Unelmien turvaraja

Jokainen varmaan tietää, mikä on turvaraja? Se on, minkä rajan määräät pankkitilillesi, jonka yli et voi käyttää varojasi vuorokauden aikana. Turvaraja turvaa sinun rahasi. Jos kadotat pankkikorttisi tai muuten joudut petoksen uhriksi, tililtäsi ei voi nostaa tai siirtää vuorokaudessa enempää rahaa, kuin minkä summan itse olet päättänyt.

Niin, erittäin tärkeä asia, mutta tämän turvarajan olemassaolo olisi hyvä myös muistaa! Huokaus!

Olen tässä viikon pähkäillyt ja koetellut useamman ihmisen kärsivällisyyttä. Voi sitä tuskaa, kun tilaamani terveystuotteen maksu ei mennyt läpi. Soittelin ja lähetin sähköposteja, että mitä minä nyt teen! Varastoni loppuu kohta. En voi olla ilman Juice Plus+ -tuotteita kovin kauan. Viikko siinä taisi vierähtää, ennen kuin pankista neuvottiin tarkistamaan minkä turvarajan olin tililleni asettanut. No, niinpä! Ei ihme, ettei maksu mennyt läpi! Ostokseni ei ollut mahdottoman suuri, mutta olin asettanut turvarajani niin pieneksi, että jopa ruokakaupassa olisi voinut alkaa ahdistaa kassalla, maksaessani ostoksia pankkikortilla. 

Kuten arvata saattaa, loppu hyvin, kaikki hyvin. Kohta pakettini saapuu onnellisesti perille. Olin asettanut turvarajan pieneksi, koska lähipiirissä oli sattunut ikävä tapaus. Aloin tietysti heti suojelemaan rahojani. Olin unohtanut täysin, kuinka pieneksi olin turvarajan asettanut.

Tästäpä alkoi minun ajatukseni raksuttaa! Mikä onkaan unelmille asettamani turvaraja? Olenko minimoinut myös sen turhan pieneksi? Tämänkö takia unelmani eivät toteudukaan? Kun aloin miettiä asiaa, huomasin, että olin tehnyt oikean umpisolmun itselleni. Siitä pienestä raosta eivät mahdu suuret unelmat. Pienet toiveet voivat tipahdella päiviäni ilahduttamaan, mutta se yksi unelma antaa odottaa itseään. Miksi? Miltä minä suojaudun? Pankkitilin kohdalla on itsestään selvä, että suojaudun varkauksilta, mutta miksi minun pitää suojautua unelmiltani?

Vastaus tuli kuin kirkkaalta taivaalta! Pettymys! Se on pettymys, jolta olen suojannut itseni kaikki nämä vuodet! Pettyminen tekee kipeää! Ei sitä halua pettyä uudestaan ja uudestaan. En unelmoi, koska en halua pettyä. Tai unelmoin kyllä, mutta samaan hengenvetoon ajattelen, ettei se kuitenkaan toteudu.

Tämän ajatuksen olen lukenut jostain kirjasta - yritä sanoa kuuluvalla äänellä täydelle salille, jossa on paljon tuntemattomia ihmisiä: ”Kun minä voitan lotosta 2 miljoonaa, lopetan työt ja lähden maailmanympärimatkalle!” Ehkä onnistut lausumaan sen, mutta kuinka kauan menee aikaa, kun sitten korjaat lauseen: ” Vitsi, vitsi, enhän minä mitään voita”. Ensimmäinen lause on pakko korjata, jos et halua näyttää naiivilta aikuiselta. Emme halua kokea sitä pettymystä, kun unelmamme ei edelleenkään ole toteutunut. Harmi, kun olen unohtanut, mikä kirja se oli, josta luin tämäntapaisen ajatuksen.

Tämä ajatus oli hieno oivaltaa! Umpisolmun selvittämiseen voi vierähtää tovi, mutta kuitenkin nyt oivalsin asian ja tunnustan, että asia on näin. Ensimmäinen askeleeni on, että minun pitää kouluttaa itseäni kestämään pettymyksiä. Kun en halua tuntea pettymyksen tunnetta, en uskalla oikeasti unelmoida. Mitä enemmän tutustun tähän epämiellyttävään tunteeseeni, sitä pienemmäksi ja voimattomammaksi pettymys muuttuu, eikä sillä ole enää valtaa minuun.

Keskusteltuani aiheesta erään ystäväni kanssa, huomasin toisen tärkeän asian. Pettymys voi nimittäin naamioitua varovaisuudeksi! Viisasta on miettiä riskit tai haasteet, joita voi olla odotettavissa, jos jokin suuri haave toteutuu. Mahdolliset tulevat hankaluudet on hyvä ajatella etukäteen ja miettiä tarkkaan, mutta ne eivät saa silti estää toteuttamasta unelmia. Pettymys voi naamioitua monenlaisiksi esteiksi. Tämä avasi minulle paljon syitä, miksi pyörin ympyrää etenemättä mihinkään. Ehkä olen lukenut tämänkin oivalluksen jostain kymmenistä kirjoistani, mutta kun se konkreettisesti tapahtuu omassa elämässä, vasta sen jälkeen ymmärtää asian täysin.

Parin viikon päästä toteutan yhden pienen toiveeni. Vihdoinkin lomahaaveeni konkretisoituu ja lähden nautiskelemaan olostani ystävien luokse. Tämäkin haave tarvitsi sinnikästä säästämistä, jotta se onnistuisi, mutta enää se ei ole mahdoton toteuttaa. Vielä vuosi sitten se näytti olevan ulottumattomissa. 

Matkalla edelleen

Nyt on kulunut yli vuosi siitä, kun ensimmäisen kerran aloitin blogin kirjoittamisen. Voi sitä energiaa ja intoa, mitä koin silloin vuosi sitten! Mihin se on kadonnut? Nyt en millään saa itseäni patistettua kirjoittamaan yhtään mitään! Kaikki muu kiire painaa enemmän, ja kirjoittamiseen aikomani aika vain katoaa. Nukkuakin pitäisi välillä, niin minulle joskus toitotetaan.

Mielestäni mitään mullistavaa ei ole tapahtunut. Ei siis ole muuta kirjoitettavaa, kuin vanhan toistoa. Työssä käyn edelleen ja laskuja makselen. Tosin olen lomareissua tässä suunnittelemassa viiden vuoden tauon jälkeen, sekä olen ostaa pamauttanut jotain, mitä on kovasti mieleni tehnyt, mietittyäni vain pari minuuttia raaskinko ja tarvitsenko -ajatusta. Kirjahyllyni on täyttynyt mielenkiintoisista hankinnoista sekä päiväni täyttyvät opettavaisista verkkokursseista.

Olen onnistunut päästämään irti rahahuolista. On todella vapauttavaa, kun nyt osaa ajatella: "So what! Se on pelkkää materiaa!" Yöunet ovat rauhallisempia kuin koskaan aikaisemmin. Ehkä sitä on nyt käyty syvimmätkin mutakuopat läpi, että osaa suhtautua asioihin eri näkökulmasta. Vastoinkäymisen sattuessa, ensimmäisten ärräpäiden jälkeen, tunnen rauhoittuvani ja yhtäkkiä näen tapahtumien suuremman tarkoituksen. Kyllä, elämä tuntuu kevyemmältä, kun vihdoin ymmärrän, ettei niin suurta iskua voi tulla, ettenkö siitä selviäisi, kun kyseessä on vain raha.

Kun olen saanut ravistettua harteiltani useamman murheen, on minulla riittänyt aikaa miettiä terveyttäni. Se on niin arvokas, ettei sitä kannata menettää. Vähitellen huomaan muuttavani elämäntapojani terveellisemmiksi, ja nyt se tuntuu ensimmäistä kertaa tosissaan kiinnostavan minua. Olen ollut aikaisemmin niin uupunut, ettei energiaa ole riittänyt mihinkään muuhun, kuin että jotenkin saan itseni kieritettyä seuraavaan päivään.

En ole voittanut mitään tai saanut mistään ylimääräistä rahaa, kuin ainoastaan palkkaa työstäni. Olen vain oppinut järkeistämään rahankäyttöä - ja kas, rahaa onkin nyt enemmän käytettävissä. Aivan uskomatonta! Minulla on kotini seinällä iso kuva vesiputouksesta, joka feng shuin mukaan tuo vaurautta. Toimii! Aikaisemmat kuvat ovat olleet liian pieniä ja huomaamattomia. Olen myös alkanut kiittää jokaista seteliä ja kolikkoa, jota olen saanut pitää kädessäni. Se myös toimii! Nimittäin, pidin taukoa kiitollisuudesta useamman viikon, ja heti tuntui rahavirtaus heikommalta. Ehdin jo hieman hätääntyä, kunnes onneksi muistin tämän kiittämisen. Niin pieni ele ja niin suuri vaikutus! Kyllä ajatuksillaan voi todellakin muuttaa elämää!

Pienen pieni säälin tunne tulee, kun muistelen vuoden takaista minääni. Onneksi hän oli niin viisas, että etsi keinoa, millä pääsisi ahdingosta. Ahkeruutta ja säännöllisiä harjoituksia tämä vaatii, mutta palkkio on sitä suurempi. Harmittaa vain se, kun aloin vasta vuosi sitten. Olisinpa aloittanut matkani paljon aikaisemmin.

Bloggaaminen on vain polkenut paikoillaan, etenemättä yhtään mihinkään. Haikeana lueskelen bloggaajaryhmässämme, kuinka toiset kirjoittelevat blogejaan ja lähettelevät lukijoilleen viikkokirjeitä ym. Puhuvat termeistä, joita en ymmärrä alkuunkaan. "Eihän minun aikani todellakaan riitä joka paikkaan. Opiskelen bloggaamista myöhemmin. Eihän minulla ole aihettakaan, muuta kuin tämä vaatimaton unelmiensa toteuttaminen. Mitä minä siitä osaisin kertoa?"

Matka on vielä pahasti kesken. Olin jopa erota ryhmästä, kunnes mielenkiintoni heräsi uudestaan. Ryhmästä löytyi myös verkkokurssi, josta innostuin valtavasti. Kuin joku olisi kuunnellut minun hiljaista toivettani ja pudottanut vastauksen eteeni! Olen nimittäin haaveillut, että löytäisin jonkun, joka osaisi neuvoa minua äänenkäytössä, koska ääneni on ollut minulle ongelma. Haluan siihen syvyyttä ja vahvuutta, joten ilmottauduin tuolle Vaikuttava Ääneni -verkkokurssille. Taas uusi haaste, joka pitää huolen siitä etten pääse pitkästymään.

Tällä vuoden mittaisella matkallani olen oppinut, että mieleni täytyy pysyä virkeänä. Vireyteni pysyy ainoastaan itsekurilla tehdä harjoitukset joka päivä. Laiskana ja välinpitämättömänä tuhlailen rahaa joutavuuksiin enemmän. Ahkeruus raivaa tietäni kohti vaurautta.

Paljonko maksaa elämä?


Täällä olen samojen aiheiden kimpussa edelleen. Alkuvuosi on ollut jotain käsittämättömän kiireistä. Olen ollut yliväsynyt ja stressaantunut.
Täysi vuosikin tuli täyteen huomaamatta, kun aloitin tämän matkani maaliskuussa 20016.
Nyt olen ollut syvempien pohdintojen äärellä. Minkä hintainen elämä on, tai terveys?
Näitä asioita tulee mietittyä liian harvoin. Ehkä joskus, mutta aika pinnallisesti. Jotain pitää sattua, ennen kuin herää todella siihen tilanteeseen, että menetti jotain, mitä rahalla ei voi saada enää takaisin.

Yksi kiireeni syy on todellakin se, että olen monena vapaapäivänäni vieraillut sairaalassa. Rakas ihminen oli vähällä kuolla sairauskohtaukseen. Hän selvisi ja toipuu edelleen. Olemme perheen kanssa kulkeneet 100 km päähän katsomaan häntä, joka kerta sydämestä kiitollisina, että saimme pitää hänet luonamme. Joka reissulla hoimme vuorotellen kustannuksista: ”Maksaa mitä maksaa. Nyt ei ajatella rahaa.” Näin se on! Kun kysymys on elämästä ja terveydestä, raha ei saisi ohjata ihmistä.

Minulla on elämänarvot muuttuneet. Toisaalta haluan varautua siihen, jos omalle kohdalleni sattuu jotain, toisaalta elämästä pitää ehtiä nauttimaan, ennen kuin se on myöhäistä. Siinä kaksi päinvastaista asiaa: toinen kehottaa säästämään joka ikisen kolikon ja toinen kehottaa tuhlaamaan.
Nyt kun en ole ehtinyt surkuttelemaan köyhyyttäni, niin aikaa on mennyt töissä pidempään. Olen todella kiitollinen työtunneistani, mutta myös niistä vapaahetkistä, mitä minulle yllättäen suodaan.
Otan kaiken irti hetkistä, kun ei tarvitse lähteä minnekään. On vältettävä liikaa stressaantumista. Stressaantumisen taidon olen oppinut elämässäni hyvin. Huomasin kuitenkin sen konkreettisesti vasta nyt, kun perheenjäsenen terveys petti. Tämä opetus tuli kreivin aikaan. Se on opettanut minua ajattelemaan omaa hyvinvointiani enemmän.  Olen tehnyt enemmän sitä, mistä nautin. Kun kaikki menee tasaisesti ja rauhallisesti, kaikki on silloin hyvin. En anna ikäkriisin nousta päälle. Minun täytyy muistaa etten ole enää mikään nuori, mutta en myöskään ikäloppu.

Arvokas kokemus, joka säikäytti meidän perhettä totaallisesti, mutta se rakkaus minkä olen saanut kokea perheeni sisällä, on kultaakin arvokkaampaa. Sen tunteen ansiosta tunnen itseni rikkaaksi.

Se s-kirjain

Jokin aika sitten bongasin netistä videon, jossa näin kokonaisuudessaan Saara Aallon kuudennen tuolin putoamisen. Helpottuneena katsoin tuo kohtauksen, kun tiesin jo kuinka loppujen lopuksi tulee käymään. Tästä katselutuokiosta lähtivät jälleen minun ajatusrattaani pyörimään.

Olisiko Saara päässyt finaaliin asti, ilman tuota kohtalokasta pudotusta? Jos hän olisi päässyt suoraan jatkoon, olisiko laulu- ja esiintymistaito kantanut niin pitkälle, mihin se sitten kantoi?

Minun sydämeni suli joka kerta, kun katselin Saaraa live-lähetyksissä astelemassa lavalle. Näin hänen olemuksessaan kiitollisuutta siitä, että hän saa vielä laulaa yhden biisin. Hänestä huokui kiitollisuus joka hetki, koska hän oli jo joutunut kokemaan pudotuksen. Hänen ei tarvinnut enää pelätä putoamista, kun hän oli kohdannut pelkonsa ja pettymyksensä.
(Saara Aalto on suomalainen laulaja, joka tuli toiseksi X-factor UK:ssa jouluna 2016.)

Itse sain kokea vastaavaa vuosia sitten, kun hain nykyisen ammattini koulutukseen. Sattumuksien kautta en päässyt haastatteluun oikeana aikana, mutta minulle luvattiin järjestää myöhemmin tämä tilaisuus. Ymmärrän, että ei kaikkia lupauksia voi muistaa, varsinkin kun useampi ihminen on asiaa hoitamassa. En siis tullut valituksi suoraan koulutukseen. Sain kuulla, että olin kolmannella varasijalla. Ei mitään mahdollisuuksia päästä opiskelemaan!

Elämä musteni täysin. Tulevaisuuteni mureni silmieni edessä. Happi loppui. Koulu olisi ollut minun viimeinen oljenkorteni päästä jälleen elämän makuun. Muistaakseni itkunpurkauksiakin tuli.

Yllätyksekseni sain puhelinsoiton myöhemmin. Pääsin kuin pääsinkin koulutukseen ja tässä sitä ollaan, ammatissa, jota opiskelin! Olen niin kiitollinen!

Opiskeluvuosi osoittautui erittäin haasteelliseksi vuodeksi, monestakin syystä. Mietin jopa opiskelun keskeyttämistä. Muuten olisin varmasti keskeyttänytkin, mutta aina kun sitä mietin, muistin sen pettymyksen, minkä koin ennen koulun alkamista. Niin minä sitten vedin sen loppuun asti. Kaikkeni annoin. Jälkeen päin olen ollut todella kiitollinen, että sain ensin kokea pettymyksen. Ilman sitä en olisi maaliin asti päässyt.

Kun unelmiesi ovi aukaistaan ja juuri kun olet astumassa sisään, ovi läimäistäänkin kiinni, se on maailmanloppu. Pettymys ja suru kannattaa kokea, koska silloin tiedät unelmasi arvon. Oliko tämä se viimeinen oljenkorsi? Kun eteesi tulee uusi mahdollisuus, tunne kiitollisuutta tätä uutta mahdollisuutta kohtaan. Sen ansiosta voit päästä paljon pidemmälle, mitä osasit kuvitellakaan.

Tarkastellaanpa vielä sanoja menetys ja menestys. Menetyksen kohtaaminen vie oikealla asenteella menestykseen. Kuvittelen kulkevani s-kirjainta pitkin. Lähden vasemmalta kulkemaan oikealle, päämäärääni kohti. Vähän matkan jälkeen huomaan, että minun onkin käännyttävä takaisin. On kuljettava jälleen vasemmalle. Kun palaan takaisin, pääsenkin jälleen oikealle, sinne jonne alunperin aioinkin, mutta pääsenkin paljon korkeammalle. Maalissa odottaa paljon parempi lopputulos!

Suora tie vie nopeammin perille, mutta osaako sitä arvostaa tarpeeksi? Kun joutuu kokemaan mutkia matkassaan, perille pääseminen tuntuu arvokkaammalta.

Olen itselleni kiitollinen, kun olen oivaltanut sen, ettei menetyksen ja menestyksen välillä ole suurtakaan eroa. Se on kiinni pelkästään asenteesta!

Valtakunnassa kaikki hyvin

Kohta ollaan jo puolessa välissä tammikuuta. Nopeasti aika vierii jälleen, vaikka nyt kiire ei ole tuntunut yhtä tuskalliselta kuin loppuvuodesta.

Olen siivonnut sähköpostiani turhista viesteistä. Olipa vapauttavaa saada sinne järjestystä sekä tilaa. Olen iloinen, että sain lukea samaisesta aiheesta olevan e-kirjan. Olen myös saanut erään laskuvuoren selätettyä. Muistin myös heti kuun ensimmäisinä päivinä värittää seinäkalenteriin keltaisella tussilla laskujen eräpäivät. Tämä selkeyttää paljon ajatustyöskentelyäni, ja näin pysyn paremmin ajantasalla. Laskut eivät ole enää tuolla jossakin, poissa silmistä, jotta otan ne sitten esiin viimeistään, kun on ihan pakko. Tunnen itseni moninkertaisesti vauraammaksi kuin viime vuonna.

Tein muutoksia myös suklaaostoksiini. En enää osta suklaata kahdesti viikossa, vaan kerran viikossa. Löysään sen verran ohjaksia, että kertaostoksen summa saa olla 10 €, mutta silti säästän 2 € viikossa, koska ennen viikkosumma oli 12 €. Miksi ostan vielä suklaata ja noin paljon? Siksi, kun olen sokerihiiri. Viime vuonna suklaa vei suurimman summan ruokaostoksistani. Menin kauppaan muka ostamaan puuttuvaa ruokatavaraa, vaikka todellisuudessa hain lisää suklaata. Silti ilokseni olen huomannut, että makeanhimo vähenee ja vähenee. Onneksi tunnen itseni monien kommellusten kautta: ainoa tie vapauteen riippuvuuksistani, on yksinkertaisesti vähentäminen. En ole kerrasta poikki -ihminen, en todellakaan.

Intohimoni säästämiseen on pysynyt ennallaan. Olen alkanut kilpailla itseni kanssa, kuinka hyvin onnistun tässä säästämisessä. Summa, jonka tiputan säästötililleni, on sopivan pieni, jotta sinne aina sen verran löytyy rahaa. Kun säästän useammalle tilille ja useampaan kohteeseen, ei koko säästöni hupene yhdellä kertaa.

Kilpailen itseni kanssa myös siitä, kuinka kauan pystyn olemaan menemättä kauppaan. Olenkin siirtänyt ja siirtänyt eräitä ostoja vain sen takia, että saan nähdä, kuinka onnistun keräämään enemmän rahaa säästöön. Suuria summia ei vielä ole kertynyt, mutta kuitenkin tarpeeksi kokemaan tätä olotilaa, joka nyt minulla on, verrattuna vuoden takaiseen olotilaan. Se on ylivoimainen tunne! Olo on paljon stressittömämpää. Nyt minun ei tarvitse ihan joka asiaan tuskaillen sanoa, ettei minulla ole varaa siihen. Voin sanoa nyt, että minulla on tuohon varaa, mutta tarvitsenko sitä? Ajatusleikki: menetyksen muuttaminen menestykseksi vain yhdellä s-kirjaimella, on minulle riippusilta uusiin mahdollisuuksiin. Täältä tullaan! Olen valmis!

Valmistautuminen uusiin haasteisiin

Kuinka astun varovaisesti uuteen vuoteen 2017? Muistelen mielessäni lämmintä alkukesää. Aurinko paistaa ja seison laiturilla veden äärellä. Kastelen varpaani varovaisesti veteen. Hui! Kuinka kylmää! Vedän varpaat hyvin nopeasti pois vedestä ja mietin muutaman sadasosasekunnin uskallanko vai enko uskalla? Jos minun pitäisi uskaltaa niin miten? Ennen kuin olen kysymykseeni ehtinyt vastata, olen jo ottanut vauhtia laiturilta ja hypännyt rohkeasti kylmän veden syliin. Kylmyydestä välittämättä, rohkeasti eteenpäin. Uuteen vuoteen mennään joka tapauksessa, en voi jäädä laiturille miettimään. Oli kiva leikkiä tällä mielikuvalla hetken, koska toivon, että tämä uusi vuosi tulee olemaan huomattavasti parempi kuin aikaisemmat vuoteni.

Noin 30 vuotta sitten, kun astuin aikuiselämään, sain työpaikan ja oman kodin, minusta tuli oikea kitupiikki. Joka kuukaudelta, kun sain tilinauhan käteeni, tein laskusuorituksen. Ynnäsin kaikki laskuni, mitä tiesin sinä kuukautena tulevan minulle ja vähensin summan saamastani tilistä. Varmuuden vuoksi vähensin vielä yhden sata markkaa, jos tulisi yllättävä lasku. Silloin ei harmittaisi niin paljon, kun olin tämän ottanut huomioon. Loppusumman jaoin neljällä, joskus viidellä. Tulos, jonka sain laskusuorituksestani, oli se summa, jonka sain käyttää ruokaan ym. huviin viikon ajan. Jos ylitin summan jollakin viikolla, minun piti korvata se seuraavalla viikolla.

Alussa oli tietenkin tiukkaakin tiukempaa. Sen aikainen poikakaverini tuumasi kerran ruokapöydässä, että voisiko hän laittaa lemmikkikanini heinät omalle lautaselleen lisukkeeksi. Ai kamala, kun kehtasikin, mokoma!

Tekemällä nämä kurinalaiset laskusuoritukset, sain mukavasti pesämunaa ja rahaa säästöön. Se oli todella yksinkertaista, ja jaksoin tehdä sitä neljä vuotta taukoamatta. Säästötilini oli muhkean iso, niin kauan, kun tuli elämänmuutos ja ostin auton käteisellä. Työpaikka muuttui ja samalla paikkakunta. Jälkeenpäin olen yrittänyt kovasti löytää saman tatsin tuohon säästämiseen, mutta se oli sen verran yliveto ja paras kaikista, että myöhemmät yritykset ovat kaatuneet sen sileän tien.

Itseni tuntien, minun pitää ensin harjoitella. Minun pitää treenata säästämisestä ja järjestyksen pitoa. Välillä palaan alkuun ja taas hiljalleen ryhdistäydyn. Aikoinaan en ollut itselleni armollinen, vaan lopetin kaikki hyvät tavat laiskottelemisen jälkeen, koska olin sitä mieltä, että epäonnistuin. Tämän vuoden aikana olen oppinut olemaan itselleni armollisempi. Mitä sitten jos repsahdan? Ei elämä siihen lopu. Tiukkapipoisuus vie kaikki mehut yrittämisestä. Opin sen, kun kirjoittelin ylös kauppakuittejani. Se uuvutti minut, ja huomasin, ettei siitä ollut muuta hyötyä, kuin että se avasi silmäni, kuinka pienet viattomalta tuntuvat ostokset voivat kasvaa suureksi summaksi, kun ne laskee yhteen.

Luottamukseni elämään on kasvanut. Kaikella on tapana järjestyä. Tämän tunnen jo sisälläni, ihan soluissa asti. En panikoi pikkuasioista enää, niin kuin muutama vuosi takaperin. Tottakai tämä on kokemuksenkin ansiota, mutta minun ajatustapani on muuttunut yhdessä vuodessa hurjasti.

Ensi vuonna 2017 lupaan itselleni jatkaa tästä eteenpäin. Säästän enemmän. Pidän huolen, että aina on jossain hätävara. Se antaa myös vaurauden tunteen. Tiukennan ostojani ja olen valmis elämään vaatimattomammin. Keskityn myös hoitamaan itseäni. Astun uuteen vuoteen varovaisesti, mutta paljon päättäväisemmin kuin viime vuonna. Pyrin ratkaisemaan ongelman, miten saan epäsäännölliset tuloni ja menoni laskettua etukäteen. Jokatapauksessa säästäminen auttaa minua pysymään tiellä kohti vaurautta. Olenhan sen ansiosta saanut tänä vuonna hankkittua paljon sellaista, joista vain haaveilin aikaisemmin.

Uusi vuosi alkaa vanha jää taakse

Niin on vuosi taas kulunut ja parin viikon päästä astumme uuteen vuoteen 2017. Välillä tuntuu, että olisi ihanaa, jos olisi olemassa jokin aikavipu, jota kääntämällä saisi ajan kulumaan hiukan hitaammin. Minun stressini kasvaa koko ajan sitä mukaa, kun itse hidastun tekemisissäni, enkä pysy ajan vauhdissa. Kuin roikkuisin jossain narun päässä ja poukkoilisin pitkin tietä ylös alas samalla, kun aika laukkaa hurjaa kyytiä eteen päin, aivan kuten jossain lännen filmissä. Aika on rahaa, on sopinut minun tilanteeseeni kuin nappi silmään. Minulla on ollut rahaa yhtä vähän kuin aikaakin.

Mitä olen oppinnut tämän vuoden aikana? Nyt minun on aika vilkaista taakseni. Hyvillä mielin voin taputella itseäni ollalle. Hyvä, hyvä!

Tasan vuosi sitten olin olosuhteiden uhri. Kun minulla oli tiukkaa, en voinut asialle mitään. Ruokaa oli ostettava ja paljon, vaikka palkka oli pieni. Oli väärin, että sain paiskia töitä ilman kunnollista lepotaukoa ja silti tili näytti melkein nollaa. Tämä ajatusmalli vallitsi koko aikuisikäni. Aina oli puute jostain. Koskaan en ollut tyytyväinen. Nousuhetkiä oli, mutta ne olivat yhtä lyhyitä kuin kananlennot.

Oli onni, että vuosi sitten olin aika uupunut oravanpyörääni. Ilman uupumustani en olisi löytänyt netissä Tiian kirjaa: Sinullakin on oikeus vaurauteen. Heti ensi vilkaisulta huomasin virheelliset ajatusmallini. Minun oli itse tehtävä työ, jotta saisin taloudellisen tilanteen tasapainoon. Ei sitä pelastusta tipahda taivaalta, jos ei tee asian eteen yhtään mitään. Ihmettä olin odottanut jo liian kauan.

Vaikka tiesin olevani tuhlari, niin oli silti shokki huomata todellinen tilanne. Kaikkein paras oppini tältä vuodelta on yksinkertaisesti: pienistä puroista kasvaa isompi joki. Kun ynnäsin pienet ostokset yhteen viikon aikana, oli summa kasvanut kymmenkertaiseksi. Ällistyin, kuinka helppoa oli saada esim. holtiton makeanhimo kuriin asettamalla yksinkertaiset säännöt itselleni. Aluksi luulin, että minulle tulee olemaan äärimmäisen vaikeata olla ostamatta suklaata silloin kun tekee mieli. Nyt, uuden vuoden kunniaksi tiukennan lisää ostolupiani. Tässä on hyvä tuntea itsensä, jottei tiukenna liikaa sääntöjä. Silloin on vaara epäonnistua. Tämän oppini lisäksi olen iloinen myös siitä, että painan nyt paljon vähemmän. Sain bonuksena terveyttä ja hyvinvointia.

Blogikirjoitukset eivät menneet ihan niin kuin aluksi suunnittelin. Ehkä tein virheen verratessani itseäni muihin kirjoittajiin, jotka ovat jo ammattilaiskirjoittajia. Minusta ei vielä tullut ammattilaisbloggaajaa, mutta kaikella on tarkoituksensa. Blogin kirjoittamisesta minulle on ollut kuitenkin suuri hyöty. Jos blogikirjoittamiseni olisi lopahtanut, olisi hyvin alkanut säästäminen myös loppunut. Kirjoittaminen on auttanut minua pysymään valitsemallani tiellä vaivattomasti sekä antanut uusia ja ihania oivalluksia. En aseta itselleni vielä vaatimusta, että blogini olisivat ammattilaisen käsialaa. Tämä on ihana harrastus, joka vie minua eteenpäin.

Jotta saisin menetys-sanasta menestyksen, yritän naputella s-kirjainta e:n ja t:n väliin. Vaikeita aikoja on ehkä edessä, mutta ilman tämän vuoden oppejani minulla olisi vielä vaikeampaa. Tiedän, että tulen selviämään isoista laskuista periksiantamattomuudellani, sinnikkyydelläni ja taloustaidoillani, joita kehitän koko ajan.

Jos sinäkin haluat lähteä tälle matkalle, vielä ehdit jonkun aikaa tilata itsellesi Tiialta kirjan:

https://holvi.com/shop/vauraus-kauppa/product/cbc5326f639c50431468cc13499b789d/

Itse tilasin kirjan painettuna ja lahjoitan sen jälkeläisilleni. Toivon, että kirja auttaisi heitä olemaan minua viisaampia.

Haluan toivottaa teille, lukijani, onnea ja menestystä vuodelle 2017!