Paljonko maksaa elämä?


Täällä olen samojen aiheiden kimpussa edelleen. Alkuvuosi on ollut jotain käsittämättömän kiireistä. Olen ollut yliväsynyt ja stressaantunut.
Täysi vuosikin tuli täyteen huomaamatta, kun aloitin tämän matkani maaliskuussa 20016.
Nyt olen ollut syvempien pohdintojen äärellä. Minkä hintainen elämä on, tai terveys?
Näitä asioita tulee mietittyä liian harvoin. Ehkä joskus, mutta aika pinnallisesti. Jotain pitää sattua, ennen kuin herää todella siihen tilanteeseen, että menetti jotain, mitä rahalla ei voi saada enää takaisin.

Yksi kiireeni syy on todellakin se, että olen monena vapaapäivänäni vieraillut sairaalassa. Rakas ihminen oli vähällä kuolla sairauskohtaukseen. Hän selvisi ja toipuu edelleen. Olemme perheen kanssa kulkeneet 100 km päähän katsomaan häntä, joka kerta sydämestä kiitollisina, että saimme pitää hänet luonamme. Joka reissulla hoimme vuorotellen kustannuksista: ”Maksaa mitä maksaa. Nyt ei ajatella rahaa.” Näin se on! Kun kysymys on elämästä ja terveydestä, raha ei saisi ohjata ihmistä.

Minulla on elämänarvot muuttuneet. Toisaalta haluan varautua siihen, jos omalle kohdalleni sattuu jotain, toisaalta elämästä pitää ehtiä nauttimaan, ennen kuin se on myöhäistä. Siinä kaksi päinvastaista asiaa: toinen kehottaa säästämään joka ikisen kolikon ja toinen kehottaa tuhlaamaan.
Nyt kun en ole ehtinyt surkuttelemaan köyhyyttäni, niin aikaa on mennyt töissä pidempään. Olen todella kiitollinen työtunneistani, mutta myös niistä vapaahetkistä, mitä minulle yllättäen suodaan.
Otan kaiken irti hetkistä, kun ei tarvitse lähteä minnekään. On vältettävä liikaa stressaantumista. Stressaantumisen taidon olen oppinut elämässäni hyvin. Huomasin kuitenkin sen konkreettisesti vasta nyt, kun perheenjäsenen terveys petti. Tämä opetus tuli kreivin aikaan. Se on opettanut minua ajattelemaan omaa hyvinvointiani enemmän.  Olen tehnyt enemmän sitä, mistä nautin. Kun kaikki menee tasaisesti ja rauhallisesti, kaikki on silloin hyvin. En anna ikäkriisin nousta päälle. Minun täytyy muistaa etten ole enää mikään nuori, mutta en myöskään ikäloppu.

Arvokas kokemus, joka säikäytti meidän perhettä totaallisesti, mutta se rakkaus minkä olen saanut kokea perheeni sisällä, on kultaakin arvokkaampaa. Sen tunteen ansiosta tunnen itseni rikkaaksi.

Se s-kirjain

Jokin aika sitten bongasin netistä videon, jossa näin kokonaisuudessaan Saara Aallon kuudennen tuolin putoamisen. Helpottuneena katsoin tuo kohtauksen, kun tiesin jo kuinka loppujen lopuksi tulee käymään. Tästä katselutuokiosta lähtivät jälleen minun ajatusrattaani pyörimään.

Olisiko Saara päässyt finaaliin asti, ilman tuota kohtalokasta pudotusta? Jos hän olisi päässyt suoraan jatkoon, olisiko laulu- ja esiintymistaito kantanut niin pitkälle, mihin se sitten kantoi?

Minun sydämeni suli joka kerta, kun katselin Saaraa live-lähetyksissä astelemassa lavalle. Näin hänen olemuksessaan kiitollisuutta siitä, että hän saa vielä laulaa yhden biisin. Hänestä huokui kiitollisuus joka hetki, koska hän oli jo joutunut kokemaan pudotuksen. Hänen ei tarvinnut enää pelätä putoamista, kun hän oli kohdannut pelkonsa ja pettymyksensä.
(Saara Aalto on suomalainen laulaja, joka tuli toiseksi X-factor UK:ssa jouluna 2016.)

Itse sain kokea vastaavaa vuosia sitten, kun hain nykyisen ammattini koulutukseen. Sattumuksien kautta en päässyt haastatteluun oikeana aikana, mutta minulle luvattiin järjestää myöhemmin tämä tilaisuus. Ymmärrän, että ei kaikkia lupauksia voi muistaa, varsinkin kun useampi ihminen on asiaa hoitamassa. En siis tullut valituksi suoraan koulutukseen. Sain kuulla, että olin kolmannella varasijalla. Ei mitään mahdollisuuksia päästä opiskelemaan!

Elämä musteni täysin. Tulevaisuuteni mureni silmieni edessä. Happi loppui. Koulu olisi ollut minun viimeinen oljenkorteni päästä jälleen elämän makuun. Muistaakseni itkunpurkauksiakin tuli.

Yllätyksekseni sain puhelinsoiton myöhemmin. Pääsin kuin pääsinkin koulutukseen ja tässä sitä ollaan, ammatissa, jota opiskelin! Olen niin kiitollinen!

Opiskeluvuosi osoittautui erittäin haasteelliseksi vuodeksi, monestakin syystä. Mietin jopa opiskelun keskeyttämistä. Muuten olisin varmasti keskeyttänytkin, mutta aina kun sitä mietin, muistin sen pettymyksen, minkä koin ennen koulun alkamista. Niin minä sitten vedin sen loppuun asti. Kaikkeni annoin. Jälkeen päin olen ollut todella kiitollinen, että sain ensin kokea pettymyksen. Ilman sitä en olisi maaliin asti päässyt.

Kun unelmiesi ovi aukaistaan ja juuri kun olet astumassa sisään, ovi läimäistäänkin kiinni, se on maailmanloppu. Pettymys ja suru kannattaa kokea, koska silloin tiedät unelmasi arvon. Oliko tämä se viimeinen oljenkorsi? Kun eteesi tulee uusi mahdollisuus, tunne kiitollisuutta tätä uutta mahdollisuutta kohtaan. Sen ansiosta voit päästä paljon pidemmälle, mitä osasit kuvitellakaan.

Tarkastellaanpa vielä sanoja menetys ja menestys. Menetyksen kohtaaminen vie oikealla asenteella menestykseen. Kuvittelen kulkevani s-kirjainta pitkin. Lähden vasemmalta kulkemaan oikealle, päämäärääni kohti. Vähän matkan jälkeen huomaan, että minun onkin käännyttävä takaisin. On kuljettava jälleen vasemmalle. Kun palaan takaisin, pääsenkin jälleen oikealle, sinne jonne alunperin aioinkin, mutta pääsenkin paljon korkeammalle. Maalissa odottaa paljon parempi lopputulos!

Suora tie vie nopeammin perille, mutta osaako sitä arvostaa tarpeeksi? Kun joutuu kokemaan mutkia matkassaan, perille pääseminen tuntuu arvokkaammalta.

Olen itselleni kiitollinen, kun olen oivaltanut sen, ettei menetyksen ja menestyksen välillä ole suurtakaan eroa. Se on kiinni pelkästään asenteesta!

Valtakunnassa kaikki hyvin

Kohta ollaan jo puolessa välissä tammikuuta. Nopeasti aika vierii jälleen, vaikka nyt kiire ei ole tuntunut yhtä tuskalliselta kuin loppuvuodesta.

Olen siivonnut sähköpostiani turhista viesteistä. Olipa vapauttavaa saada sinne järjestystä sekä tilaa. Olen iloinen, että sain lukea samaisesta aiheesta olevan e-kirjan. Olen myös saanut erään laskuvuoren selätettyä. Muistin myös heti kuun ensimmäisinä päivinä värittää seinäkalenteriin keltaisella tussilla laskujen eräpäivät. Tämä selkeyttää paljon ajatustyöskentelyäni, ja näin pysyn paremmin ajantasalla. Laskut eivät ole enää tuolla jossakin, poissa silmistä, jotta otan ne sitten esiin viimeistään, kun on ihan pakko. Tunnen itseni moninkertaisesti vauraammaksi kuin viime vuonna.

Tein muutoksia myös suklaaostoksiini. En enää osta suklaata kahdesti viikossa, vaan kerran viikossa. Löysään sen verran ohjaksia, että kertaostoksen summa saa olla 10 €, mutta silti säästän 2 € viikossa, koska ennen viikkosumma oli 12 €. Miksi ostan vielä suklaata ja noin paljon? Siksi, kun olen sokerihiiri. Viime vuonna suklaa vei suurimman summan ruokaostoksistani. Menin kauppaan muka ostamaan puuttuvaa ruokatavaraa, vaikka todellisuudessa hain lisää suklaata. Silti ilokseni olen huomannut, että makeanhimo vähenee ja vähenee. Onneksi tunnen itseni monien kommellusten kautta: ainoa tie vapauteen riippuvuuksistani, on yksinkertaisesti vähentäminen. En ole kerrasta poikki -ihminen, en todellakaan.

Intohimoni säästämiseen on pysynyt ennallaan. Olen alkanut kilpailla itseni kanssa, kuinka hyvin onnistun tässä säästämisessä. Summa, jonka tiputan säästötililleni, on sopivan pieni, jotta sinne aina sen verran löytyy rahaa. Kun säästän useammalle tilille ja useampaan kohteeseen, ei koko säästöni hupene yhdellä kertaa.

Kilpailen itseni kanssa myös siitä, kuinka kauan pystyn olemaan menemättä kauppaan. Olenkin siirtänyt ja siirtänyt eräitä ostoja vain sen takia, että saan nähdä, kuinka onnistun keräämään enemmän rahaa säästöön. Suuria summia ei vielä ole kertynyt, mutta kuitenkin tarpeeksi kokemaan tätä olotilaa, joka nyt minulla on, verrattuna vuoden takaiseen olotilaan. Se on ylivoimainen tunne! Olo on paljon stressittömämpää. Nyt minun ei tarvitse ihan joka asiaan tuskaillen sanoa, ettei minulla ole varaa siihen. Voin sanoa nyt, että minulla on tuohon varaa, mutta tarvitsenko sitä? Ajatusleikki: menetyksen muuttaminen menestykseksi vain yhdellä s-kirjaimella, on minulle riippusilta uusiin mahdollisuuksiin. Täältä tullaan! Olen valmis!

Valmistautuminen uusiin haasteisiin

Kuinka astun varovaisesti uuteen vuoteen 2017? Muistelen mielessäni lämmintä alkukesää. Aurinko paistaa ja seison laiturilla veden äärellä. Kastelen varpaani varovaisesti veteen. Hui! Kuinka kylmää! Vedän varpaat hyvin nopeasti pois vedestä ja mietin muutaman sadasosasekunnin uskallanko vai enko uskalla? Jos minun pitäisi uskaltaa niin miten? Ennen kuin olen kysymykseeni ehtinyt vastata, olen jo ottanut vauhtia laiturilta ja hypännyt rohkeasti kylmän veden syliin. Kylmyydestä välittämättä, rohkeasti eteenpäin. Uuteen vuoteen mennään joka tapauksessa, en voi jäädä laiturille miettimään. Oli kiva leikkiä tällä mielikuvalla hetken, koska toivon, että tämä uusi vuosi tulee olemaan huomattavasti parempi kuin aikaisemmat vuoteni.

Noin 30 vuotta sitten, kun astuin aikuiselämään, sain työpaikan ja oman kodin, minusta tuli oikea kitupiikki. Joka kuukaudelta, kun sain tilinauhan käteeni, tein laskusuorituksen. Ynnäsin kaikki laskuni, mitä tiesin sinä kuukautena tulevan minulle ja vähensin summan saamastani tilistä. Varmuuden vuoksi vähensin vielä yhden sata markkaa, jos tulisi yllättävä lasku. Silloin ei harmittaisi niin paljon, kun olin tämän ottanut huomioon. Loppusumman jaoin neljällä, joskus viidellä. Tulos, jonka sain laskusuorituksestani, oli se summa, jonka sain käyttää ruokaan ym. huviin viikon ajan. Jos ylitin summan jollakin viikolla, minun piti korvata se seuraavalla viikolla.

Alussa oli tietenkin tiukkaakin tiukempaa. Sen aikainen poikakaverini tuumasi kerran ruokapöydässä, että voisiko hän laittaa lemmikkikanini heinät omalle lautaselleen lisukkeeksi. Ai kamala, kun kehtasikin, mokoma!

Tekemällä nämä kurinalaiset laskusuoritukset, sain mukavasti pesämunaa ja rahaa säästöön. Se oli todella yksinkertaista, ja jaksoin tehdä sitä neljä vuotta taukoamatta. Säästötilini oli muhkean iso, niin kauan, kun tuli elämänmuutos ja ostin auton käteisellä. Työpaikka muuttui ja samalla paikkakunta. Jälkeenpäin olen yrittänyt kovasti löytää saman tatsin tuohon säästämiseen, mutta se oli sen verran yliveto ja paras kaikista, että myöhemmät yritykset ovat kaatuneet sen sileän tien.

Itseni tuntien, minun pitää ensin harjoitella. Minun pitää treenata säästämisestä ja järjestyksen pitoa. Välillä palaan alkuun ja taas hiljalleen ryhdistäydyn. Aikoinaan en ollut itselleni armollinen, vaan lopetin kaikki hyvät tavat laiskottelemisen jälkeen, koska olin sitä mieltä, että epäonnistuin. Tämän vuoden aikana olen oppinut olemaan itselleni armollisempi. Mitä sitten jos repsahdan? Ei elämä siihen lopu. Tiukkapipoisuus vie kaikki mehut yrittämisestä. Opin sen, kun kirjoittelin ylös kauppakuittejani. Se uuvutti minut, ja huomasin, ettei siitä ollut muuta hyötyä, kuin että se avasi silmäni, kuinka pienet viattomalta tuntuvat ostokset voivat kasvaa suureksi summaksi, kun ne laskee yhteen.

Luottamukseni elämään on kasvanut. Kaikella on tapana järjestyä. Tämän tunnen jo sisälläni, ihan soluissa asti. En panikoi pikkuasioista enää, niin kuin muutama vuosi takaperin. Tottakai tämä on kokemuksenkin ansiota, mutta minun ajatustapani on muuttunut yhdessä vuodessa hurjasti.

Ensi vuonna 2017 lupaan itselleni jatkaa tästä eteenpäin. Säästän enemmän. Pidän huolen, että aina on jossain hätävara. Se antaa myös vaurauden tunteen. Tiukennan ostojani ja olen valmis elämään vaatimattomammin. Keskityn myös hoitamaan itseäni. Astun uuteen vuoteen varovaisesti, mutta paljon päättäväisemmin kuin viime vuonna. Pyrin ratkaisemaan ongelman, miten saan epäsäännölliset tuloni ja menoni laskettua etukäteen. Jokatapauksessa säästäminen auttaa minua pysymään tiellä kohti vaurautta. Olenhan sen ansiosta saanut tänä vuonna hankkittua paljon sellaista, joista vain haaveilin aikaisemmin.

Uusi vuosi alkaa vanha jää taakse

Niin on vuosi taas kulunut ja parin viikon päästä astumme uuteen vuoteen 2017. Välillä tuntuu, että olisi ihanaa, jos olisi olemassa jokin aikavipu, jota kääntämällä saisi ajan kulumaan hiukan hitaammin. Minun stressini kasvaa koko ajan sitä mukaa, kun itse hidastun tekemisissäni, enkä pysy ajan vauhdissa. Kuin roikkuisin jossain narun päässä ja poukkoilisin pitkin tietä ylös alas samalla, kun aika laukkaa hurjaa kyytiä eteen päin, aivan kuten jossain lännen filmissä. Aika on rahaa, on sopinut minun tilanteeseeni kuin nappi silmään. Minulla on ollut rahaa yhtä vähän kuin aikaakin.

Mitä olen oppinnut tämän vuoden aikana? Nyt minun on aika vilkaista taakseni. Hyvillä mielin voin taputella itseäni ollalle. Hyvä, hyvä!

Tasan vuosi sitten olin olosuhteiden uhri. Kun minulla oli tiukkaa, en voinut asialle mitään. Ruokaa oli ostettava ja paljon, vaikka palkka oli pieni. Oli väärin, että sain paiskia töitä ilman kunnollista lepotaukoa ja silti tili näytti melkein nollaa. Tämä ajatusmalli vallitsi koko aikuisikäni. Aina oli puute jostain. Koskaan en ollut tyytyväinen. Nousuhetkiä oli, mutta ne olivat yhtä lyhyitä kuin kananlennot.

Oli onni, että vuosi sitten olin aika uupunut oravanpyörääni. Ilman uupumustani en olisi löytänyt netissä Tiian kirjaa: Sinullakin on oikeus vaurauteen. Heti ensi vilkaisulta huomasin virheelliset ajatusmallini. Minun oli itse tehtävä työ, jotta saisin taloudellisen tilanteen tasapainoon. Ei sitä pelastusta tipahda taivaalta, jos ei tee asian eteen yhtään mitään. Ihmettä olin odottanut jo liian kauan.

Vaikka tiesin olevani tuhlari, niin oli silti shokki huomata todellinen tilanne. Kaikkein paras oppini tältä vuodelta on yksinkertaisesti: pienistä puroista kasvaa isompi joki. Kun ynnäsin pienet ostokset yhteen viikon aikana, oli summa kasvanut kymmenkertaiseksi. Ällistyin, kuinka helppoa oli saada esim. holtiton makeanhimo kuriin asettamalla yksinkertaiset säännöt itselleni. Aluksi luulin, että minulle tulee olemaan äärimmäisen vaikeata olla ostamatta suklaata silloin kun tekee mieli. Nyt, uuden vuoden kunniaksi tiukennan lisää ostolupiani. Tässä on hyvä tuntea itsensä, jottei tiukenna liikaa sääntöjä. Silloin on vaara epäonnistua. Tämän oppini lisäksi olen iloinen myös siitä, että painan nyt paljon vähemmän. Sain bonuksena terveyttä ja hyvinvointia.

Blogikirjoitukset eivät menneet ihan niin kuin aluksi suunnittelin. Ehkä tein virheen verratessani itseäni muihin kirjoittajiin, jotka ovat jo ammattilaiskirjoittajia. Minusta ei vielä tullut ammattilaisbloggaajaa, mutta kaikella on tarkoituksensa. Blogin kirjoittamisesta minulle on ollut kuitenkin suuri hyöty. Jos blogikirjoittamiseni olisi lopahtanut, olisi hyvin alkanut säästäminen myös loppunut. Kirjoittaminen on auttanut minua pysymään valitsemallani tiellä vaivattomasti sekä antanut uusia ja ihania oivalluksia. En aseta itselleni vielä vaatimusta, että blogini olisivat ammattilaisen käsialaa. Tämä on ihana harrastus, joka vie minua eteenpäin.

Jotta saisin menetys-sanasta menestyksen, yritän naputella s-kirjainta e:n ja t:n väliin. Vaikeita aikoja on ehkä edessä, mutta ilman tämän vuoden oppejani minulla olisi vielä vaikeampaa. Tiedän, että tulen selviämään isoista laskuista periksiantamattomuudellani, sinnikkyydelläni ja taloustaidoillani, joita kehitän koko ajan.

Jos sinäkin haluat lähteä tälle matkalle, vielä ehdit jonkun aikaa tilata itsellesi Tiialta kirjan:

https://holvi.com/shop/vauraus-kauppa/product/cbc5326f639c50431468cc13499b789d/

Itse tilasin kirjan painettuna ja lahjoitan sen jälkeläisilleni. Toivon, että kirja auttaisi heitä olemaan minua viisaampia.

Haluan toivottaa teille, lukijani, onnea ja menestystä vuodelle 2017!

Jouluhysteriaa

Varoitus: Tämä on kirjoitettu huumorinpilke silmäkulmassa.

Joulu lähestyy, voi ei! Se tulee aina yllättäen. Tänä vuonna päätin ottaa irtioton jouluhysteriasta. En stressaa siitä. Minulla on jo aikuiset lapset, jotka eivät odota enää lahjoja samalla tavalla kuin lapsena. Siinä säästyy jo pitkä penni.

Yritän suojautua mahdollisimman hyvin, ettei jouluhysteria tartu minuun. Sen tarttuminen on tuskallista. Onneksi minulla on nyt paljon kokemusta, miten turvata itseni tältä pahalta virukselta.

Kun joku kysyy minulta: ”Oletko jo laittanut joulua?” vaihdan ovelasti puheenaihetta ja alan puhua säästä. Kaikki joulukoristeet ehdin laittaa myöhemminkin, ja joulusiivoaminen on ihan tavallinen viikkosiivous. Isot marketit, ne minun kannattaa välttää. Sinne ei ole hyvä mennä ainakaan ruuhka-aikana, koska se on vaarallisin hetki saada jouluhysteriatartunta.

Telvisiota katsellessani olen opetellut itsehypnoosia. Käytän sitä mainosten aikana. Kun ohjelman välissä tulee houkuttelevia mainoksia, mikä varmasti alentaa vastustuskykyäni, vaivutan itseni horrokseen, jotta en innostu jostain lahjaideasta. Tiedän myös sen, että mitä lähemmäksi jouluaatto tulee, sitä suurempi riski on saada jouluhysteria.

Tällä kertaa vietän aivan erilaisen joulun. Mahdollisimman rauhallisen, ilman huolta siitä, onko kaikki nyt muistettu, esim. jouluruuat ja lahjat. Lahjoista puheen ollen: kunpa aikaisemmin olisikin riittänyt yksi lahja jokaiselle. Joka joulu piti ostaa useampi lahja varmuuden vuoksi, jotta lahjansaaja pitäisi edes yhdestä ostamastani lahjasta. Kun ostin lahjat eri aikaan, se ei tuntunut kalliilta.

Kunpa ei kävisi niin joulunaatonaattona töistä lähtiessäni, että tämä iljettävä otus, jouluhysteriavirus, vaanisi minua työpaikan ulko-ovella jossain piilossa ja hyökkäisi kimppuuni heti minun astuessani ulos. Sen puremaa ei huomaa laisinkaan. Se on vain pienen pieni nipistys ja sitten sitä mentiin!

Pää hiestä märkänä kiidän kaupan käytävillä ostoskärryt vinkuen. ”Tuota ja tuota tarvitaan!” Hoen itsekseni. ”Naapurin kissallekin pitää tietenkin ostaa joku lahja,” mietin. Eihän sitä muuten kehtaa katsoa naapuria silmiin, jos lahja jää ostamatta. Jättisuurten ostoskassien kanssa marssin tyytyväisenä kaupasta ulos. Kaikki on nyt hoidettu! Ostin tietenkin pelkästään tarpeellista ja tärkeää.

Painavia kasseja kantaessa, kylmässä ulkoviimassa, herään todellisuuteen. Eihän minulla ole autoa. Ei auta kuin tilata taksi. Onneksi joulu ei ole kuin yhden kerran vuodessa.

Hyvää joulua kaikille!

Luova tauko

Täällä ollaan edelleen. Aika kulkee hurjaa vauhtia, niin että hiukset hulmuaa. Ihan kuin vuoden viimeisimmät päivät olisivat ottaneet loppukirin.

Lokakuu laihdutti lompakkoani. Kuinkas ollakaan, kaikki mahdolliset ja mahdottomat laskut ja menot sattuivat samalle kuukaudelle. Oli isoja laskuja ja oli kursseja. Kaiken lisäksi kävin piipahtamassa vähän kauempana, kuitenkaan en ihan ulkomaille päässyt. Maiseman vaihdos teki sielulleni hyvää. Lupasin itselleni, että puolen vuoden päästä käydään taas Etelä-Suomessa. Olen jo alkanut säästää rahaa uutta reissua varten. Kamalan paljon menee rahaa matkoilla. Jotenkin sitä vaan ei halua stressata itseä, että raaskiiko vai eikö raaski tuhlata rahaa.

Matkallani tein löydön eräässä kirjakaupassa. Otin kirjan käteeni ja laitoin sen takaisin hyllylle. Kiersin kirjan ympärillä, samalla lailla kuin kissa kiertää kuumaa puuroa. Lähdin jopa kaupasta pois, mutta loppujen lopuksi minun oli pakko palata takaisin ostamaan kirja.

Nyt se odottaa minun hyllyssä lukemista. Aah! Kunpa olisi aikaa enemmän!

Olen pistänyt merkille, kuinka helppoa on tuhlata kotona. Ei tarvitse mennä minnekään. Istun vain koneella ja ostelen kaikenlaisia mielenkiintoisia kursseja ym. nettituotteita. Aikani ei riitä tähän kaikkeen ja silti haluan ostaa vaikka mitä, kun se on niin helppoa ja tilillä on rahaa aina sen verran, että riittää pieneen ostoon. Tänäänkään en ole ehtinyt tehdä juuri mitään kuin olla koneella ja miettiä, että missähän välissä ehdin lukea tuon tekstin, jonka olen ostanut aikoja sitten ja opiskella kaikkia kursseja joita olen tilannut. Kun lopettaa yhden tuhlauskohteen, tulee uusia.

Suklaan ja karkien ostamiset ovat edelleen pysyneet kurissa. Ostan makeaa vain luvallisina päivinä. Paino on tippunut hiukan jälleen. Mahtavaa! Siitä olen ylpeä itsessäni! Toisaalta huomasin sen, että kun pääsen autolla käymään asioilla, on ostoksia kertynyt niin paljon, että kotipihalla täytyy soittaa kännykällä sisälle kotiin ja pyytää kantoapua. Onneksi näitä tilaisuuksia on harvemmin.

Kuvassa näkyvät ostokset, kun pääsin autolla käymään kaupassa. Kaksi isoa kassillista ruokaa... Kröhöm -ja herkkuja.

Vielä on oppimista paljon tällä naisella rahan säästämisessä, mutta edistymistä on tapahtunut joka tapauksessa. Ilman viime maaliskuun niskaotettani, en olisi selvinnyt tästä lokakuusta. En edes uskalla laskea yhteen lokakuun menoja, sillä hiukseni nousisivat varmasti pystyyn (enkä saisi niitä kammattua enää alas). Silti voin väittää, ettei tunnu missään. Rahat olin säästänyt etukäteen, ja se oli niin sanottu hemmottelukuukausi.

Nyt jatketaan tiukempaa linjaa. Ainakin yritän. Luova tauko blogissa teki hyvää. On hyvä todeta, että muutos minussa on pysyvää.