Uusi vuosi alkaa vanha jää taakse

Niin on vuosi taas kulunut ja parin viikon päästä astumme uuteen vuoteen 2017. Välillä tuntuu, että olisi ihanaa, jos olisi olemassa jokin aikavipu, jota kääntämällä saisi ajan kulumaan hiukan hitaammin. Minun stressini kasvaa koko ajan sitä mukaa, kun itse hidastun tekemisissäni, enkä pysy ajan vauhdissa. Kuin roikkuisin jossain narun päässä ja poukkoilisin pitkin tietä ylös alas samalla, kun aika laukkaa hurjaa kyytiä eteen päin, aivan kuten jossain lännen filmissä. Aika on rahaa, on sopinut minun tilanteeseeni kuin nappi silmään. Minulla on ollut rahaa yhtä vähän kuin aikaakin.

Mitä olen oppinnut tämän vuoden aikana? Nyt minun on aika vilkaista taakseni. Hyvillä mielin voin taputella itseäni ollalle. Hyvä, hyvä!

Tasan vuosi sitten olin olosuhteiden uhri. Kun minulla oli tiukkaa, en voinut asialle mitään. Ruokaa oli ostettava ja paljon, vaikka palkka oli pieni. Oli väärin, että sain paiskia töitä ilman kunnollista lepotaukoa ja silti tili näytti melkein nollaa. Tämä ajatusmalli vallitsi koko aikuisikäni. Aina oli puute jostain. Koskaan en ollut tyytyväinen. Nousuhetkiä oli, mutta ne olivat yhtä lyhyitä kuin kananlennot.

Oli onni, että vuosi sitten olin aika uupunut oravanpyörääni. Ilman uupumustani en olisi löytänyt netissä Tiian kirjaa: Sinullakin on oikeus vaurauteen. Heti ensi vilkaisulta huomasin virheelliset ajatusmallini. Minun oli itse tehtävä työ, jotta saisin taloudellisen tilanteen tasapainoon. Ei sitä pelastusta tipahda taivaalta, jos ei tee asian eteen yhtään mitään. Ihmettä olin odottanut jo liian kauan.

Vaikka tiesin olevani tuhlari, niin oli silti shokki huomata todellinen tilanne. Kaikkein paras oppini tältä vuodelta on yksinkertaisesti: pienistä puroista kasvaa isompi joki. Kun ynnäsin pienet ostokset yhteen viikon aikana, oli summa kasvanut kymmenkertaiseksi. Ällistyin, kuinka helppoa oli saada esim. holtiton makeanhimo kuriin asettamalla yksinkertaiset säännöt itselleni. Aluksi luulin, että minulle tulee olemaan äärimmäisen vaikeata olla ostamatta suklaata silloin kun tekee mieli. Nyt, uuden vuoden kunniaksi tiukennan lisää ostolupiani. Tässä on hyvä tuntea itsensä, jottei tiukenna liikaa sääntöjä. Silloin on vaara epäonnistua. Tämän oppini lisäksi olen iloinen myös siitä, että painan nyt paljon vähemmän. Sain bonuksena terveyttä ja hyvinvointia.

Blogikirjoitukset eivät menneet ihan niin kuin aluksi suunnittelin. Ehkä tein virheen verratessani itseäni muihin kirjoittajiin, jotka ovat jo ammattilaiskirjoittajia. Minusta ei vielä tullut ammattilaisbloggaajaa, mutta kaikella on tarkoituksensa. Blogin kirjoittamisesta minulle on ollut kuitenkin suuri hyöty. Jos blogikirjoittamiseni olisi lopahtanut, olisi hyvin alkanut säästäminen myös loppunut. Kirjoittaminen on auttanut minua pysymään valitsemallani tiellä vaivattomasti sekä antanut uusia ja ihania oivalluksia. En aseta itselleni vielä vaatimusta, että blogini olisivat ammattilaisen käsialaa. Tämä on ihana harrastus, joka vie minua eteenpäin.

Jotta saisin menetys-sanasta menestyksen, yritän naputella s-kirjainta e:n ja t:n väliin. Vaikeita aikoja on ehkä edessä, mutta ilman tämän vuoden oppejani minulla olisi vielä vaikeampaa. Tiedän, että tulen selviämään isoista laskuista periksiantamattomuudellani, sinnikkyydelläni ja taloustaidoillani, joita kehitän koko ajan.

Jos sinäkin haluat lähteä tälle matkalle, vielä ehdit jonkun aikaa tilata itsellesi Tiialta kirjan:

https://holvi.com/shop/vauraus-kauppa/product/cbc5326f639c50431468cc13499b789d/

Itse tilasin kirjan painettuna ja lahjoitan sen jälkeläisilleni. Toivon, että kirja auttaisi heitä olemaan minua viisaampia.

Haluan toivottaa teille, lukijani, onnea ja menestystä vuodelle 2017!

Jouluhysteriaa

Varoitus: Tämä on kirjoitettu huumorinpilke silmäkulmassa.

Joulu lähestyy, voi ei! Se tulee aina yllättäen. Tänä vuonna päätin ottaa irtioton jouluhysteriasta. En stressaa siitä. Minulla on jo aikuiset lapset, jotka eivät odota enää lahjoja samalla tavalla kuin lapsena. Siinä säästyy jo pitkä penni.

Yritän suojautua mahdollisimman hyvin, ettei jouluhysteria tartu minuun. Sen tarttuminen on tuskallista. Onneksi minulla on nyt paljon kokemusta, miten turvata itseni tältä pahalta virukselta.

Kun joku kysyy minulta: ”Oletko jo laittanut joulua?” vaihdan ovelasti puheenaihetta ja alan puhua säästä. Kaikki joulukoristeet ehdin laittaa myöhemminkin, ja joulusiivoaminen on ihan tavallinen viikkosiivous. Isot marketit, ne minun kannattaa välttää. Sinne ei ole hyvä mennä ainakaan ruuhka-aikana, koska se on vaarallisin hetki saada jouluhysteriatartunta.

Telvisiota katsellessani olen opetellut itsehypnoosia. Käytän sitä mainosten aikana. Kun ohjelman välissä tulee houkuttelevia mainoksia, mikä varmasti alentaa vastustuskykyäni, vaivutan itseni horrokseen, jotta en innostu jostain lahjaideasta. Tiedän myös sen, että mitä lähemmäksi jouluaatto tulee, sitä suurempi riski on saada jouluhysteria.

Tällä kertaa vietän aivan erilaisen joulun. Mahdollisimman rauhallisen, ilman huolta siitä, onko kaikki nyt muistettu, esim. jouluruuat ja lahjat. Lahjoista puheen ollen: kunpa aikaisemmin olisikin riittänyt yksi lahja jokaiselle. Joka joulu piti ostaa useampi lahja varmuuden vuoksi, jotta lahjansaaja pitäisi edes yhdestä ostamastani lahjasta. Kun ostin lahjat eri aikaan, se ei tuntunut kalliilta.

Kunpa ei kävisi niin joulunaatonaattona töistä lähtiessäni, että tämä iljettävä otus, jouluhysteriavirus, vaanisi minua työpaikan ulko-ovella jossain piilossa ja hyökkäisi kimppuuni heti minun astuessani ulos. Sen puremaa ei huomaa laisinkaan. Se on vain pienen pieni nipistys ja sitten sitä mentiin!

Pää hiestä märkänä kiidän kaupan käytävillä ostoskärryt vinkuen. ”Tuota ja tuota tarvitaan!” Hoen itsekseni. ”Naapurin kissallekin pitää tietenkin ostaa joku lahja,” mietin. Eihän sitä muuten kehtaa katsoa naapuria silmiin, jos lahja jää ostamatta. Jättisuurten ostoskassien kanssa marssin tyytyväisenä kaupasta ulos. Kaikki on nyt hoidettu! Ostin tietenkin pelkästään tarpeellista ja tärkeää.

Painavia kasseja kantaessa, kylmässä ulkoviimassa, herään todellisuuteen. Eihän minulla ole autoa. Ei auta kuin tilata taksi. Onneksi joulu ei ole kuin yhden kerran vuodessa.

Hyvää joulua kaikille!

Luova tauko

Täällä ollaan edelleen. Aika kulkee hurjaa vauhtia, niin että hiukset hulmuaa. Ihan kuin vuoden viimeisimmät päivät olisivat ottaneet loppukirin.

Lokakuu laihdutti lompakkoani. Kuinkas ollakaan, kaikki mahdolliset ja mahdottomat laskut ja menot sattuivat samalle kuukaudelle. Oli isoja laskuja ja oli kursseja. Kaiken lisäksi kävin piipahtamassa vähän kauempana, kuitenkaan en ihan ulkomaille päässyt. Maiseman vaihdos teki sielulleni hyvää. Lupasin itselleni, että puolen vuoden päästä käydään taas Etelä-Suomessa. Olen jo alkanut säästää rahaa uutta reissua varten. Kamalan paljon menee rahaa matkoilla. Jotenkin sitä vaan ei halua stressata itseä, että raaskiiko vai eikö raaski tuhlata rahaa.

Matkallani tein löydön eräässä kirjakaupassa. Otin kirjan käteeni ja laitoin sen takaisin hyllylle. Kiersin kirjan ympärillä, samalla lailla kuin kissa kiertää kuumaa puuroa. Lähdin jopa kaupasta pois, mutta loppujen lopuksi minun oli pakko palata takaisin ostamaan kirja.

Nyt se odottaa minun hyllyssä lukemista. Aah! Kunpa olisi aikaa enemmän!

Olen pistänyt merkille, kuinka helppoa on tuhlata kotona. Ei tarvitse mennä minnekään. Istun vain koneella ja ostelen kaikenlaisia mielenkiintoisia kursseja ym. nettituotteita. Aikani ei riitä tähän kaikkeen ja silti haluan ostaa vaikka mitä, kun se on niin helppoa ja tilillä on rahaa aina sen verran, että riittää pieneen ostoon. Tänäänkään en ole ehtinyt tehdä juuri mitään kuin olla koneella ja miettiä, että missähän välissä ehdin lukea tuon tekstin, jonka olen ostanut aikoja sitten ja opiskella kaikkia kursseja joita olen tilannut. Kun lopettaa yhden tuhlauskohteen, tulee uusia.

Suklaan ja karkien ostamiset ovat edelleen pysyneet kurissa. Ostan makeaa vain luvallisina päivinä. Paino on tippunut hiukan jälleen. Mahtavaa! Siitä olen ylpeä itsessäni! Toisaalta huomasin sen, että kun pääsen autolla käymään asioilla, on ostoksia kertynyt niin paljon, että kotipihalla täytyy soittaa kännykällä sisälle kotiin ja pyytää kantoapua. Onneksi näitä tilaisuuksia on harvemmin.

Kuvassa näkyvät ostokset, kun pääsin autolla käymään kaupassa. Kaksi isoa kassillista ruokaa... Kröhöm -ja herkkuja.

Vielä on oppimista paljon tällä naisella rahan säästämisessä, mutta edistymistä on tapahtunut joka tapauksessa. Ilman viime maaliskuun niskaotettani, en olisi selvinnyt tästä lokakuusta. En edes uskalla laskea yhteen lokakuun menoja, sillä hiukseni nousisivat varmasti pystyyn (enkä saisi niitä kammattua enää alas). Silti voin väittää, ettei tunnu missään. Rahat olin säästänyt etukäteen, ja se oli niin sanottu hemmottelukuukausi.

Nyt jatketaan tiukempaa linjaa. Ainakin yritän. Luova tauko blogissa teki hyvää. On hyvä todeta, että muutos minussa on pysyvää.

Bonusten ja tarjousten huumaa

Viikko sitten sähköpostiini tuli viesti, jossa kerrottiin minun bonuskertymistäni. Minulla olisi mahdollisuus päästä seuraavaan tasoon noin 18 € ostoksilla, jos teen ostokset ennen kuin syyskuu vaihtuu lokakuuhun.

Mikä ihana uutinen! Alle 20 € ja saan enemmän bonusta! Wau! Kuumeisesti mietin, milloin ehtisin käydä tuhlaamassa 20 €. Kiirettä tuntui minulla olevan ja aikaa tehdä kyseiset ostokset ei ollut enää kuin viisi päivää.

Pakko minun on joku ilta ehtiä, sanoin itselleni. Olin vauhdilla menossa tuhlaamaan iloisena 20 €, kunnes kantapääni löivät sutia. Mitä mitä mitä!! Mitä minä olin oikein tekemässä?

Herätys nainen! Sinä olet menossa tuhlailemaan 20 € tuosta noin vain, jotta saisit lisää vain muutaman kymmenen senttiä bonusta! Haloo!

Ai kauheeta! Tunsinpa itseni typeräksi. En todellakaan enää halua olla markkinoiden sätkynukke.

Sinä iltana en mennyt kauppaan. No, ostinko 20 €:lla kyseisestä kaupasta viikon sisällä? Todellisuudessa ostokseni tekivät 23 €. Mitään turhaa en ostanut, tavallaan-ehkä... No, olisin joka tapauksessa ostanut nämä kyseiset ostokset ilman bonushysteriaa.

Joskus kanta-asiakaskortista on myös hyötyä. Olin tässä taannoin vaateostoksilla. Valitsin kolme puseroa, jotka olivat alennuksessa. Kassalla nieleskelin, kun katselin ostokseni euromäärää, kuinka summa vain kasvoi ja kasvoi. Sitten muistin, etten ollut vielä käyttänyt korttia. Silmäni rähvähtivät auki ja kivi tipahti sydämeltä. En ollut sittenkään laskenut väärin! Ostoksien summa putosi 50 %. Sama oli kahden ruokakirjan kanssa. Erittäin tärkeät ruokakirjat. Toinen kirja opasti kasvisruokien ihmemaailmaan, ja toinen neuvoi miten valmistetaan gluteenitonta ruokaa. Näillä ohjeilla saan itselleni valmistettua terveellisempää ruokaa. Nimittäin ruuanlaitossa minulta puuttuu täysin mielikuvitus. Sinne kirjahyllyyn laitoin rakkaat ja uudet ruokakirjani muiden reseptikirjojeni joukkoon. Mietin kyllä ennen ostopäätöstäni, tarvitsenko näitä kirjoja todella ja tulin siihen päätökseen, että tarvitsen. Joku päivä kuitenkin käytän näiden kirjojen ohjeita.

On hienoa huomata, että olen oppinut ajattelemaan. Heh! Tarjoukset ym. houkutukset eivät enää vetoa minuun, niin kuin vuosi sitten. Hurmiossa sinne ostoskoriin vain, humps! Minusta on tulossa ajatteleva ihminen. Jeah! En suostu olemaan enää robotti!

Menetys vai menestys jatkuu ja jatkuu

En tiedä vieläkään kummastako on kyse, menetyksestä vai menestyksestä.

Mitään ei tapahdu. Ei mitään mistä viitsisi kirjoittaa. Odotavan aika on pitkä, sen olen saanut kokea.

Uutisesta on jo kulunut useampi kuukausi, mutta mitään muutosta suuntaan tai toiseen ei ole tapahtunut. Ei ulkonaisesti.

Töissä on ollut välillä hiljaista, huolestuttavan hiljaista. Sitten on saanut painaa taas tukka putkella.

On ollut jännä huomata, että vaikka palkka on ollut pienehkö, kummasti laskujen maksaminen on ollut helpompaa kuin koskaan aikaisemmin. Johtuuko se siitä, että olen saanut useamman ison maksun päätökseen, vai onko rahaa tullut sittenkin jostain enemmän? En osaa sitä nyt arvioida. Kummasti raha riittää kuitenkin paremmin. Onhan sekin menestystä?

Autokuluja ei ole enää, ja sen myötä tulee harvemmin käytyä kaupassa. Kun pyörä on ainoa kulkuväline, ei voi ostaa säkkikaupalla ruokaa ym. Makeanhimo on pysynyt kurissa. Se on mahtavaa! Kuinka siitäkin taistelin itseni kanssa useamman vuoden! Niin helppoa oli vähentää ja voi olla, että makean syöminen vähenee entisestään.

Yhden unelman sain vähän aikaa sitten toteutettua. Järjestimme tapahtuman, joka oli minun haaveeni pitempään. Sopivan naisporukan kanssa ideoimme tapahtuman ja se onnistui yli odotusten. Hurjaa, kuinka reilun puolen vuoden aikana olen päässyt itseni kanssa eteenpäin. Tämä matkanteon aloittaminen kannatti todellakin. Kaikki tämä alkoi siitä, kun tilasin Tiian e-kirjan ja tutustuin häneen muutaman kurssin kautta.

Kaikkein parasta mitä tähän asti olen saavuttanut, on sisäinen rauha ja uskominen omaan itseeni. Se puuttui vielä alkuvuodesta täysin! Kun on kyse vain rahasta tai materiasta, se ei tunnu kovin isolta menetykseltä. Sen voi aina korvata jollain. Muistan, kun kaksikymmentä vuotta sitten katsoin tv:stä ohjelmaa, jossa Anita Hirvoselta kysyttiin, miten hän suhtautuu menetykseen, jonka hän koki maanjäristyksen takia. En muista menettikö hän kotinsa kokonaan, mutta jotain ikävää oli joka tapauksessa sattunut. ”Kaikki, mitä saa rahalla, on halpaa.” oli Anitan vastaus. Ällistyin vastauksesta. Miten noin voi vastata? Eihän noin voi kukaan ajatella? Tuo oli tyhmin vastaus, mitä olin koskaan kuullut!

Nyt, kun olen itse elämää kokeneempi, voin sanoa ihan saman asian kuin Anita Hirvonen. Se on todellakin halpaa, mitä rahalla saa. Enpä olisi uskonut, että jokin menneisyydessä kuulemani lause antaa minulle siivet selkään ja kannattelee minut yli elämän tyrskyjen. On ihanaa, kun ei tarvitse pelätä pahinta. Sitä vaan ei tule! Ei tule niin pahaa tapausta, ettenkö siitä selviäisi ehjin nahoin.

Syksy tuntuu nyt entistä ihanammalta! Olenkohan tullut vanhaksi?

Jatko-osa 3. sarjaan: Menetys vai menestys

Pinnistän ja pinnistän. Epätoivoisesti käteni yrittää venyä vielä pari senttiä pidemmäksi, jotta ylettyisin kunnolla rotkon reunaan. Vielä vähän matkaa ja sitten saan kunnon otteen ja pääsen takaisin maankamaralle. Vielä vähän...

Suuni on täynnä multaa. Kasvoni painautuvat rotkon pehmeään ja kosteaan seinämään. En saa happea! Apua! En pysty hengittämään! Näillä viimeisillä metreillä epätoivo valtaa mieleni. Tähänkö minä kuolen?

Kamala melu porautuu tajuntaani. Soiko pääni hapen puutteesta, vai mitä tapahtuu?

Nostan pääni ja tartun herätyskelloon. Mitä? Oliko tämä pelkkää painajaista?

Ei, tämä ei ollut painajaista. Tämä oli viihdettä teille lukijoille. Edelleen roikun kuvaannollisesti rotkon reunalla ja mietin miten saan itseni vedettyä takaisin tasaiselle maalle.

Uusi vaihe elämässä on edessäni. Olen valmistautunut entistä tiukempaan ja vaatimattomampaan elämään. Pala palalta aion alkaa kokoamaan uutta elämääni, uutta minääni. Kuinka paljon ihminen voi muuttua puolen vuoden aikana? Peilistäkin katsoo nainen, jolla on erilainen ilme, kuin mihin olen tottunut. Aika ja tapahtumat ovat huristelleet ohi sellaisella vauhdilla, että perässä pysyminen on ottanut koville.

Kaikkein upeinta on kaiken kaaoksen keskellä kokea, miten osaankin olla niin tyyni. Tämä on mahtava tunne! Luottamus elämään on kasvanut, vaikka olen taloudellisesti menettänyt. Ulkoinen menetys on sisäinen menestys! Kaikki turha on riisuttu pois. Kuinka materialistinen olenkaan ollut aikaisemmin! Suhtaudun asioihin aivan erilailla kuin ennen. Tätä syvää pohdintaa en olisi voinut käydä läpi ilman menetystäni. Olen siitä onnellinen!

Laskujen maksaminen on aikaisemmin ollut ikävää puuhaa. Nyt merkitsen kalenteriin tussilla laskujen eräpäivät ja pyrin toteuttamaan järjestelmällisyyttä enemmän kuin aikaisemmin. Ainakin vielä tämä on toiminut. Kysymys kuuluu: miksi en ole aikaisemmin tuota keksinyt? Nyt on hyvä seurata missä mennään, kun merkitsen tapahtumat valmiiksi kalenteriini.

Myös turhaa krääsää olen hävittänyt pois. Puhdas tila tekee hyvää silmälle ja mielelle. Pienin askelin etenen uudessa elämäntilanteessani. Vihdoinkin olen oppinut kärsivällisyyttä ja rauhallisuutta. Pelon voittaminen tekee vahvaksi.

Varautta on omistaa ystäviä, jotka tarjoavat auttavan kätensä, vaurautta on olla tyytyväinen siihen mitä on, mutta ennen kaikkea vaurautta on luottamus elämään!

Eteenpäin

”Oletko kunnossa?” kuulin ystäväni äänen jossain kaukana yläpuolellani. Nostin katseeni ylös ja näin epämääräiset kasvot kaukana ylhäällä rotkon reunalla.

”Joo, olen... Kai”, huusin takaisin.

”Etsit kuulemma s-kirjainta.” ”Joo!” vastasin hämilläni.

”Odotas vähän”, ystävä sanoi, ennen kuin katosi jonnekin. Odottelin jonkun aikaa ja mietin, mistä kummasta on kysymys.

Näin ystäväni kasvojen ilmestyvän uudestaan näkyviin.

”Tässä, ota kiinni!”

”Auts!” Minulta pääsi parkaisu, kun jotain kovaa kolahti otsaani. Hämmästellen pyörittelin käsissäni mutkaista metallin palaa toisessa kädessäni, kun toinen käteni hieroi tulevaa kipeää kuhmua otsallani.

”Ai, tämähän on s-kirjain”, tuumin. ”Kiitos!” huusin ylös, mutta ystäväni oli jo kadonnut teille tietymättömille.

Aikani tutkin esinettä, joka oli juuri äskettäin minulle nakattu. ”Mitä ihmettä minä tällä teen?” kysyin itseltäni ja hieroin edelleen kipeää kuhmua otsallani.

Katsoin vuoron perään mutkaista kirjainta ja rotkon tummia seinämiä. Aika kului rattoisasti.

”Hhmmm... Tämähän on työkalu!” oivalsin, kun lamppu syttyi pääni sisällä.

Aloin hakata kirjaimella rotkon seinää. Sain hyvän kokoisen kolon aikaiseksi. Jatkoin hiukan ylemmäs ja ylemmäs. Lähdin kiipeämään rotkon seinää pitkin kohti reunaa, apunani s-kirjain, jolla hakkasin jaloilleni kolot. Ahersin tuntikausia. Hiki valui kasvoillani, mutta en antanut periksi.

Kaikki se uusi oppi, jonka olen viime kuukausina oppinut, auttoi minua pääsemään ylöspäin.

Säästäväisyys, periksiantamattomuus ja usko! Näillä minä sain itseni korkealle. Silti maali tuntui olevan vielä himputin kaukana.

Ilokseni löysin rotkonseinämästä kielekkeen. Raahasin itseni kielekkeelle lepuuttamaan väsyneitä käsiäni. Katsoin alas. Olin päässyt nousumaan aika pitkän matkaa. Varoin tiputtamasta tärkeää työkaluani rotkon pohjaan. ”Olisi se vain surkea juttu palata takaisin tuonne”, mietin.

”Janohan tässä tulee”. Vilkaisin ylös. Rotkon reuna ja sininen taivas näkyivät olevan yllättävän lähellä.