Valtakunnassa kaikki hyvin

Kohta ollaan jo puolessa välissä tammikuuta. Nopeasti aika vierii jälleen, vaikka nyt kiire ei ole tuntunut yhtä tuskalliselta kuin loppuvuodesta.

Olen siivonnut sähköpostiani turhista viesteistä. Olipa vapauttavaa saada sinne järjestystä sekä tilaa. Olen iloinen, että sain lukea samaisesta aiheesta olevan e-kirjan. Olen myös saanut erään laskuvuoren selätettyä. Muistin myös heti kuun ensimmäisinä päivinä värittää seinäkalenteriin keltaisella tussilla laskujen eräpäivät. Tämä selkeyttää paljon ajatustyöskentelyäni, ja näin pysyn paremmin ajantasalla. Laskut eivät ole enää tuolla jossakin, poissa silmistä, jotta otan ne sitten esiin viimeistään, kun on ihan pakko. Tunnen itseni moninkertaisesti vauraammaksi kuin viime vuonna.

Tein muutoksia myös suklaaostoksiini. En enää osta suklaata kahdesti viikossa, vaan kerran viikossa. Löysään sen verran ohjaksia, että kertaostoksen summa saa olla 10 €, mutta silti säästän 2 € viikossa, koska ennen viikkosumma oli 12 €. Miksi ostan vielä suklaata ja noin paljon? Siksi, kun olen sokerihiiri. Viime vuonna suklaa vei suurimman summan ruokaostoksistani. Menin kauppaan muka ostamaan puuttuvaa ruokatavaraa, vaikka todellisuudessa hain lisää suklaata. Silti ilokseni olen huomannut, että makeanhimo vähenee ja vähenee. Onneksi tunnen itseni monien kommellusten kautta: ainoa tie vapauteen riippuvuuksistani, on yksinkertaisesti vähentäminen. En ole kerrasta poikki -ihminen, en todellakaan.

Intohimoni säästämiseen on pysynyt ennallaan. Olen alkanut kilpailla itseni kanssa, kuinka hyvin onnistun tässä säästämisessä. Summa, jonka tiputan säästötililleni, on sopivan pieni, jotta sinne aina sen verran löytyy rahaa. Kun säästän useammalle tilille ja useampaan kohteeseen, ei koko säästöni hupene yhdellä kertaa.

Kilpailen itseni kanssa myös siitä, kuinka kauan pystyn olemaan menemättä kauppaan. Olenkin siirtänyt ja siirtänyt eräitä ostoja vain sen takia, että saan nähdä, kuinka onnistun keräämään enemmän rahaa säästöön. Suuria summia ei vielä ole kertynyt, mutta kuitenkin tarpeeksi kokemaan tätä olotilaa, joka nyt minulla on, verrattuna vuoden takaiseen olotilaan. Se on ylivoimainen tunne! Olo on paljon stressittömämpää. Nyt minun ei tarvitse ihan joka asiaan tuskaillen sanoa, ettei minulla ole varaa siihen. Voin sanoa nyt, että minulla on tuohon varaa, mutta tarvitsenko sitä? Ajatusleikki: menetyksen muuttaminen menestykseksi vain yhdellä s-kirjaimella, on minulle riippusilta uusiin mahdollisuuksiin. Täältä tullaan! Olen valmis!