Uusi elämäntilanteeni

On ihanaa olla kotona! Tuota lausetta hoen nyt melkein joka aamu. Aikaisemmin tämä Ikean mainoksen lause ärsytti, mutta juuri tässä elämäntilanteessa se kuulostaa niin ihanalta.
Kirjoittaminen on melkein jäänyt minulta pois. Miksi? Siksi, koska saavutin sen, mikä oli suurin syy haluni vaurastua, saada asiani parempaan kuntoon, jotta voin aloittaa uuden, itsenäisen elämäni. Miksi en voinut sitä sitten aloittaa? Yhteinen velka ja sen tuomat tulevaisuuden pelot estivät.
Saavutin yhden unelmistani ja siitä voin kiittää osaksi sitä, että aloin kirjoittaa tätä blogia: matkantekoa kohti vaurautta. Suuria oivalluksia tapahtui, kun mietin mitä seuraavaksi kirjoittaisin. Yksi suurista oivalluksistani, joka pisti vauhtia rattaisiin, oli Unelmien turvaraja: Ymmärsin, että olen itse omien unelmieni  toteutumisen este. Pelkäsin pettymyksiä. Kuinka helposti luovutinkaan, koska aloin heti ajattella sitä suurta pettymystä, jonka joka tapauksessa joutuisin kokemaan.

Toinen tärkeä asia, jonka olen tässä matkallani niin hyvin oppinut, on se, että töitä pitää tehdä unelmiensa eteen. Ajatusten täytyy pysyä kurissa ja alitajuntaan täytyy ahkerasti syöttää positiivisia ajatuksia. Se ei ole helppoa, kun koko ikänsä on syöttänyt aivoille pelkästään negatiivisia ajatuksia: ”Enhän minä osaa. Eivät minun rahani riitä koskaan. Raha ei kasva puissa,” jne.

En saisi unohtaa tätä blogin kirjoittamista, koska sillä oli ja on suuri rooli tässä uudessa elämässäni. Paluu negatiiviseen elämään ei kiinnosta ollenkaan. Miten minä ylläpidän itseäni positiivisena, jos en mieti ja laita ajatuksiani ylös? Ajatukset muuttuvat konkreettisemmaksi, kun kirjoitan ne paperille ja luen myöhemmin.

Uudet tuulet puhaltavat. Olen niin kiitollinen vuodelle 2017, joka toi elämääni uusia ihania tapahtumia. Mielenkiinnolla odotan mitä tämä vuosi 2018 tuokaan tullessaan!

Elämänkirjoa

Elän nyt unelmaani! Pääsin tavoitteeseeni, jonka vuoksi alun perin halusin tutustua Tiia Konttisen e-kirjaan: Sinullakin on oikeus vaurastua. Joskus unelmaan pääsee muuta kautta, kuin olisi ensin uskonutkaan. En ole säästämisellä rikastunut niin paljon, että sen vuoksi unelmani toteutui. Unelmani toteutui elämänasenteeni muuttamisella! Uskomatonta tai ei, mutta tämä on totuus!

Unelmani oli uusi koti. Asunto saa olla vaatimaton, kunhan vain pääsen lähemmäksi työpaikkaani sekä asumaan yksin. Luulin, että tarvitsen lottovoiton, että se olisi mahdollista. En tarvinnut.
Huomasin, että ainoa esteeni unelmani toteutumiselle olivat pelot, miten selviän haasteista. Vuoden mittainen elämänkoulu opetti minulle, että pelontunteet ovat pelkkää harhaa. Samalla lailla selviytymistä vaadittiin entisessäkin asuinpaikassani. Siihen oli vain tottunut. Haasteeni olivat tuttuja. Uusi elämä toisi jotain tuntematonta, ja se pelotti.

Olen omassa elämässäni ja läheisteni elämässä saanut seurata, kuinka vastoinkäymiset ovat olleet loppujen lopuksi onnenpotkuja. Kun vahinko on sattunut ja ensi järkytyksestä selviytynyt, niin huomaakin yhtäkkiä mitä uutta ja ihanaa tämä niin sanottu onnettomuus toi tullessaan. Kun hyväksyy kohtalonsa ja ottaa sen nöyränä vastaan, huomaakin, että nyt kaikki on paremmin. Vain muutoksen pelko oli esteenä ja jotain järisyttävää piti tapahtua, jotta parempi aika voisi astua elämään. Menetys muuttuu menestykseksi asennemuutoksella. Siihen ei tarvita muuta.

Kuinka olenkaan kasvanut henkisesti tänä aikana, jonka olen tätä blogiani kirjoittanut! Tunnen itseni täysin eri ihmiseksi. Ajattelen ihan eri tavalla. Osaan olla tyytyväinen ihan pieniin hetkiin ja asioihin. Elämänviisaus on nyt rikkauteni, ja se kasvaa koko ajan.

---
Olen oivaltanut, kuinka tärkeää on löytää tasapaino feminiinisyyden ja maskuliinisuuden välillä. Tämä seikkailu alkoi, kun minulle tuli kutsu haastatteluun. Oli tarkoitus kertoa unista. Rakastan unia, koska ne ovat niin rehellisiä ja kertovat sen missä mennään. Ei yhtään sen enempää eikä vähempää. Unissa tämä nais- ja miespuolisuus tulee totuutena, kumpi ohjaa elämääsi. Onko se ulospäinsuuntautuvaa, järkeilyä ja logiikkaa, vahvuutta - vai sisäistä tunnetta, vaistoa, herkkyyttä sekä alistuvuutta. Meissä kaikissa ihmisissä on nämä molemmat puolet, olimme sitten miehiä tai naisia.

Itselläni on ollut feminiinisyys vahvempana. Olen tuntenut itseni heikoksi ja epävarmaksi. Olin oppinut, että kilttinä tyttönä selviäisin. Enää en selvinnytkään niin! Minun oli herätettävä uinuva vahvuuteni. Kun tämän oivalsin, jo se auttoi paljon.

Ahmin kirjoja nopealla vauhdilla, jotta minulla olisi tarpeeksi tietoa ja taitoa, jonka ansiosta haastattelu onnistuisi. Kun pään sisällä pähkäilin elämääni, alkoi elämässäni tapahtua mullistuksia. Kaikki tapahtui itsestään. Pian huomasin, että elin elämää, josta olin haaveillut viisi vuotta!
Rahahuolet ovat pienemmät. Laskuja ja maksuja on ihan riittävästi, mutta olen pienentänyt niistä murehtimista. Uskon itseeni vahvasti, että osaan tämän jutun. Kieltämättä olen nyt saanut melkein asua työpaikassani, joka on tietenkin hyvä asia. Omaa aikaa on vähän, mutta se on nyt laadukkaampaa. Säästäminen on hauskaa. Kuin innokas pieni lapsi tiputtelen kolikoita säästöpossuun kieli keskellä suuta. Kilpailen itseni kanssa, kuinka kauan jaksan kerätä ja säästää ennen kuin käytän rahat johonkin mielestäni tärkeään.

Uuden elämän toivat myös uuden lähialueen kauniit maisemat aivan veden äärellä. Monena aamuna teen kävelyretkiä ja ihailen, kuinka kaunis syksyinen luonto onkaan!

Loppuhuipennus – miten päättyi menetys vai menestys-tarina?

Pidän kädessäni paperia, jossa lukee jotain. Aivoni eivät ymmärrä mitään. Tunnen kuinka polveni notkahtelevat ja pian maa murenee jalkojeni alta. Haukon henkeä! Vajoan syvään pimeyteen. Kasvoni ovat likaiset mullasta. Minä vajoan yhä syvemmälle. Epätoivoisena katselen kaikkoavaa taivasta yläpuolellani. Mitä tapahtui? Mihin minä jouduin?
Huudan, mutta en saa ääntäni kuuluviin. Pian silmieni edessä vilisee jotain outoa. Tunnistan ne s-kirjaimiksi. Ässiä on siellä ja täällä. Välillä ne lyövät minua otsaan ja päähän. Yritän suojata kasvojani julmilta s-kirjaimilta. rukoilen apua. Kun vihdoin uskallan raottaa silmiäni auki, näen yläpuolellani pitkän ketjun, joka kohoaa korkeuksiin. Useat s-kirjaimet muodostavat ketjun ja haluavat auttaa minua. Tartun kiitollisena ketjuun ja lähden ponnistelemaan ketjun varassa ylöspäin. Kohoan hitaasti. Kestääköhän ketju minun painoani, mietin. Saman tien ketju katkeaa, ja taas lähden vajoamaan syvyyksiin. Apua-a!

Silmäni ovat sepposen selällään. Istun hölmistyneenä sängyn laidalla. Mitä? Oliko se vain unta?
Niin, pelkkää unta se taisi olla. Olin monta kuukautta odottanut lopputulosta ja olin varma, että huonosti siinä piti käydä. Taloudellinen katastrofi. Kävin itseni kanssa syvällisiä keskusteluita. Kaikki arvoni heittivät häränpyllyä. Vihdoin olin saanut itseni pois negatiivisesta ajattelutavasta. Olin löytänyt elämälleni uutta sisältöä, tämän kyseisen menetyksen vuoksi. Olin valmis kohtaamaan muutoksen. Olin valmis muuttumaan. Pian näin asiassa hyviä puolia. Aloin olla kiitollinen menetykselleni. Huomasin lopettavani turhat murehtimiset. Mikään ei enää minua kaada. Ehkä voi hieman hätkäyttää, mutta olen vahva kohtaamaan vastoinkäymisiä.
Ratkaisun päivä koitti. Vastaus oli, ettei mitään menetystä tule. Kaikki jatkuu ennallaan. Se oli vain pelkkää pahaa unta.

 Tämä kokemus ei kuitenkaan ollut turha. Rotkoon vajoaminen opetti minulle paljon. Ilman tätä tapausta en ikinä olisi hoksannut, kuinka pieni ero on sanoilla menetys ja menestys. Tämä ajatus kantaa minua pitkälle. Mitä kaikkea voin saavuttaa, kun näen onneni tiellä vain pienen risun, joka on helppo potkaista tieltä pois. Menetys poistui ja tilalle tuli menestys! Vaikka ratkaisun odotuttelu oli piinaavaa, olen silti kiitollinen tästä opetuksesta sekä muutoksesta itsessäni, minkä sain.

Unelmien turvaraja

Jokainen varmaan tietää, mikä on turvaraja? Se on, minkä rajan määräät pankkitilillesi, jonka yli et voi käyttää varojasi vuorokauden aikana. Turvaraja turvaa sinun rahasi. Jos kadotat pankkikorttisi tai muuten joudut petoksen uhriksi, tililtäsi ei voi nostaa tai siirtää vuorokaudessa enempää rahaa, kuin minkä summan itse olet päättänyt.

Niin, erittäin tärkeä asia, mutta tämän turvarajan olemassaolo olisi hyvä myös muistaa! Huokaus!

Olen tässä viikon pähkäillyt ja koetellut useamman ihmisen kärsivällisyyttä. Voi sitä tuskaa, kun tilaamani terveystuotteen maksu ei mennyt läpi. Soittelin ja lähetin sähköposteja, että mitä minä nyt teen! Varastoni loppuu kohta. En voi olla ilman Juice Plus+ -tuotteita kovin kauan. Viikko siinä taisi vierähtää, ennen kuin pankista neuvottiin tarkistamaan minkä turvarajan olin tililleni asettanut. No, niinpä! Ei ihme, ettei maksu mennyt läpi! Ostokseni ei ollut mahdottoman suuri, mutta olin asettanut turvarajani niin pieneksi, että jopa ruokakaupassa olisi voinut alkaa ahdistaa kassalla, maksaessani ostoksia pankkikortilla. 

Kuten arvata saattaa, loppu hyvin, kaikki hyvin. Kohta pakettini saapuu onnellisesti perille. Olin asettanut turvarajan pieneksi, koska lähipiirissä oli sattunut ikävä tapaus. Aloin tietysti heti suojelemaan rahojani. Olin unohtanut täysin, kuinka pieneksi olin turvarajan asettanut.

Tästäpä alkoi minun ajatukseni raksuttaa! Mikä onkaan unelmille asettamani turvaraja? Olenko minimoinut myös sen turhan pieneksi? Tämänkö takia unelmani eivät toteudukaan? Kun aloin miettiä asiaa, huomasin, että olin tehnyt oikean umpisolmun itselleni. Siitä pienestä raosta eivät mahdu suuret unelmat. Pienet toiveet voivat tipahdella päiviäni ilahduttamaan, mutta se yksi unelma antaa odottaa itseään. Miksi? Miltä minä suojaudun? Pankkitilin kohdalla on itsestään selvä, että suojaudun varkauksilta, mutta miksi minun pitää suojautua unelmiltani?

Vastaus tuli kuin kirkkaalta taivaalta! Pettymys! Se on pettymys, jolta olen suojannut itseni kaikki nämä vuodet! Pettyminen tekee kipeää! Ei sitä halua pettyä uudestaan ja uudestaan. En unelmoi, koska en halua pettyä. Tai unelmoin kyllä, mutta samaan hengenvetoon ajattelen, ettei se kuitenkaan toteudu.

Tämän ajatuksen olen lukenut jostain kirjasta - yritä sanoa kuuluvalla äänellä täydelle salille, jossa on paljon tuntemattomia ihmisiä: ”Kun minä voitan lotosta 2 miljoonaa, lopetan työt ja lähden maailmanympärimatkalle!” Ehkä onnistut lausumaan sen, mutta kuinka kauan menee aikaa, kun sitten korjaat lauseen: ” Vitsi, vitsi, enhän minä mitään voita”. Ensimmäinen lause on pakko korjata, jos et halua näyttää naiivilta aikuiselta. Emme halua kokea sitä pettymystä, kun unelmamme ei edelleenkään ole toteutunut. Harmi, kun olen unohtanut, mikä kirja se oli, josta luin tämäntapaisen ajatuksen.

Tämä ajatus oli hieno oivaltaa! Umpisolmun selvittämiseen voi vierähtää tovi, mutta kuitenkin nyt oivalsin asian ja tunnustan, että asia on näin. Ensimmäinen askeleeni on, että minun pitää kouluttaa itseäni kestämään pettymyksiä. Kun en halua tuntea pettymyksen tunnetta, en uskalla oikeasti unelmoida. Mitä enemmän tutustun tähän epämiellyttävään tunteeseeni, sitä pienemmäksi ja voimattomammaksi pettymys muuttuu, eikä sillä ole enää valtaa minuun.

Keskusteltuani aiheesta erään ystäväni kanssa, huomasin toisen tärkeän asian. Pettymys voi nimittäin naamioitua varovaisuudeksi! Viisasta on miettiä riskit tai haasteet, joita voi olla odotettavissa, jos jokin suuri haave toteutuu. Mahdolliset tulevat hankaluudet on hyvä ajatella etukäteen ja miettiä tarkkaan, mutta ne eivät saa silti estää toteuttamasta unelmia. Pettymys voi naamioitua monenlaisiksi esteiksi. Tämä avasi minulle paljon syitä, miksi pyörin ympyrää etenemättä mihinkään. Ehkä olen lukenut tämänkin oivalluksen jostain kymmenistä kirjoistani, mutta kun se konkreettisesti tapahtuu omassa elämässä, vasta sen jälkeen ymmärtää asian täysin.

Parin viikon päästä toteutan yhden pienen toiveeni. Vihdoinkin lomahaaveeni konkretisoituu ja lähden nautiskelemaan olostani ystävien luokse. Tämäkin haave tarvitsi sinnikästä säästämistä, jotta se onnistuisi, mutta enää se ei ole mahdoton toteuttaa. Vielä vuosi sitten se näytti olevan ulottumattomissa. 

Matkalla edelleen

Nyt on kulunut yli vuosi siitä, kun ensimmäisen kerran aloitin blogin kirjoittamisen. Voi sitä energiaa ja intoa, mitä koin silloin vuosi sitten! Mihin se on kadonnut? Nyt en millään saa itseäni patistettua kirjoittamaan yhtään mitään! Kaikki muu kiire painaa enemmän, ja kirjoittamiseen aikomani aika vain katoaa. Nukkuakin pitäisi välillä, niin minulle joskus toitotetaan.

Mielestäni mitään mullistavaa ei ole tapahtunut. Ei siis ole muuta kirjoitettavaa, kuin vanhan toistoa. Työssä käyn edelleen ja laskuja makselen. Tosin olen lomareissua tässä suunnittelemassa viiden vuoden tauon jälkeen, sekä olen ostaa pamauttanut jotain, mitä on kovasti mieleni tehnyt, mietittyäni vain pari minuuttia raaskinko ja tarvitsenko -ajatusta. Kirjahyllyni on täyttynyt mielenkiintoisista hankinnoista sekä päiväni täyttyvät opettavaisista verkkokursseista.

Olen onnistunut päästämään irti rahahuolista. On todella vapauttavaa, kun nyt osaa ajatella: "So what! Se on pelkkää materiaa!" Yöunet ovat rauhallisempia kuin koskaan aikaisemmin. Ehkä sitä on nyt käyty syvimmätkin mutakuopat läpi, että osaa suhtautua asioihin eri näkökulmasta. Vastoinkäymisen sattuessa, ensimmäisten ärräpäiden jälkeen, tunnen rauhoittuvani ja yhtäkkiä näen tapahtumien suuremman tarkoituksen. Kyllä, elämä tuntuu kevyemmältä, kun vihdoin ymmärrän, ettei niin suurta iskua voi tulla, ettenkö siitä selviäisi, kun kyseessä on vain raha.

Kun olen saanut ravistettua harteiltani useamman murheen, on minulla riittänyt aikaa miettiä terveyttäni. Se on niin arvokas, ettei sitä kannata menettää. Vähitellen huomaan muuttavani elämäntapojani terveellisemmiksi, ja nyt se tuntuu ensimmäistä kertaa tosissaan kiinnostavan minua. Olen ollut aikaisemmin niin uupunut, ettei energiaa ole riittänyt mihinkään muuhun, kuin että jotenkin saan itseni kieritettyä seuraavaan päivään.

En ole voittanut mitään tai saanut mistään ylimääräistä rahaa, kuin ainoastaan palkkaa työstäni. Olen vain oppinut järkeistämään rahankäyttöä - ja kas, rahaa onkin nyt enemmän käytettävissä. Aivan uskomatonta! Minulla on kotini seinällä iso kuva vesiputouksesta, joka feng shuin mukaan tuo vaurautta. Toimii! Aikaisemmat kuvat ovat olleet liian pieniä ja huomaamattomia. Olen myös alkanut kiittää jokaista seteliä ja kolikkoa, jota olen saanut pitää kädessäni. Se myös toimii! Nimittäin, pidin taukoa kiitollisuudesta useamman viikon, ja heti tuntui rahavirtaus heikommalta. Ehdin jo hieman hätääntyä, kunnes onneksi muistin tämän kiittämisen. Niin pieni ele ja niin suuri vaikutus! Kyllä ajatuksillaan voi todellakin muuttaa elämää!

Pienen pieni säälin tunne tulee, kun muistelen vuoden takaista minääni. Onneksi hän oli niin viisas, että etsi keinoa, millä pääsisi ahdingosta. Ahkeruutta ja säännöllisiä harjoituksia tämä vaatii, mutta palkkio on sitä suurempi. Harmittaa vain se, kun aloin vasta vuosi sitten. Olisinpa aloittanut matkani paljon aikaisemmin.

Bloggaaminen on vain polkenut paikoillaan, etenemättä yhtään mihinkään. Haikeana lueskelen bloggaajaryhmässämme, kuinka toiset kirjoittelevat blogejaan ja lähettelevät lukijoilleen viikkokirjeitä ym. Puhuvat termeistä, joita en ymmärrä alkuunkaan. "Eihän minun aikani todellakaan riitä joka paikkaan. Opiskelen bloggaamista myöhemmin. Eihän minulla ole aihettakaan, muuta kuin tämä vaatimaton unelmiensa toteuttaminen. Mitä minä siitä osaisin kertoa?"

Matka on vielä pahasti kesken. Olin jopa erota ryhmästä, kunnes mielenkiintoni heräsi uudestaan. Ryhmästä löytyi myös verkkokurssi, josta innostuin valtavasti. Kuin joku olisi kuunnellut minun hiljaista toivettani ja pudottanut vastauksen eteeni! Olen nimittäin haaveillut, että löytäisin jonkun, joka osaisi neuvoa minua äänenkäytössä, koska ääneni on ollut minulle ongelma. Haluan siihen syvyyttä ja vahvuutta, joten ilmottauduin tuolle Vaikuttava Ääneni -verkkokurssille. Taas uusi haaste, joka pitää huolen siitä etten pääse pitkästymään.

Tällä vuoden mittaisella matkallani olen oppinut, että mieleni täytyy pysyä virkeänä. Vireyteni pysyy ainoastaan itsekurilla tehdä harjoitukset joka päivä. Laiskana ja välinpitämättömänä tuhlailen rahaa joutavuuksiin enemmän. Ahkeruus raivaa tietäni kohti vaurautta.

Paljonko maksaa elämä?


Täällä olen samojen aiheiden kimpussa edelleen. Alkuvuosi on ollut jotain käsittämättömän kiireistä. Olen ollut yliväsynyt ja stressaantunut.
Täysi vuosikin tuli täyteen huomaamatta, kun aloitin tämän matkani maaliskuussa 20016.
Nyt olen ollut syvempien pohdintojen äärellä. Minkä hintainen elämä on, tai terveys?
Näitä asioita tulee mietittyä liian harvoin. Ehkä joskus, mutta aika pinnallisesti. Jotain pitää sattua, ennen kuin herää todella siihen tilanteeseen, että menetti jotain, mitä rahalla ei voi saada enää takaisin.

Yksi kiireeni syy on todellakin se, että olen monena vapaapäivänäni vieraillut sairaalassa. Rakas ihminen oli vähällä kuolla sairauskohtaukseen. Hän selvisi ja toipuu edelleen. Olemme perheen kanssa kulkeneet 100 km päähän katsomaan häntä, joka kerta sydämestä kiitollisina, että saimme pitää hänet luonamme. Joka reissulla hoimme vuorotellen kustannuksista: ”Maksaa mitä maksaa. Nyt ei ajatella rahaa.” Näin se on! Kun kysymys on elämästä ja terveydestä, raha ei saisi ohjata ihmistä.

Minulla on elämänarvot muuttuneet. Toisaalta haluan varautua siihen, jos omalle kohdalleni sattuu jotain, toisaalta elämästä pitää ehtiä nauttimaan, ennen kuin se on myöhäistä. Siinä kaksi päinvastaista asiaa: toinen kehottaa säästämään joka ikisen kolikon ja toinen kehottaa tuhlaamaan.
Nyt kun en ole ehtinyt surkuttelemaan köyhyyttäni, niin aikaa on mennyt töissä pidempään. Olen todella kiitollinen työtunneistani, mutta myös niistä vapaahetkistä, mitä minulle yllättäen suodaan.
Otan kaiken irti hetkistä, kun ei tarvitse lähteä minnekään. On vältettävä liikaa stressaantumista. Stressaantumisen taidon olen oppinut elämässäni hyvin. Huomasin kuitenkin sen konkreettisesti vasta nyt, kun perheenjäsenen terveys petti. Tämä opetus tuli kreivin aikaan. Se on opettanut minua ajattelemaan omaa hyvinvointiani enemmän.  Olen tehnyt enemmän sitä, mistä nautin. Kun kaikki menee tasaisesti ja rauhallisesti, kaikki on silloin hyvin. En anna ikäkriisin nousta päälle. Minun täytyy muistaa etten ole enää mikään nuori, mutta en myöskään ikäloppu.

Arvokas kokemus, joka säikäytti meidän perhettä totaallisesti, mutta se rakkaus minkä olen saanut kokea perheeni sisällä, on kultaakin arvokkaampaa. Sen tunteen ansiosta tunnen itseni rikkaaksi.

Se s-kirjain

Jokin aika sitten bongasin netistä videon, jossa näin kokonaisuudessaan Saara Aallon kuudennen tuolin putoamisen. Helpottuneena katsoin tuo kohtauksen, kun tiesin jo kuinka loppujen lopuksi tulee käymään. Tästä katselutuokiosta lähtivät jälleen minun ajatusrattaani pyörimään.

Olisiko Saara päässyt finaaliin asti, ilman tuota kohtalokasta pudotusta? Jos hän olisi päässyt suoraan jatkoon, olisiko laulu- ja esiintymistaito kantanut niin pitkälle, mihin se sitten kantoi?

Minun sydämeni suli joka kerta, kun katselin Saaraa live-lähetyksissä astelemassa lavalle. Näin hänen olemuksessaan kiitollisuutta siitä, että hän saa vielä laulaa yhden biisin. Hänestä huokui kiitollisuus joka hetki, koska hän oli jo joutunut kokemaan pudotuksen. Hänen ei tarvinnut enää pelätä putoamista, kun hän oli kohdannut pelkonsa ja pettymyksensä.
(Saara Aalto on suomalainen laulaja, joka tuli toiseksi X-factor UK:ssa jouluna 2016.)

Itse sain kokea vastaavaa vuosia sitten, kun hain nykyisen ammattini koulutukseen. Sattumuksien kautta en päässyt haastatteluun oikeana aikana, mutta minulle luvattiin järjestää myöhemmin tämä tilaisuus. Ymmärrän, että ei kaikkia lupauksia voi muistaa, varsinkin kun useampi ihminen on asiaa hoitamassa. En siis tullut valituksi suoraan koulutukseen. Sain kuulla, että olin kolmannella varasijalla. Ei mitään mahdollisuuksia päästä opiskelemaan!

Elämä musteni täysin. Tulevaisuuteni mureni silmieni edessä. Happi loppui. Koulu olisi ollut minun viimeinen oljenkorteni päästä jälleen elämän makuun. Muistaakseni itkunpurkauksiakin tuli.

Yllätyksekseni sain puhelinsoiton myöhemmin. Pääsin kuin pääsinkin koulutukseen ja tässä sitä ollaan, ammatissa, jota opiskelin! Olen niin kiitollinen!

Opiskeluvuosi osoittautui erittäin haasteelliseksi vuodeksi, monestakin syystä. Mietin jopa opiskelun keskeyttämistä. Muuten olisin varmasti keskeyttänytkin, mutta aina kun sitä mietin, muistin sen pettymyksen, minkä koin ennen koulun alkamista. Niin minä sitten vedin sen loppuun asti. Kaikkeni annoin. Jälkeen päin olen ollut todella kiitollinen, että sain ensin kokea pettymyksen. Ilman sitä en olisi maaliin asti päässyt.

Kun unelmiesi ovi aukaistaan ja juuri kun olet astumassa sisään, ovi läimäistäänkin kiinni, se on maailmanloppu. Pettymys ja suru kannattaa kokea, koska silloin tiedät unelmasi arvon. Oliko tämä se viimeinen oljenkorsi? Kun eteesi tulee uusi mahdollisuus, tunne kiitollisuutta tätä uutta mahdollisuutta kohtaan. Sen ansiosta voit päästä paljon pidemmälle, mitä osasit kuvitellakaan.

Tarkastellaanpa vielä sanoja menetys ja menestys. Menetyksen kohtaaminen vie oikealla asenteella menestykseen. Kuvittelen kulkevani s-kirjainta pitkin. Lähden vasemmalta kulkemaan oikealle, päämäärääni kohti. Vähän matkan jälkeen huomaan, että minun onkin käännyttävä takaisin. On kuljettava jälleen vasemmalle. Kun palaan takaisin, pääsenkin jälleen oikealle, sinne jonne alunperin aioinkin, mutta pääsenkin paljon korkeammalle. Maalissa odottaa paljon parempi lopputulos!

Suora tie vie nopeammin perille, mutta osaako sitä arvostaa tarpeeksi? Kun joutuu kokemaan mutkia matkassaan, perille pääseminen tuntuu arvokkaammalta.

Olen itselleni kiitollinen, kun olen oivaltanut sen, ettei menetyksen ja menestyksen välillä ole suurtakaan eroa. Se on kiinni pelkästään asenteesta!