Bonusten ja tarjousten huumaa

Viikko sitten sähköpostiini tuli viesti, jossa kerrottiin minun bonuskertymistäni. Minulla olisi mahdollisuus päästä seuraavaan tasoon noin 18 € ostoksilla, jos teen ostokset ennen kuin syyskuu vaihtuu lokakuuhun.

Mikä ihana uutinen! Alle 20 € ja saan enemmän bonusta! Wau! Kuumeisesti mietin, milloin ehtisin käydä tuhlaamassa 20 €. Kiirettä tuntui minulla olevan ja aikaa tehdä kyseiset ostokset ei ollut enää kuin viisi päivää.

Pakko minun on joku ilta ehtiä, sanoin itselleni. Olin vauhdilla menossa tuhlaamaan iloisena 20 €, kunnes kantapääni löivät sutia. Mitä mitä mitä!! Mitä minä olin oikein tekemässä?

Herätys nainen! Sinä olet menossa tuhlailemaan 20 € tuosta noin vain, jotta saisit lisää vain muutaman kymmenen senttiä bonusta! Haloo!

Ai kauheeta! Tunsinpa itseni typeräksi. En todellakaan enää halua olla markkinoiden sätkynukke.

Sinä iltana en mennyt kauppaan. No, ostinko 20 €:lla kyseisestä kaupasta viikon sisällä? Todellisuudessa ostokseni tekivät 23 €. Mitään turhaa en ostanut, tavallaan-ehkä... No, olisin joka tapauksessa ostanut nämä kyseiset ostokset ilman bonushysteriaa.

Joskus kanta-asiakaskortista on myös hyötyä. Olin tässä taannoin vaateostoksilla. Valitsin kolme puseroa, jotka olivat alennuksessa. Kassalla nieleskelin, kun katselin ostokseni euromäärää, kuinka summa vain kasvoi ja kasvoi. Sitten muistin, etten ollut vielä käyttänyt korttia. Silmäni rähvähtivät auki ja kivi tipahti sydämeltä. En ollut sittenkään laskenut väärin! Ostoksien summa putosi 50 %. Sama oli kahden ruokakirjan kanssa. Erittäin tärkeät ruokakirjat. Toinen kirja opasti kasvisruokien ihmemaailmaan, ja toinen neuvoi miten valmistetaan gluteenitonta ruokaa. Näillä ohjeilla saan itselleni valmistettua terveellisempää ruokaa. Nimittäin ruuanlaitossa minulta puuttuu täysin mielikuvitus. Sinne kirjahyllyyn laitoin rakkaat ja uudet ruokakirjani muiden reseptikirjojeni joukkoon. Mietin kyllä ennen ostopäätöstäni, tarvitsenko näitä kirjoja todella ja tulin siihen päätökseen, että tarvitsen. Joku päivä kuitenkin käytän näiden kirjojen ohjeita.

On hienoa huomata, että olen oppinut ajattelemaan. Heh! Tarjoukset ym. houkutukset eivät enää vetoa minuun, niin kuin vuosi sitten. Hurmiossa sinne ostoskoriin vain, humps! Minusta on tulossa ajatteleva ihminen. Jeah! En suostu olemaan enää robotti!

Menetys vai menestys jatkuu ja jatkuu

En tiedä vieläkään kummastako on kyse, menetyksestä vai menestyksestä.

Mitään ei tapahdu. Ei mitään mistä viitsisi kirjoittaa. Odotavan aika on pitkä, sen olen saanut kokea.

Uutisesta on jo kulunut useampi kuukausi, mutta mitään muutosta suuntaan tai toiseen ei ole tapahtunut. Ei ulkonaisesti.

Töissä on ollut välillä hiljaista, huolestuttavan hiljaista. Sitten on saanut painaa taas tukka putkella.

On ollut jännä huomata, että vaikka palkka on ollut pienehkö, kummasti laskujen maksaminen on ollut helpompaa kuin koskaan aikaisemmin. Johtuuko se siitä, että olen saanut useamman ison maksun päätökseen, vai onko rahaa tullut sittenkin jostain enemmän? En osaa sitä nyt arvioida. Kummasti raha riittää kuitenkin paremmin. Onhan sekin menestystä?

Autokuluja ei ole enää, ja sen myötä tulee harvemmin käytyä kaupassa. Kun pyörä on ainoa kulkuväline, ei voi ostaa säkkikaupalla ruokaa ym. Makeanhimo on pysynyt kurissa. Se on mahtavaa! Kuinka siitäkin taistelin itseni kanssa useamman vuoden! Niin helppoa oli vähentää ja voi olla, että makean syöminen vähenee entisestään.

Yhden unelman sain vähän aikaa sitten toteutettua. Järjestimme tapahtuman, joka oli minun haaveeni pitempään. Sopivan naisporukan kanssa ideoimme tapahtuman ja se onnistui yli odotusten. Hurjaa, kuinka reilun puolen vuoden aikana olen päässyt itseni kanssa eteenpäin. Tämä matkanteon aloittaminen kannatti todellakin. Kaikki tämä alkoi siitä, kun tilasin Tiian e-kirjan ja tutustuin häneen muutaman kurssin kautta.

Kaikkein parasta mitä tähän asti olen saavuttanut, on sisäinen rauha ja uskominen omaan itseeni. Se puuttui vielä alkuvuodesta täysin! Kun on kyse vain rahasta tai materiasta, se ei tunnu kovin isolta menetykseltä. Sen voi aina korvata jollain. Muistan, kun kaksikymmentä vuotta sitten katsoin tv:stä ohjelmaa, jossa Anita Hirvoselta kysyttiin, miten hän suhtautuu menetykseen, jonka hän koki maanjäristyksen takia. En muista menettikö hän kotinsa kokonaan, mutta jotain ikävää oli joka tapauksessa sattunut. ”Kaikki, mitä saa rahalla, on halpaa.” oli Anitan vastaus. Ällistyin vastauksesta. Miten noin voi vastata? Eihän noin voi kukaan ajatella? Tuo oli tyhmin vastaus, mitä olin koskaan kuullut!

Nyt, kun olen itse elämää kokeneempi, voin sanoa ihan saman asian kuin Anita Hirvonen. Se on todellakin halpaa, mitä rahalla saa. Enpä olisi uskonut, että jokin menneisyydessä kuulemani lause antaa minulle siivet selkään ja kannattelee minut yli elämän tyrskyjen. On ihanaa, kun ei tarvitse pelätä pahinta. Sitä vaan ei tule! Ei tule niin pahaa tapausta, ettenkö siitä selviäisi ehjin nahoin.

Syksy tuntuu nyt entistä ihanammalta! Olenkohan tullut vanhaksi?

Jatko-osa 3. sarjaan: Menetys vai menestys

Pinnistän ja pinnistän. Epätoivoisesti käteni yrittää venyä vielä pari senttiä pidemmäksi, jotta ylettyisin kunnolla rotkon reunaan. Vielä vähän matkaa ja sitten saan kunnon otteen ja pääsen takaisin maankamaralle. Vielä vähän...

Suuni on täynnä multaa. Kasvoni painautuvat rotkon pehmeään ja kosteaan seinämään. En saa happea! Apua! En pysty hengittämään! Näillä viimeisillä metreillä epätoivo valtaa mieleni. Tähänkö minä kuolen?

Kamala melu porautuu tajuntaani. Soiko pääni hapen puutteesta, vai mitä tapahtuu?

Nostan pääni ja tartun herätyskelloon. Mitä? Oliko tämä pelkkää painajaista?

Ei, tämä ei ollut painajaista. Tämä oli viihdettä teille lukijoille. Edelleen roikun kuvaannollisesti rotkon reunalla ja mietin miten saan itseni vedettyä takaisin tasaiselle maalle.

Uusi vaihe elämässä on edessäni. Olen valmistautunut entistä tiukempaan ja vaatimattomampaan elämään. Pala palalta aion alkaa kokoamaan uutta elämääni, uutta minääni. Kuinka paljon ihminen voi muuttua puolen vuoden aikana? Peilistäkin katsoo nainen, jolla on erilainen ilme, kuin mihin olen tottunut. Aika ja tapahtumat ovat huristelleet ohi sellaisella vauhdilla, että perässä pysyminen on ottanut koville.

Kaikkein upeinta on kaiken kaaoksen keskellä kokea, miten osaankin olla niin tyyni. Tämä on mahtava tunne! Luottamus elämään on kasvanut, vaikka olen taloudellisesti menettänyt. Ulkoinen menetys on sisäinen menestys! Kaikki turha on riisuttu pois. Kuinka materialistinen olenkaan ollut aikaisemmin! Suhtaudun asioihin aivan erilailla kuin ennen. Tätä syvää pohdintaa en olisi voinut käydä läpi ilman menetystäni. Olen siitä onnellinen!

Laskujen maksaminen on aikaisemmin ollut ikävää puuhaa. Nyt merkitsen kalenteriin tussilla laskujen eräpäivät ja pyrin toteuttamaan järjestelmällisyyttä enemmän kuin aikaisemmin. Ainakin vielä tämä on toiminut. Kysymys kuuluu: miksi en ole aikaisemmin tuota keksinyt? Nyt on hyvä seurata missä mennään, kun merkitsen tapahtumat valmiiksi kalenteriini.

Myös turhaa krääsää olen hävittänyt pois. Puhdas tila tekee hyvää silmälle ja mielelle. Pienin askelin etenen uudessa elämäntilanteessani. Vihdoinkin olen oppinut kärsivällisyyttä ja rauhallisuutta. Pelon voittaminen tekee vahvaksi.

Varautta on omistaa ystäviä, jotka tarjoavat auttavan kätensä, vaurautta on olla tyytyväinen siihen mitä on, mutta ennen kaikkea vaurautta on luottamus elämään!

Eteenpäin

”Oletko kunnossa?” kuulin ystäväni äänen jossain kaukana yläpuolellani. Nostin katseeni ylös ja näin epämääräiset kasvot kaukana ylhäällä rotkon reunalla.

”Joo, olen... Kai”, huusin takaisin.

”Etsit kuulemma s-kirjainta.” ”Joo!” vastasin hämilläni.

”Odotas vähän”, ystävä sanoi, ennen kuin katosi jonnekin. Odottelin jonkun aikaa ja mietin, mistä kummasta on kysymys.

Näin ystäväni kasvojen ilmestyvän uudestaan näkyviin.

”Tässä, ota kiinni!”

”Auts!” Minulta pääsi parkaisu, kun jotain kovaa kolahti otsaani. Hämmästellen pyörittelin käsissäni mutkaista metallin palaa toisessa kädessäni, kun toinen käteni hieroi tulevaa kipeää kuhmua otsallani.

”Ai, tämähän on s-kirjain”, tuumin. ”Kiitos!” huusin ylös, mutta ystäväni oli jo kadonnut teille tietymättömille.

Aikani tutkin esinettä, joka oli juuri äskettäin minulle nakattu. ”Mitä ihmettä minä tällä teen?” kysyin itseltäni ja hieroin edelleen kipeää kuhmua otsallani.

Katsoin vuoron perään mutkaista kirjainta ja rotkon tummia seinämiä. Aika kului rattoisasti.

”Hhmmm... Tämähän on työkalu!” oivalsin, kun lamppu syttyi pääni sisällä.

Aloin hakata kirjaimella rotkon seinää. Sain hyvän kokoisen kolon aikaiseksi. Jatkoin hiukan ylemmäs ja ylemmäs. Lähdin kiipeämään rotkon seinää pitkin kohti reunaa, apunani s-kirjain, jolla hakkasin jaloilleni kolot. Ahersin tuntikausia. Hiki valui kasvoillani, mutta en antanut periksi.

Kaikki se uusi oppi, jonka olen viime kuukausina oppinut, auttoi minua pääsemään ylöspäin.

Säästäväisyys, periksiantamattomuus ja usko! Näillä minä sain itseni korkealle. Silti maali tuntui olevan vielä himputin kaukana.

Ilokseni löysin rotkonseinämästä kielekkeen. Raahasin itseni kielekkeelle lepuuttamaan väsyneitä käsiäni. Katsoin alas. Olin päässyt nousumaan aika pitkän matkaa. Varoin tiputtamasta tärkeää työkaluani rotkon pohjaan. ”Olisi se vain surkea juttu palata takaisin tuonne”, mietin.

”Janohan tässä tulee”. Vilkaisin ylös. Rotkon reuna ja sininen taivas näkyivät olevan yllättävän lähellä.

Menetys vai  menestys

Tämä on minun kymmenes kirjoitukseni tässä Matkalla kohti vaurautta -blogissani. Nyt on siis juhlan paikka. Kippis!

Kaksi erilaista sanaa, mutta pieni ero erottaa ne toisistaan ja silti ne merkitsevät toistensa ääripäitä.

Menetys ja menestys, näitä kahta sanaa erottaa vain yksi kirjain, nimittäin s-kirjain. Toisesta se puuttuu ja toisessa se on. Kuinka yksinkertaista!

Huomasin tämän eron, kun jouduin siristelemään kerran pientä tekstiä lukiessani, kumpi sana oli kyseisessä tekstissä. En ollut tullut tätä aikaisemmin edes ajatelleeksi. Silti sanojen merkityksen ero on valtavan suuri. Toinen kuvaa ehkä pahimpia pelkojamme ja toinen sitä, mitä jokainen meistä toivoo joskus saavuttavansa.

Tämä aihe on muhinut viime päivinä ajatuksissani niin, että korvistani on välillä tullut höyryä. Ainakin on tuntunut siltä.

Pohdin kovasti näitä kahta sanaa, silti pääsemättä puusta pitemmälle.

Miksi kirjoitan nyt tästä? Siksi, että maa vajosi jalkojeni alta muutama päivä sitten. Olen kohdannut suurimman pelkoni, menetyksen. Putosin syvään rotkoon. Tätä olin pelännyt ja nyt se sitten toteutui. Olen polvet multaa täynnä tuijotellut rotkon tummia seinämiä. Tiedän, että täällä olen nyt ja pysyn, ainakin jonkin aikaa. Ylös pääsy takaisin maanpinnalle tuntuu mahdottomalta. Mistä löytäisin menetys-sanaan sen puuttuvan s-kirjaimen?

Tämä tilanne oli väistämätön, mutta silti kielsin sen niin kauan, kunnes se toteutui. Täällä sitä kökötellään. Kuinkahan kauan?

Olen elämäni aikana kokenut paljon menetyksiä. Niitä ilon hetkiä ja juhlapäiviä on ollut vähän. Jokainen menetys on tuntunut todella pahalta. ”Kaikki on mennyttä! En jaksa enää!”

Silti jokaisen katastrofin jälkeen olen noussut pystyyn. Väsynyt olen taistelemaan taas, sen myönnän, mutta jospa etsisin sitä s-kirjainta täältä rotkon pohjasta. Voisiko se olla täällä?

Kun löydän tämän kadottamani kirjaimen, napsautan sen oikealle paikalle ja teen siitä sanan: menestys.

Vastoinkäymiset ovat opettaneet minua selviytymään. Kun muistelen mennyttä elämää ja sitä, kuinka olen joka kerta noussut yhä uudestaan ja uudestaan pystyyn, se on tehnyt minut vain vahvemmaksi. Ehkä tarvitsen voimaa loppurutistukseen.

Uskon, että menetyksen jälkeen menestys odottaa nurkan takana. Minun sinnikkyyttäni koetellaan.

Ovathan kuuluisat menestyjät kokeneet monen monta menetystä ennen kuin ovat saavuttaneet unelmansa. He myös ovat tarvinneet sitkeyttä ja periksiantamattomuutta.

Näitä piirteitäni minulta ei voi kukaan viedä, jos en luovuta niitä itse. Sitkeyteni vain kasvaa kasvamistaan.

Muutan siis menetyksen menestykseksi. Ilman menetyksiä en voi löytää omaa menestymistäni, lopputulosta, johon niin kaipaan päästä.

            

                    Kun ei ole enää mitään menetettävää, pelot poistuvat!

Onnistuminen

Jep, minä olen jo onnistunut!

1. Kolmas kuukausi menossa ja edelleen jatkan vaurauden opiskelua. En ole kyllästynyt, vaikka monessa asiassa lopetan kesken hyvin alkaneen muutoksen. Joko kyllästyn tai huomaan asian olevan minulle liian monimutkainen ja aikaavievä. Oikea motivaatio on usein puuttunut. Nyt, kun luon katseen tulevaisuuteen, haluan nähdä nautinnollisen tulevaisuuden. En sellaista tulevaisuutta, jossa joudun kituuttamaan pienellä summalla pitkän aikaa. Siinä on tarpeeksi motivaatiota.
2. Suklaanhimoni on pysynyt niissä rajoissa, jotka asetin 3 kuukautta sitten. Ainoa harmi asiassa on se, miksen moista ajatusta keksinyt aikaisemmin. Pah! Kunpa olisin tiennyt, kuinka helppoa se oli toteuttaa! No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Jos herkut ovat päässeet loppumaan, olen urheasti odottanut oikeaa ostopäivääni. Tosin ajatukseni ovat keksineet vaikka minkälaisia selityksiä, millä olisin voinut kiertää asettamani säännöt. Päättäväisesti olen tyrmännyt moiset ajatukset. Tiedän, kun yhdenkin kerran antaudun houkutuksille, säännöissä ei ole enää voimaa.
3. Säästäminen jatkuu.
4. Opiskelu jatkuu. Joka päivä pyrin jotain tekemään, hankkimaan tietoa lisää tai miettimään yleensä, miten saan taloudellisen puoleni tasapainoon.
5. Kaupassa käynnit ovat edelleen pysyneet entiseen aikaan verrattuna minimissä.
6. Mikä parasta, itsekurini kasvaa kasvamistaan.
7. Hallelujaa, olen oppinut ajattelemaan!

Minä olen siis onnistunut! Matkanteko kohti vaurautta sen kun jatkuu. En ole rikastunut, mutta olen tyytyväinen itseeni. Kesän aikana työtuntini ovat minimissään. Tämän vuoksi säästämiseni on ollut erittäin tärkeä juttu nyt. Ilman uusia oppejani olisin hukassa.

En ole koskaan ymmärtänyt rahastojen tai sijoituksien perään. Olen jopa tehnyt päätöksen, etten ikinä ala moiseen. Kuunelltuani ja luettuani lisää tietoa aiheesta, täytyy myöntää, että kiinnostukseni on hieman herännyt. Voisi sitä varovaisesti joskus kokeilla, kunhan tiedän enemmän mikä sopii minulle parhaiten ja kun on oikea aika.

”Raha pitää laittaa töihin!” Tällaisen lauseen kuulin vasta. Hmmm, tuollaista ajatusta ei ole minulle koskaan juolahtanut!

Tapahtuipa tässä joku aika sitten hauska juttu. Sain sähköpostia Tiialta. Otsikkona luki: ”Minun on valitettavasti pudotettava sinut...”

”Täh! Nytkö hän lemppaa minut ulos, kun en ole onnistunutkaan tarpeeksi hyvin ja tarpeeksi nopeasti?” Säikähdin aivan kamalasti. Heti mieleni valtasivat itsesyytökset laiskuudesta ym.

Kun aukaisin sähköpostini kunnolla, näin otsikon kokonaan: ”...pudotettava pilvilinnoista!”

Piuhf! Kivi tipahti sydämeltä! En ollutkaan epäonnistunut! Ooh!

Tämä ei ollutkaan henkilökohtainen viesti, vaan viikkokirje monelle tilaajalle.

Tämä sai minut ajattelemaan, kuinka olen nyt ymmärtänyt, miten paljon vaatii työtä ja aikaa päästä unelmatavoitteeseeni. Olen tyytyväinen, että pilvilinnani eivät ole enää niin hataria ja helposti hajoavia.

Vietän tänään ansaittua vapaapäivää. Oma aika on nyt kullanarvoista. Sitä ei voi rahassa mitata.

Olen monen kuukauden koneella viettämäni ajan jälkeen viihtynyt käytännöllisissä töissä. Siivoaminen tuntuu oikein mielekkäältä vaihtelulta. Uusia ideoita on syntynyt, jotka pitävät minut kiireisenä.

Jos vanhalta minältäni tiedusteltaisiin: ”Oletko onnistunut?”, hän huokaisisi raskaasti ja puistelisi päätään vaivautumatta edes vastaamaan. Kun nykyiselle minälleni toivotettiin onnea onnistumiselle, vastasin siihen: ”Minähän olen jo onnistunut!”.

Näillä kahdella minälläni on suuri ero. Toisella on ymmärrys kasvanut ja toinen näkee vain synkkiä harmaita pilviä ympärillään, odottaen koko ajan jonkun ulkopuolisen tuovan ratkaisun ongelmiinsa.

Kirjoitan ehkä paljon samantyyppisistä aiheista joka kuukausi, mutta tiedän, jos en tätä tee, en voi juhlia vuoden päästä saavutuksiani.

Kiitän itseäni, kun lähdin tälle matkalle. Niin paljon muutoksia on minussa on tapahtunut, etten kohta tunne itseäni. Voin jopa nähdä sieluni silmillä, kuinka parempi tulevaisuus minua odottaa nyt, kuin jos olisin jatkanut vanhaan malliin.

Olet jo onnistunut, kun olet päättänyt yrittää!

Unelmia vai pilvilinnoja

Mitä ovat unelmat? Ovatko ne niitä, joita katsellaan kaihoisin mielin, niin kuin poutapilviä sinisellä taivaalla, silti koskaan niitä saavuttamatta? Ne antavat hetkellistä nautintoa, mutta pudotus maan pinnalle voi olla masentava. Toiset ihmiset, joille on se onni suotu, saavuttavat unelmansa, mutta minulta yksinkertaisesti puuttuu taito saavuttaa unelmani. Uskomme, että unelmat ovat pumpulia, saippuakuplia, jotka hetken leijailtuaan silmiemme edessä poksahtavat taivaan tuuliin.

Aikoinaan haaveilin, että olisi mukava voittaa jostain miljoona. Sen jälkeen tuo summa tuntui liian isolta ja pienensin sen 200 000 euroon. Tämäkin summa tuntuu nyt liian isolta, aivan mahdottomalta saavuttaa. Onko niin, että minun unelmani ovat mahdottomia? Täytyykö niiden olla niin suuria, jotta voin kohottaa olkapäitäni todetakseni, ettei minulla ole mitään keinoja saavuttaa unelmaani?

Ei pelkästään rahaunelmissa, vaan myös muut unelmani ovat olleet minulle aivan liian suuria.

Ehkä kuuntelin lapsena liikaa satuja, joissa kerrottiin hyvän haltijattaren ilmestymisestä. Simsalapim, ja toiveesi toteutuu, kun hän taikasauvaansa hieman heilauttaa.

Myönnän, että olen ollut liian laiska tekemään mitään unelmani eteen. Toki olen joskus kiikuttanut lottokuponkeja veikkauspisteisiin, mutta vähitellen sekin on hiipunut.

Laiskuuteni on ollut suurin este. Se on jopa tuhonnut hyvin alkaneet unelmien rakennelmat. Tätä olen miettinyt jo aikaisemmissakin kirjoituksissani, mutta nyt hahmotan tämän asian paremmin. Olen ihaillut lasiseinän läpi ihania asioita, mutta en ole uskaltanut rikkoa lasia. Miksi? Siksikö, kun en ole arvostanut itseäni tarpeeksi?

Nyt arvostan ja olen nauttinut työstäni, mikä vie minua kohti useampaa unelmaa. On niin paljon tekemistä, että aika meinaa loppua kesken joka päivä.

Minusta on ihana tunne huomata, kuinka olen tempaissut itseni harhamaailmasta pois. Askel askeleelta kuljen unelmaani kohti. Ei ole niin väliksi, vaikka en pääse koskaan perille. Pääasia, että olen ollut ainakin matkalla sinne.

Mitkä sitten ovat ne minun oikeat unelmani? Onko se suuri rahasumma, jolloin voin heittäytyä huolettomalle elämäntyylille, loikoilla riippumatossa puolihorroksessa ja vain olla. Kuulostaa houkuttelevalta, mutta uskosin viikon riittävän tähän unelmaan. Minä tarvitsen elämääni haasteita!

Ilman haasteita en etene, vaan henkinen kasvuni tyssähtää siihen paikkaan. Toisaalta pieni breikki ei ole hullumpi ajatus ja siihen tarvitsen rahaa, jotta voin pysäyttää tulohanani hetkeksi. En saa tuloja tällä hetkellä muuta kuin tekemällä työtä.

Unelmoin tällä hetkellä vapaa-ajasta, jolloin ehtisin levätä ja unohtaa kiireet. Tämäkin kirjoitus on ollut työn alla pitkään, mutta en ole saanut tätä valmiiksi, koska muut kiireet ja väsymys ovat hallinneet ajankäyttöäni.

Esikoinen painoi hiuksilleen valkolakin joku aika sitten. Niin lipui ohi yksi merkittävä päivä. Hän saavutti tavoitteen ja nyt hänellä on edessään tuhat tavoitetta enemmän, joita lähteä toteuttamaan.

Kun pääset perille, huomaatkin olevasi vasta matkasi alussa!