Tilannekatsaus

Keskustelin ystäväni kanssa blogistani.

”Oletko sinä mennyt takapakkia?” ystäväni kysyi.

”Miten niin?” tein vastakysymyksen ihmeissäni.

”No kun, sinä kerrot siitä tuhlaamisesta aina vain uudestaan. Minä sain lukiessani sen käsityksen, että olet taas alkanut tuhlaamaan.”

Kuinka kiitolliseksi tulinkaan hänen palautteestaan. Huomasin, että hieman paikoillaan tässä astellaan. Muutos tuntuu minusta todella isolta asialta. Minusta on mukava vertailla entistä ja uutta minää yhä uudelleen ja uudelleen. Ehkä siksi palaan tähän samaan aiheeseen liian usein.

Olisi se ihana kertoa teille, että pankkitilille on tullut useampi tuhat euroa, ulkomaanmatka on varattuna ja uusi upea auto seisoo pihalla parkissa. Kuin vastaukseksi ajatuksiini postiluukusta tipahti samaan aikaan matkailun aikakauslehti. Yritetäänkö minulle vihjailla jotain jostain?

Nämä ovat vasta alkukilometrejäni matkalla vaurauteen. Matka on pitkä ja hidas, mutta päätös on tehty. Enää en palaa lähtöpisteeseen, eli siihen, etten kontrolloi rahakäyttäytymistäni.

Nyt olen tullut itselleni varsinaiseksi kitupiikiksi. Tosin en ole sitä läheislleni. Kun he tarvitsevat apua, pyrin auttamaan tilanteeni mukaan. Itse joudun käymään erilaiset kuulusteluasteet itseni kanssa, ennen kuin saan luvan ostaa jotain. Että osaankin olla tiukka halutessani!

Haasteeni on edelleen kaikkien ostosten muistiinkirjaaminen ja vielä eriteltynä. Tämä onkin kiintoisaa, jos pysähtyy miettimään miksi näin on. Olenko voimakkaasti tunneihminen? Johtuuko suunnitelmallisuuden vaikeus siitä, etten vain yksinkertaisesti osaa ajatella ruokaa yhdistämättä siihen tunteita? ”En voi syödä huomenna kalakeittoa. Ei maistu. Mieleni tekee nyt pizzaa.”

Säästöjä olen pistänyt ahkerasti eri paikkoihin, eri tileille ja säästöpossuihin. Summat kerrallaan ovat pieniä, jotta aina on mahdollista tiputtaa pieni roponen säästöön. Se on kuin musiikkia korville, näin mielikuviteltuna. Joka kerta, kun laitan pienen summan säästöön, kuvittelen mielessäni mitä iloa voin tästä myöhemmin saada.

Jatkossa olen päättänyt keskittyä siihen, miten lisään uusia tulonlähteitä. Olen aina haaveillut työstä, jossa voin jäädä kotiin näpyttelemään konettani, kahvikuppi vieressä, ja saada siitä työstä myös tuloa. Useampi tulonlähde on yksi tärkeistä asioista, jotta saan talouteni tasapainoon. Ajattelin osallistua Tiian verkkokurssille, jotta oppisin lisää tästä netin ihmeellisestä maailmasta.

Sain mielenkiintoisen e-kirjan luettavaksi. E-kirja kertoo miten puolitan aikaa sähköpostissani. Siellä onkin ollut aikamoinen kaaos. Sen voisi kuvaannollisesti rinnastaa tähän entiseen rahankäyttööni. Sain Minna Koiviston e-kirjasta paljon apua niin sähköpostini siivoamiseen kuin myös psykologisesti omaan elämääni. Suosittelen tätä e-kirjaa. >>

Matka jatkuu reippaammin askelin eteenpäin. >>

Aika on suhteellista

Jos rahan tuloa ei voi estää, niin ei voi laskujen tuloakaan. Välillä tuntui mahtavalta, kun työtunnit lisääntyivät huomattavasti alkuvuoden jälkeen, mutta sitä tarvitsinkin kipeästi.

Taloudenhallinta tuntuu olevan kuin nuoralla kävelyä. Tasapainon täytyy pysyä hallinnassa, jottei mätkähdä komeasti maahan. Välillä tuntuu, että onkohan tämä taloudenhallinta minulle liian vaikea laji.

Olen aivan varma siitä, että meillä useimmilla naisilla on sisäänrakennettu tuhlausgeeni. Kaupassa ostoskihelmöinti nousee huippuunsa ja vielä kassallakin on tunne, että minä tarvitsen tämän tuotteen. Vasta kotona tämä kihelmöinti on kadonnut, mutta kauppaan ei viitsi enää lähteä palauttamaan tuotetta, koska kotiaskareet odottavat. Siinä taas tuli ostettettua kaapintäytettä.

Tiian kommentti: ”Oikotietä onneen ei ole” tuntuu itsestäänselvyydeltä teoriassa, mutta ei käytännössä. Eteneminen tuntuu liian hitaalta.

Pysähdyn miettimään. Olen kärsimätön, tiedän sen. Haluan kaikkien toivomieni asioiden tapahtuvan nyt ja heti.

Yritin säästää, mutta todellisuudessa tuhlasin. Laiskuuteni saa minut tuntemaan itseni vanhaksi siivousrätiksi, joka saa vain enemmän sotkua aikaiseksi kuin siisteyttä.

Usein luin jostakin kirjasta, kuinka jollekin ihmisellä oli tapahtunut onnenpotku.

Miksi ei koskaan minulle? En ole kokenut koskaan onnenpotkua, mietin.

Kertomuksen luen muutamassa minuutissa. Sitä harvoin tulee ajatelleeksi, että ei se onnenpotkun kokeminen tapahtunut minuuteissa. Kertomuksen sankari oli tehnyt töitä tavoitteensa eteen jo kauan, ehkä vuosikymmeniä. Aika on suhteellista.

Yli 20 vuotta sitten haaveilin kirjoittamisesta. Luin siihen liittyvää kirjallisuutta ja yritin jopa muutaman tekstin tuhertaakin pöytälaatikkoon. Unelmoin, mutta se jäi pelkäksi unelmoinniksi. Sen lupasin, kun keksin itselleni taiteilijanimen, että jos minä jonain päivänä alan kirjoittaa jotain tekstiä, niin otan tämän nimen käyttööni.

Jos minulle olisi joku ennustajaeukko tullut sanomaan, että reilun 20 vuoden päästä alat kirjoittamaan, olisin vastannut siihen, että sehän on sama asia kuin ei koskaan. Se on aivan hirvittävän pitkä aika, 20 vuotta eteenpäin! Silti nyt olen onnellinen, kun olen voinut lunastaa itselleni yhden lupaamani asian.

Matkantekoa tämä on ollut koko ajan ja tulee olemaan, mutta enää en jahkaile, vaan olen määrätietoisempi ja päätän mitä kohti haluan kulkea. En tunne enää pikkukiviä kengissä, jotka aikaisemmin saivat minut pysähtymään ja voihkimaan matkan vaikeutta.

Mennyt on mennyttä. Tulevaisuus on aina kauakana. Olemme koko ajan tässä hetkessä.

Matkantekoni kohti vaurautta jatkuu. 

Tiian e-kirjaan pääset tutustumaan tästä >

Neljäs kirjoitus

Enpä olisi uskonut muutama viikko sitten, kuinka asenteeni rahan käyttöön tulee muuttumaan luettuani Tiian e-kirjaa vain muutaman sivun kirjan alusta. Olen edelleen aika alussa. Palaan joihinkin kohtiin uudestaan ja luen kerralla vain muutaman sivun. Makustelen sitä ja mietin, miten onnistun toteuttamaan ne asiat omassa elämässäni. Tiian e-kirja on minulle kuin kartta, jota palaan tarkastelemaan aika ajoin.

Olen muuttanut asennettani ehkä 15 % verran, ja se riittää siihen, että tulen saavuttamaan lähivuosina paremman tulevaisuuden, mikä ei olisi onnistunut ilman suunnanmuutosta.

Ostokseni ovat vähentyneet noin 10 - 30 € viikossa. Se on hieno alku. En kulje enää ruokakaupoissa silmälaput silmillä, kuten aikaisemmin kuljin. Tarjoukset 2 kpl sillä ja sillä hinnalla ovat saaneet minut innostumaan. ”Ou jee! Säästän kovasti, kun ostan kaksi tuotetta yhden sijasta.”

Nyt, kun laskutaitoni on parantunut ja jopa näen oikean hinnan siinä vieressä, huomaankin, että säästöni onkin vaivaiset 20 centtiä! Kyllä, toinen tuote jää tällä kertaa hyllyyn aivan varmasti, enkä mene enää halpaan!

Minun on ollut myös helppo pysyä säännöissä, jotka asetin makean ostamiseen. On jopa joskus käynyt niin, että makeaa on jäänyt ylikin. Kuinka minä itselleni jankutin puoli vuotta sitten, että minulla ei ole tarpeeksi tahdonlujuutta. Ei sitä tahdonlujuutta löydykään, jos ei ole tarpeeksi isoa motivaatiota ja tarkkoja rajoja, mitä pitää noudattaa.

Olen Tiian ohjeiden mukaan lisännyt säästötilin. Minulla on nyt useampi tili, mihin säästän eri asioihin rahaa. Esim. kun olen sitä mieltä, että nyt voin palkita itseäni, otan mielihalusäästöstäni rahat ostokseeni. Mielihaluostos ei tunnu niin pahalta, kun sen on ensin säästänyt. Tiia on siinä täysin oikeassa.

Vaikein ja haastavin asia on edelleen kirjata ostoskuitista kaikki ostokseni tekemääni kaavakkeeseen. Hammasta purren olen joutunut pakottamaan itseni tähän tehtävään, mutta olen suoriutunut haasteesta. Vanha minäni on joutunut nielemään katkeran tappionsa. Muistiin kirjoittamistani summista laskin, kuinka paljon vähemmän olen nyt ostoksia tehnyt, siitä asti, kun aloitin e-kirjan lukemisen. Kauppareissut ovat myös vähentyneet. Nykyisin mietin tarvitseeko minun tosiaan mennä kauppaan jonkun syyn takia. Olen tullut siihen tulokseen, ettei tarvitse. Aikaisemmin keksin keksimällä mitä minä juuri nyt tarvitsisin, jotta minulla olisi asiaa kauppaan. Aina löytyi joku syy, ja samalla tietenkin ohi mennen tuli ostettua suklaatakin. Suklaa oli se varsinainen syy mennä kauppaan.

Aurinko paistaa ja kevät tekee tuloaan. Voin olla edelleen ylpeä itsestäni.

Voit tutustua Tiia Konttisen e-kirjaan tästä >