Eteenpäin

”Oletko kunnossa?” kuulin ystäväni äänen jossain kaukana yläpuolellani. Nostin katseeni ylös ja näin epämääräiset kasvot kaukana ylhäällä rotkon reunalla.

”Joo, olen... Kai”, huusin takaisin.

”Etsit kuulemma s-kirjainta.” ”Joo!” vastasin hämilläni.

”Odotas vähän”, ystävä sanoi, ennen kuin katosi jonnekin. Odottelin jonkun aikaa ja mietin, mistä kummasta on kysymys.

Näin ystäväni kasvojen ilmestyvän uudestaan näkyviin.

”Tässä, ota kiinni!”

”Auts!” Minulta pääsi parkaisu, kun jotain kovaa kolahti otsaani. Hämmästellen pyörittelin käsissäni mutkaista metallin palaa toisessa kädessäni, kun toinen käteni hieroi tulevaa kipeää kuhmua otsallani.

”Ai, tämähän on s-kirjain”, tuumin. ”Kiitos!” huusin ylös, mutta ystäväni oli jo kadonnut teille tietymättömille.

Aikani tutkin esinettä, joka oli juuri äskettäin minulle nakattu. ”Mitä ihmettä minä tällä teen?” kysyin itseltäni ja hieroin edelleen kipeää kuhmua otsallani.

Katsoin vuoron perään mutkaista kirjainta ja rotkon tummia seinämiä. Aika kului rattoisasti.

”Hhmmm... Tämähän on työkalu!” oivalsin, kun lamppu syttyi pääni sisällä.

Aloin hakata kirjaimella rotkon seinää. Sain hyvän kokoisen kolon aikaiseksi. Jatkoin hiukan ylemmäs ja ylemmäs. Lähdin kiipeämään rotkon seinää pitkin kohti reunaa, apunani s-kirjain, jolla hakkasin jaloilleni kolot. Ahersin tuntikausia. Hiki valui kasvoillani, mutta en antanut periksi.

Kaikki se uusi oppi, jonka olen viime kuukausina oppinut, auttoi minua pääsemään ylöspäin.

Säästäväisyys, periksiantamattomuus ja usko! Näillä minä sain itseni korkealle. Silti maali tuntui olevan vielä himputin kaukana.

Ilokseni löysin rotkonseinämästä kielekkeen. Raahasin itseni kielekkeelle lepuuttamaan väsyneitä käsiäni. Katsoin alas. Olin päässyt nousumaan aika pitkän matkaa. Varoin tiputtamasta tärkeää työkaluani rotkon pohjaan. ”Olisi se vain surkea juttu palata takaisin tuonne”, mietin.

”Janohan tässä tulee”. Vilkaisin ylös. Rotkon reuna ja sininen taivas näkyivät olevan yllättävän lähellä.

Menetys vai  menestys

Tämä on minun kymmenes kirjoitukseni tässä Matkalla kohti vaurautta -blogissani. Nyt on siis juhlan paikka. Kippis!

Kaksi erilaista sanaa, mutta pieni ero erottaa ne toisistaan ja silti ne merkitsevät toistensa ääripäitä.

Menetys ja menestys, näitä kahta sanaa erottaa vain yksi kirjain, nimittäin s-kirjain. Toisesta se puuttuu ja toisessa se on. Kuinka yksinkertaista!

Huomasin tämän eron, kun jouduin siristelemään kerran pientä tekstiä lukiessani, kumpi sana oli kyseisessä tekstissä. En ollut tullut tätä aikaisemmin edes ajatelleeksi. Silti sanojen merkityksen ero on valtavan suuri. Toinen kuvaa ehkä pahimpia pelkojamme ja toinen sitä, mitä jokainen meistä toivoo joskus saavuttavansa.

Tämä aihe on muhinut viime päivinä ajatuksissani niin, että korvistani on välillä tullut höyryä. Ainakin on tuntunut siltä.

Pohdin kovasti näitä kahta sanaa, silti pääsemättä puusta pitemmälle.

Miksi kirjoitan nyt tästä? Siksi, että maa vajosi jalkojeni alta muutama päivä sitten. Olen kohdannut suurimman pelkoni, menetyksen. Putosin syvään rotkoon. Tätä olin pelännyt ja nyt se sitten toteutui. Olen polvet multaa täynnä tuijotellut rotkon tummia seinämiä. Tiedän, että täällä olen nyt ja pysyn, ainakin jonkin aikaa. Ylös pääsy takaisin maanpinnalle tuntuu mahdottomalta. Mistä löytäisin menetys-sanaan sen puuttuvan s-kirjaimen?

Tämä tilanne oli väistämätön, mutta silti kielsin sen niin kauan, kunnes se toteutui. Täällä sitä kökötellään. Kuinkahan kauan?

Olen elämäni aikana kokenut paljon menetyksiä. Niitä ilon hetkiä ja juhlapäiviä on ollut vähän. Jokainen menetys on tuntunut todella pahalta. ”Kaikki on mennyttä! En jaksa enää!”

Silti jokaisen katastrofin jälkeen olen noussut pystyyn. Väsynyt olen taistelemaan taas, sen myönnän, mutta jospa etsisin sitä s-kirjainta täältä rotkon pohjasta. Voisiko se olla täällä?

Kun löydän tämän kadottamani kirjaimen, napsautan sen oikealle paikalle ja teen siitä sanan: menestys.

Vastoinkäymiset ovat opettaneet minua selviytymään. Kun muistelen mennyttä elämää ja sitä, kuinka olen joka kerta noussut yhä uudestaan ja uudestaan pystyyn, se on tehnyt minut vain vahvemmaksi. Ehkä tarvitsen voimaa loppurutistukseen.

Uskon, että menetyksen jälkeen menestys odottaa nurkan takana. Minun sinnikkyyttäni koetellaan.

Ovathan kuuluisat menestyjät kokeneet monen monta menetystä ennen kuin ovat saavuttaneet unelmansa. He myös ovat tarvinneet sitkeyttä ja periksiantamattomuutta.

Näitä piirteitäni minulta ei voi kukaan viedä, jos en luovuta niitä itse. Sitkeyteni vain kasvaa kasvamistaan.

Muutan siis menetyksen menestykseksi. Ilman menetyksiä en voi löytää omaa menestymistäni, lopputulosta, johon niin kaipaan päästä.

            

                    Kun ei ole enää mitään menetettävää, pelot poistuvat!

Onnistuminen

Jep, minä olen jo onnistunut!

1. Kolmas kuukausi menossa ja edelleen jatkan vaurauden opiskelua. En ole kyllästynyt, vaikka monessa asiassa lopetan kesken hyvin alkaneen muutoksen. Joko kyllästyn tai huomaan asian olevan minulle liian monimutkainen ja aikaavievä. Oikea motivaatio on usein puuttunut. Nyt, kun luon katseen tulevaisuuteen, haluan nähdä nautinnollisen tulevaisuuden. En sellaista tulevaisuutta, jossa joudun kituuttamaan pienellä summalla pitkän aikaa. Siinä on tarpeeksi motivaatiota.
2. Suklaanhimoni on pysynyt niissä rajoissa, jotka asetin 3 kuukautta sitten. Ainoa harmi asiassa on se, miksen moista ajatusta keksinyt aikaisemmin. Pah! Kunpa olisin tiennyt, kuinka helppoa se oli toteuttaa! No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Jos herkut ovat päässeet loppumaan, olen urheasti odottanut oikeaa ostopäivääni. Tosin ajatukseni ovat keksineet vaikka minkälaisia selityksiä, millä olisin voinut kiertää asettamani säännöt. Päättäväisesti olen tyrmännyt moiset ajatukset. Tiedän, kun yhdenkin kerran antaudun houkutuksille, säännöissä ei ole enää voimaa.
3. Säästäminen jatkuu.
4. Opiskelu jatkuu. Joka päivä pyrin jotain tekemään, hankkimaan tietoa lisää tai miettimään yleensä, miten saan taloudellisen puoleni tasapainoon.
5. Kaupassa käynnit ovat edelleen pysyneet entiseen aikaan verrattuna minimissä.
6. Mikä parasta, itsekurini kasvaa kasvamistaan.
7. Hallelujaa, olen oppinut ajattelemaan!

Minä olen siis onnistunut! Matkanteko kohti vaurautta sen kun jatkuu. En ole rikastunut, mutta olen tyytyväinen itseeni. Kesän aikana työtuntini ovat minimissään. Tämän vuoksi säästämiseni on ollut erittäin tärkeä juttu nyt. Ilman uusia oppejani olisin hukassa.

En ole koskaan ymmärtänyt rahastojen tai sijoituksien perään. Olen jopa tehnyt päätöksen, etten ikinä ala moiseen. Kuunelltuani ja luettuani lisää tietoa aiheesta, täytyy myöntää, että kiinnostukseni on hieman herännyt. Voisi sitä varovaisesti joskus kokeilla, kunhan tiedän enemmän mikä sopii minulle parhaiten ja kun on oikea aika.

”Raha pitää laittaa töihin!” Tällaisen lauseen kuulin vasta. Hmmm, tuollaista ajatusta ei ole minulle koskaan juolahtanut!

Tapahtuipa tässä joku aika sitten hauska juttu. Sain sähköpostia Tiialta. Otsikkona luki: ”Minun on valitettavasti pudotettava sinut...”

”Täh! Nytkö hän lemppaa minut ulos, kun en ole onnistunutkaan tarpeeksi hyvin ja tarpeeksi nopeasti?” Säikähdin aivan kamalasti. Heti mieleni valtasivat itsesyytökset laiskuudesta ym.

Kun aukaisin sähköpostini kunnolla, näin otsikon kokonaan: ”...pudotettava pilvilinnoista!”

Piuhf! Kivi tipahti sydämeltä! En ollutkaan epäonnistunut! Ooh!

Tämä ei ollutkaan henkilökohtainen viesti, vaan viikkokirje monelle tilaajalle.

Tämä sai minut ajattelemaan, kuinka olen nyt ymmärtänyt, miten paljon vaatii työtä ja aikaa päästä unelmatavoitteeseeni. Olen tyytyväinen, että pilvilinnani eivät ole enää niin hataria ja helposti hajoavia.

Vietän tänään ansaittua vapaapäivää. Oma aika on nyt kullanarvoista. Sitä ei voi rahassa mitata.

Olen monen kuukauden koneella viettämäni ajan jälkeen viihtynyt käytännöllisissä töissä. Siivoaminen tuntuu oikein mielekkäältä vaihtelulta. Uusia ideoita on syntynyt, jotka pitävät minut kiireisenä.

Jos vanhalta minältäni tiedusteltaisiin: ”Oletko onnistunut?”, hän huokaisisi raskaasti ja puistelisi päätään vaivautumatta edes vastaamaan. Kun nykyiselle minälleni toivotettiin onnea onnistumiselle, vastasin siihen: ”Minähän olen jo onnistunut!”.

Näillä kahdella minälläni on suuri ero. Toisella on ymmärrys kasvanut ja toinen näkee vain synkkiä harmaita pilviä ympärillään, odottaen koko ajan jonkun ulkopuolisen tuovan ratkaisun ongelmiinsa.

Kirjoitan ehkä paljon samantyyppisistä aiheista joka kuukausi, mutta tiedän, jos en tätä tee, en voi juhlia vuoden päästä saavutuksiani.

Kiitän itseäni, kun lähdin tälle matkalle. Niin paljon muutoksia on minussa on tapahtunut, etten kohta tunne itseäni. Voin jopa nähdä sieluni silmillä, kuinka parempi tulevaisuus minua odottaa nyt, kuin jos olisin jatkanut vanhaan malliin.

Olet jo onnistunut, kun olet päättänyt yrittää!

Unelmia vai pilvilinnoja

Mitä ovat unelmat? Ovatko ne niitä, joita katsellaan kaihoisin mielin, niin kuin poutapilviä sinisellä taivaalla, silti koskaan niitä saavuttamatta? Ne antavat hetkellistä nautintoa, mutta pudotus maan pinnalle voi olla masentava. Toiset ihmiset, joille on se onni suotu, saavuttavat unelmansa, mutta minulta yksinkertaisesti puuttuu taito saavuttaa unelmani. Uskomme, että unelmat ovat pumpulia, saippuakuplia, jotka hetken leijailtuaan silmiemme edessä poksahtavat taivaan tuuliin.

Aikoinaan haaveilin, että olisi mukava voittaa jostain miljoona. Sen jälkeen tuo summa tuntui liian isolta ja pienensin sen 200 000 euroon. Tämäkin summa tuntuu nyt liian isolta, aivan mahdottomalta saavuttaa. Onko niin, että minun unelmani ovat mahdottomia? Täytyykö niiden olla niin suuria, jotta voin kohottaa olkapäitäni todetakseni, ettei minulla ole mitään keinoja saavuttaa unelmaani?

Ei pelkästään rahaunelmissa, vaan myös muut unelmani ovat olleet minulle aivan liian suuria.

Ehkä kuuntelin lapsena liikaa satuja, joissa kerrottiin hyvän haltijattaren ilmestymisestä. Simsalapim, ja toiveesi toteutuu, kun hän taikasauvaansa hieman heilauttaa.

Myönnän, että olen ollut liian laiska tekemään mitään unelmani eteen. Toki olen joskus kiikuttanut lottokuponkeja veikkauspisteisiin, mutta vähitellen sekin on hiipunut.

Laiskuuteni on ollut suurin este. Se on jopa tuhonnut hyvin alkaneet unelmien rakennelmat. Tätä olen miettinyt jo aikaisemmissakin kirjoituksissani, mutta nyt hahmotan tämän asian paremmin. Olen ihaillut lasiseinän läpi ihania asioita, mutta en ole uskaltanut rikkoa lasia. Miksi? Siksikö, kun en ole arvostanut itseäni tarpeeksi?

Nyt arvostan ja olen nauttinut työstäni, mikä vie minua kohti useampaa unelmaa. On niin paljon tekemistä, että aika meinaa loppua kesken joka päivä.

Minusta on ihana tunne huomata, kuinka olen tempaissut itseni harhamaailmasta pois. Askel askeleelta kuljen unelmaani kohti. Ei ole niin väliksi, vaikka en pääse koskaan perille. Pääasia, että olen ollut ainakin matkalla sinne.

Mitkä sitten ovat ne minun oikeat unelmani? Onko se suuri rahasumma, jolloin voin heittäytyä huolettomalle elämäntyylille, loikoilla riippumatossa puolihorroksessa ja vain olla. Kuulostaa houkuttelevalta, mutta uskosin viikon riittävän tähän unelmaan. Minä tarvitsen elämääni haasteita!

Ilman haasteita en etene, vaan henkinen kasvuni tyssähtää siihen paikkaan. Toisaalta pieni breikki ei ole hullumpi ajatus ja siihen tarvitsen rahaa, jotta voin pysäyttää tulohanani hetkeksi. En saa tuloja tällä hetkellä muuta kuin tekemällä työtä.

Unelmoin tällä hetkellä vapaa-ajasta, jolloin ehtisin levätä ja unohtaa kiireet. Tämäkin kirjoitus on ollut työn alla pitkään, mutta en ole saanut tätä valmiiksi, koska muut kiireet ja väsymys ovat hallinneet ajankäyttöäni.

Esikoinen painoi hiuksilleen valkolakin joku aika sitten. Niin lipui ohi yksi merkittävä päivä. Hän saavutti tavoitteen ja nyt hänellä on edessään tuhat tavoitetta enemmän, joita lähteä toteuttamaan.

Kun pääset perille, huomaatkin olevasi vasta matkasi alussa!

Kuitteja, laskelmia ja tehokkuutta



Laskeskelin kuitit yhteen kolmen viikon ajalta. Ensimmäisellä viikolla ostoksia oli 81,50 €. Seuraavalla viikolla 105,70 €. Tähän kuuluivat apteekissa käynnit 47.50 € edestä. Kolmannella viikkolla ostokseni tekivät 88,80 €. Rehellisesti sanottuna olen ihmeissäni. Olenkohan varmasti ottanut kaikki kuitit talteen? Jos olen hukannut esim. 20 € edestä joitakin kuitteja, siltikään ostokseni eivät nouse liian korkeiksi.

Muistelen, ettei siitä ole kauankaan aikaa, kun tuskastelin sitä, ettei 150 €:lla viikossa saa mitään ostettua. Oli todella hankalaa pitää ostoshaluni kurissa. Nykyisin jopa unohdan mennä kauppaan. Olen saanut kuulla perheessäni mutinaa, kun joku ruoka on päässyt loppumaan, mutta onneksi se ei ole ollut sen vakampaa. Minun säästövimmani ymmärretään, vaikka se ei aina ole mieluista.
Tavoitteeni on nyt saavutettu! Olen nyt kuukaudessa säästänyt 200 €, jota pidin mahdollisena. Kuinka helppoa se oli! Suurin asia on ollut kääntää itsensä palkitseminen toisenlaiseen muotoon kuin herkuttelu. Herkuttelen vieläkin, mutta olen vähentänyt sitä reilusti. Mielihalut ovat pienentyneet. Palkinto on muuttunut herkuista lomailuun.

Olisikohan olalle taputuksien paikka?

Oli mukava kuulla, että moni on saanut hyviä vinkkejä itselleen kirjoituksistani. Aivan upeaa! Tämä kannustaa minua jatkamaan blogini kirjoittamista. Toinenkin tärkeä tavoite kirjoittamisellani on, että pysyn valitsemallani tiellä, lopullisesti.

Kuinka paljon ihania asioita on tullut elämääni tämän uuden oivalluksen myötä. Ahaa-elämys tarvitaan, jotta saadaan asenteen muutos, joka sitten johtaa uuteen alkuun. Olen muutenkin saanut paljon tietoa rahamaailmasta. Vaikka kaikki asiat, esim. rahastot, eivät ole koskaan aikaisemmin minua kiinnostaneet ollenkaan, silti tieto ja näiden asioiden ymmärtäminen lisää taitoa säästää rahaa omalla, mieleiselläni tavalla.

Myös uudet tulonlähteet ovat auenneet yksi toisensa jälkeen. Nopeasti yhteenlaskettu summa, jonka olen jo tienannut kuukaudessa, on reilu 70 €. Tämä raha tuli helposti, kuin itsestään. Lisää olisi tulossa, kunhan saisin hihat heilumaan ja ryhdyttyä tuumasta toimeen.Näin netissä hauskan lausahduksen: "Tuumasta toimeen on lyhin työmatka." Kuinka osuva tuo onkaan! Aikaisemmin en edes tiennyt, että minun on mahdollista saada lisäansiota muualtakin kuin päivätyöstäni. Nyt se on totisinta totta!

Toinen e-kirja: Näin puolitat sähköpostiin käyttämäsi ajan, vaikutti myös minun asenteisiini syvästi. Sovellan tämänkin kirjan ohjeita omaan elämääni. Tuhlasin paljon kallista aikaa moneen tyhjänpäiväiseen asiaan, vaikka minulla oli tärkeämpää tekemistä. Tehokkuus minussa on lisääntynyt huomattavasti. Tunnen, kuinka olen kuin juuri munasta kuoriutunut ankanpoikanen. Väsymys ja epätietoisuus ovat poistuneet. Tulevaisuus on tiukassa otteessa silmieni edessä, enkä anna katseeni herpaantua hetkeksikään.

Tilannekatsaus

Keskustelin ystäväni kanssa blogistani.

”Oletko sinä mennyt takapakkia?” ystäväni kysyi.

”Miten niin?” tein vastakysymyksen ihmeissäni.

”No kun, sinä kerrot siitä tuhlaamisesta aina vain uudestaan. Minä sain lukiessani sen käsityksen, että olet taas alkanut tuhlaamaan.”

Kuinka kiitolliseksi tulinkaan hänen palautteestaan. Huomasin, että hieman paikoillaan tässä astellaan. Muutos tuntuu minusta todella isolta asialta. Minusta on mukava vertailla entistä ja uutta minää yhä uudelleen ja uudelleen. Ehkä siksi palaan tähän samaan aiheeseen liian usein.

Olisi se ihana kertoa teille, että pankkitilille on tullut useampi tuhat euroa, ulkomaanmatka on varattuna ja uusi upea auto seisoo pihalla parkissa. Kuin vastaukseksi ajatuksiini postiluukusta tipahti samaan aikaan matkailun aikakauslehti. Yritetäänkö minulle vihjailla jotain jostain?

Nämä ovat vasta alkukilometrejäni matkalla vaurauteen. Matka on pitkä ja hidas, mutta päätös on tehty. Enää en palaa lähtöpisteeseen, eli siihen, etten kontrolloi rahakäyttäytymistäni.

Nyt olen tullut itselleni varsinaiseksi kitupiikiksi. Tosin en ole sitä läheislleni. Kun he tarvitsevat apua, pyrin auttamaan tilanteeni mukaan. Itse joudun käymään erilaiset kuulusteluasteet itseni kanssa, ennen kuin saan luvan ostaa jotain. Että osaankin olla tiukka halutessani!

Haasteeni on edelleen kaikkien ostosten muistiinkirjaaminen ja vielä eriteltynä. Tämä onkin kiintoisaa, jos pysähtyy miettimään miksi näin on. Olenko voimakkaasti tunneihminen? Johtuuko suunnitelmallisuuden vaikeus siitä, etten vain yksinkertaisesti osaa ajatella ruokaa yhdistämättä siihen tunteita? ”En voi syödä huomenna kalakeittoa. Ei maistu. Mieleni tekee nyt pizzaa.”

Säästöjä olen pistänyt ahkerasti eri paikkoihin, eri tileille ja säästöpossuihin. Summat kerrallaan ovat pieniä, jotta aina on mahdollista tiputtaa pieni roponen säästöön. Se on kuin musiikkia korville, näin mielikuviteltuna. Joka kerta, kun laitan pienen summan säästöön, kuvittelen mielessäni mitä iloa voin tästä myöhemmin saada.

Jatkossa olen päättänyt keskittyä siihen, miten lisään uusia tulonlähteitä. Olen aina haaveillut työstä, jossa voin jäädä kotiin näpyttelemään konettani, kahvikuppi vieressä, ja saada siitä työstä myös tuloa. Useampi tulonlähde on yksi tärkeistä asioista, jotta saan talouteni tasapainoon. Ajattelin osallistua Tiian verkkokurssille, jotta oppisin lisää tästä netin ihmeellisestä maailmasta.

Sain mielenkiintoisen e-kirjan luettavaksi. E-kirja kertoo miten puolitan aikaa sähköpostissani. Siellä onkin ollut aikamoinen kaaos. Sen voisi kuvaannollisesti rinnastaa tähän entiseen rahankäyttööni. Sain Minna Koiviston e-kirjasta paljon apua niin sähköpostini siivoamiseen kuin myös psykologisesti omaan elämääni. Suosittelen tätä e-kirjaa. >>

Matka jatkuu reippaammin askelin eteenpäin. >>

Aika on suhteellista

Jos rahan tuloa ei voi estää, niin ei voi laskujen tuloakaan. Välillä tuntui mahtavalta, kun työtunnit lisääntyivät huomattavasti alkuvuoden jälkeen, mutta sitä tarvitsinkin kipeästi.

Taloudenhallinta tuntuu olevan kuin nuoralla kävelyä. Tasapainon täytyy pysyä hallinnassa, jottei mätkähdä komeasti maahan. Välillä tuntuu, että onkohan tämä taloudenhallinta minulle liian vaikea laji.

Olen aivan varma siitä, että meillä useimmilla naisilla on sisäänrakennettu tuhlausgeeni. Kaupassa ostoskihelmöinti nousee huippuunsa ja vielä kassallakin on tunne, että minä tarvitsen tämän tuotteen. Vasta kotona tämä kihelmöinti on kadonnut, mutta kauppaan ei viitsi enää lähteä palauttamaan tuotetta, koska kotiaskareet odottavat. Siinä taas tuli ostettettua kaapintäytettä.

Tiian kommentti: ”Oikotietä onneen ei ole” tuntuu itsestäänselvyydeltä teoriassa, mutta ei käytännössä. Eteneminen tuntuu liian hitaalta.

Pysähdyn miettimään. Olen kärsimätön, tiedän sen. Haluan kaikkien toivomieni asioiden tapahtuvan nyt ja heti.

Yritin säästää, mutta todellisuudessa tuhlasin. Laiskuuteni saa minut tuntemaan itseni vanhaksi siivousrätiksi, joka saa vain enemmän sotkua aikaiseksi kuin siisteyttä.

Usein luin jostakin kirjasta, kuinka jollekin ihmisellä oli tapahtunut onnenpotku.

Miksi ei koskaan minulle? En ole kokenut koskaan onnenpotkua, mietin.

Kertomuksen luen muutamassa minuutissa. Sitä harvoin tulee ajatelleeksi, että ei se onnenpotkun kokeminen tapahtunut minuuteissa. Kertomuksen sankari oli tehnyt töitä tavoitteensa eteen jo kauan, ehkä vuosikymmeniä. Aika on suhteellista.

Yli 20 vuotta sitten haaveilin kirjoittamisesta. Luin siihen liittyvää kirjallisuutta ja yritin jopa muutaman tekstin tuhertaakin pöytälaatikkoon. Unelmoin, mutta se jäi pelkäksi unelmoinniksi. Sen lupasin, kun keksin itselleni taiteilijanimen, että jos minä jonain päivänä alan kirjoittaa jotain tekstiä, niin otan tämän nimen käyttööni.

Jos minulle olisi joku ennustajaeukko tullut sanomaan, että reilun 20 vuoden päästä alat kirjoittamaan, olisin vastannut siihen, että sehän on sama asia kuin ei koskaan. Se on aivan hirvittävän pitkä aika, 20 vuotta eteenpäin! Silti nyt olen onnellinen, kun olen voinut lunastaa itselleni yhden lupaamani asian.

Matkantekoa tämä on ollut koko ajan ja tulee olemaan, mutta enää en jahkaile, vaan olen määrätietoisempi ja päätän mitä kohti haluan kulkea. En tunne enää pikkukiviä kengissä, jotka aikaisemmin saivat minut pysähtymään ja voihkimaan matkan vaikeutta.

Mennyt on mennyttä. Tulevaisuus on aina kauakana. Olemme koko ajan tässä hetkessä.

Matkantekoni kohti vaurautta jatkuu. 

Tiian e-kirjaan pääset tutustumaan tästä >