Se s-kirjain
Jokin aika sitten bongasin netistä
videon, jossa näin kokonaisuudessaan Saara Aallon kuudennen tuolin
putoamisen. Helpottuneena katsoin tuo kohtauksen, kun tiesin jo
kuinka loppujen lopuksi tulee käymään. Tästä katselutuokiosta
lähtivät jälleen minun ajatusrattaani pyörimään.
Olisiko Saara päässyt finaaliin asti,
ilman tuota kohtalokasta pudotusta? Jos hän olisi päässyt suoraan
jatkoon, olisiko laulu- ja esiintymistaito kantanut niin pitkälle,
mihin se sitten kantoi?
Minun sydämeni suli joka kerta, kun
katselin Saaraa live-lähetyksissä astelemassa lavalle. Näin hänen
olemuksessaan kiitollisuutta siitä, että hän saa vielä laulaa
yhden biisin. Hänestä huokui kiitollisuus joka hetki, koska hän
oli jo joutunut kokemaan pudotuksen. Hänen ei tarvinnut enää
pelätä putoamista, kun hän oli kohdannut pelkonsa ja
pettymyksensä.
(Saara Aalto on suomalainen laulaja, joka tuli toiseksi X-factor UK:ssa jouluna 2016.)
(Saara Aalto on suomalainen laulaja, joka tuli toiseksi X-factor UK:ssa jouluna 2016.)
Itse sain kokea vastaavaa vuosia
sitten, kun hain nykyisen ammattini koulutukseen. Sattumuksien kautta
en päässyt haastatteluun oikeana aikana, mutta minulle luvattiin
järjestää myöhemmin tämä tilaisuus. Ymmärrän, että ei
kaikkia lupauksia voi muistaa, varsinkin kun useampi ihminen on asiaa
hoitamassa. En siis tullut valituksi suoraan koulutukseen. Sain
kuulla, että olin kolmannella varasijalla. Ei mitään
mahdollisuuksia päästä opiskelemaan!
Elämä musteni täysin. Tulevaisuuteni
mureni silmieni edessä. Happi loppui. Koulu olisi ollut minun
viimeinen oljenkorteni päästä jälleen elämän makuun.
Muistaakseni itkunpurkauksiakin tuli.
Yllätyksekseni sain puhelinsoiton
myöhemmin. Pääsin kuin pääsinkin koulutukseen ja tässä sitä
ollaan, ammatissa, jota opiskelin! Olen niin kiitollinen!
Opiskeluvuosi osoittautui erittäin
haasteelliseksi vuodeksi, monestakin syystä. Mietin jopa opiskelun
keskeyttämistä. Muuten olisin varmasti keskeyttänytkin, mutta aina kun
sitä mietin, muistin sen pettymyksen, minkä koin ennen koulun
alkamista. Niin minä sitten vedin sen loppuun asti. Kaikkeni annoin.
Jälkeen päin olen ollut todella kiitollinen, että sain ensin kokea
pettymyksen. Ilman sitä en olisi maaliin asti päässyt.
Kun unelmiesi ovi aukaistaan ja juuri
kun olet astumassa sisään, ovi läimäistäänkin kiinni, se on
maailmanloppu. Pettymys ja suru kannattaa kokea, koska silloin tiedät
unelmasi arvon. Oliko tämä se viimeinen oljenkorsi? Kun eteesi
tulee uusi mahdollisuus, tunne kiitollisuutta tätä uutta
mahdollisuutta kohtaan. Sen ansiosta voit päästä paljon
pidemmälle, mitä osasit kuvitellakaan.
Tarkastellaanpa vielä sanoja menetys
ja menestys. Menetyksen kohtaaminen vie oikealla asenteella
menestykseen. Kuvittelen kulkevani s-kirjainta pitkin. Lähden
vasemmalta kulkemaan oikealle, päämäärääni kohti. Vähän
matkan jälkeen huomaan, että minun onkin käännyttävä takaisin.
On kuljettava jälleen vasemmalle. Kun palaan takaisin, pääsenkin
jälleen oikealle, sinne jonne alunperin aioinkin, mutta pääsenkin
paljon korkeammalle. Maalissa odottaa paljon parempi lopputulos!
Suora tie vie nopeammin perille, mutta
osaako sitä arvostaa tarpeeksi? Kun joutuu kokemaan mutkia
matkassaan, perille pääseminen tuntuu arvokkaammalta.
Olen itselleni kiitollinen, kun olen
oivaltanut sen, ettei menetyksen ja menestyksen välillä ole
suurtakaan eroa. Se on kiinni pelkästään asenteesta!
Mahtava kirjoitus, hieno symboliikka! :)
VastaaPoistaKiitos :)
Poista... Ja wow, tuota "suihkulähteen naista"! :O <3
VastaaPoista:)
Poista