lauantai 19. maaliskuuta 2016

Ensimmäinen päivä:




Minä tiedän ettei raha kasva puissa, eikä minulla ole mahdollista saada rahaa muuten kuin ahkeruudella. En myöskään voi voittaa jättipottia rahapeleissä, koska onnenpotkut on tarkoitettu muille ihmisille. Niille, jotka ovat syntyneet kultalusikka suussa tai onnellisten tähtien alla.
Kyllähän minä tiedän, että ei ne suuret tulot, vaan pienet menot. Helpommin sanottu kuin tehty.

Minulla on kirjahyllyt täynnä Secretiä ja muita menestymisen kirjoja. Olen ahminut ja yrittänyt tehdä harjoituksia ja muuttanut negatiiviset ajatukseni posiitiivisemmiksi. Olen tehnyt sen mitä olen jaksanut ja viitsinyt. Joka vuosi jotain vähän, ja silti en ole päässyt puusta pitemmälle. Minun olisi parempi myöntää surkeuteni ja opetella unohtamaan liian suuret unelmani.

Kunnes silmiini osui netissä Tiia Konttisen e-kirjan otsikko: "Sinullakin on oikeus vaurastua".
Ihanko totta? - Hieraisen silmiäni ja tutkin asiaa lisää.

En saanut e-kirjaa mielestäni ennen kuin tilaan sen. Hieman epävarmana aloitin ensimmäisten sivujen lukemisen.

Minusta tuntuu, että tilatessani e-kirjan, sain paljon muutakin. Ystävilleni sanoin, että tarvitseehan kilpaurheilijakin valmentajan, jotta hän pystyy parantamaan tuloksiaan, niin minäkin tarvitsen valmentajan ja tukijan, että voin parantaa talouttani.

Olen innoissani käärinyt hihat ylös ja päättänyt heittää epäkäytännöllisen laiskuuteni romukoppaan.
Jos en nyt ymmärrä, niin koska sitten?

Oivalsin heti e-kirjan lukiessani, että minun vanhat työkaluni olivat liian tylsiä. Tavallaan huiputin itseäni koko ajan. Minun tuhlaamiseni ja rahankäyttöni olivat jotain käsittämätöntä. Minulla oli hyviä yrityksiä pitää tilastoa tuhlaamisestani, mutta silti se ei estänyt minua tuhlaamasta.

Nyt kun olen saanut tutustua Tiian metodeihin, ymmärrän täysin, että ilman sääntöjä en voi muuttaa omaa rahakäyttäytymistäni. Pitää olla kunnon motiivi ja päämäärä sekä säännöt miten tähän päämäärään pääsee.

Tästä lähtee matkani kohti vaurautta. Miten naisen käy, lankeaako hän jälleen vanhoihin ansoihinsa,
vai selviääkö hieman rähjääntyneenä, mutta voittajana ensimmäisistä karikoistaan? 
Olemme viisaampia viikon päästä.

Sinäkin voit aloittaa oman matkasi kohti vaurautta tästä. >>




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti