää.

Olen hieman opiskellut Tiia Konttisen ajatuksia e-kirjasta lisää, mutta enemmän olen silti keskittynyt tähän omaan matkani aloittamiseen. Hihat ovat edelleen  kääritty ylös ja tartun työhön innolla.

Ensimmäinen askeleeni kohtasi eilen kompastuskiven. Alitajuntani ohjasi minut suoraan vanhaan ja väärään tottumukseen. Olin palaamassa kotiin naisporukalla, kun pysähdyimme huoltoasemalle tauolle. Kuinkas ollakaan, minun jalkani marssivat suoraan makeishyllylle. Minulla ei ollut suklaahimoa, mutta tottumuksesta ajattelin ostaa. Onneksi kesken askeleeni hälytyskellot alkoivat kilkattaa päässäni.:" Olet käyttänyt oikeutesi eilen! Eilen ostit suklaata!" Kuinka onnellinen olinkaan, kun en ehtinyt tehdä virhettä! Minulle tuli mahtava fiilis heti ja taputin itseäni mielessäni.

Toinen onnellinen tapahtuma tällä viikolla oli, kun sain rahaa odottamattomasta suunnasta. Rahasumma oli juuri sopiva piristämään mieltäni ja olin todella kiitollinen. Raha menee säästötilille.

Karikoista selvisin ensimmäisellä viikolla ja tulojakin tuli lisää. Voiko matkani kohti vaurautta alkaa paremmin?
Nyt jatkan Tiian kirjoituksien lukemista, josta ammennan itselleni lisää oppia matkalleni.

Sinäkin voit aloittaa matkan kohti vaurautta tästä >

Ensi viikolla lisää onnistumisista ja ehkä myös vähän epäonnistumisistakin.

Ensimmäinen päivä:

Minä tiedän ettei raha kasva puissa, eikä minulla ole mahdollista saada rahaa muuten kuin ahkeruudella. En myöskään voi voittaa jättipottia rahapeleissä, koska onnenpotkut on tarkoitettu muille ihmisille. Niille, jotka ovat syntyneet kultalusikka suussa tai onnellisten tähtien alla.

Kyllähän minä tiedän, että ei ne suuret tulot, vaan pienet menot. Helpommin sanottu kuin tehty.

Minulla on kirjahyllyt täynnä Secretiä ja muita menestymisen kirjoja. Olen ahminut ja yrittänyt tehdä harjoituksia ja muuttanut negatiiviset ajatukseni posiitiivisemmiksi. Olen tehnyt sen mitä olen jaksanut ja viitsinyt. Joka vuosi jotain vähän, ja silti en ole päässyt puusta pitemmälle. Minun olisi parempi myöntää surkeuteni ja opetella unohtamaan liian suuret unelmani.

Kunnes silmiini osui netissä Tiia Konttisen e-kirjan otsikko: "Sinullakin on oikeus vaurastua".

Ihanko totta? - Hieraisen silmiäni ja tutkin asiaa lisää.

En saanut e-kirjaa mielestäni ennen kuin tilaan sen. Hieman epävarmana aloitin ensimmäisten sivujen lukemisen.

Minusta tuntuu, että tilatessani e-kirjan, sain paljon muutakin. Ystävilleni sanoin, että tarvitseehan kilpaurheilijakin valmentajan, jotta hän pystyy parantamaan tuloksiaan, niin minäkin tarvitsen valmentajan ja tukijan, että voin parantaa talouttani.

Olen innoissani käärinyt hihat ylös ja päättänyt heittää epäkäytännöllisen laiskuuteni romukoppaan.

Jos en nyt ymmärrä, niin koska sitten?

Oivalsin heti e-kirjan lukiessani, että minun vanhat työkaluni olivat liian tylsiä. Tavallaan huiputin itseäni koko ajan. Minun tuhlaamiseni ja rahankäyttöni olivat jotain käsittämätöntä. Minulla oli hyviä yrityksiä pitää tilastoa tuhlaamisestani, mutta silti se ei estänyt minua tuhlaamasta.

Nyt kun olen saanut tutustua Tiian metodeihin, ymmärrän täysin, että ilman sääntöjä en voi muuttaa omaa rahakäyttäytymistäni. Pitää olla kunnon motiivi ja päämäärä sekä säännöt miten tähän päämäärään pääsee.

Tästä lähtee matkani kohti vaurautta. Miten naisen käy, lankeaako hän jälleen vanhoihin ansoihinsa,

vai selviääkö hieman rähjääntyneenä, mutta voittajana ensimmäisistä karikoistaan? 

Olemme viisaampia viikon päästä.

Sinäkin voit aloittaa oman matkasi kohti vaurautta tästä. >>